Paikallinen tora

Toramäellä tavataan, voisi sanoa kun katsoo Teknologiateollisuuden maalaamaa syysmaisemaa.

”Sulla oli loistava ajantaju, kun annoit pääluottamusmiehen viestikapulan eteenpäin” , näin totesi tehtaan mies,  joka seuraa aktiivisesti työelämän muutoksia.

Tämän kauden paikallisilla luottamushenkilöillä on edessään aikakausi, joka voi olla ihan normaali ja mukava tes-tulos tai edessä voi olla tilanne joka on henkisesti hyvin raskas ja vaikea.

Itse siis päätin rauhoittaa omaa ajankäyttöäni ja luovuin ammattiliiton pääluottamushenkilön hommista. Tilalle saatii uusi hyvä henkilö.

Kun paikallisesti sovitaan on tukena ollut valtakunnallinen perälauta, nyt tämä perälauta on irroitettavissa.

Paikallisissa neuvotteluissa on joskus ehdotettu huonompia ehtoja, kuin valtakunnallinen perälauta olisi turvannut. Pienempää palkankorotusta tai jopa palkan alennusta, jossakin luopumista iltavuoro- tai yövuorokorvauksista, toisaalla on ehdotettu luopumista lauantai- ja sunnuntailisistä ja ehdotettu ylitöiden tekemisestä peruspalkalla. Tähän asti luottamushenkilö on voinut vain sanoa, että eiköhän me sitten mennä perälaudan mukaan ja paikallinen sopiminen oli taputeltu.

Nyt syysmaisemaa synkistää jatkuvan  koronakriisin lisäksi Toramäen paikalliset sopimukset ja kiistat.

Syksy voi olla kovin ohuella nuoralla kävelyä. Moni kuvittelee kykenevänsä neuvottelemaan itse paremmat työsopimukset kuin liittojen ammattineuvottelijat… Siperia opettaa, voisi sanoa, 20 vuoden kokemuksella luottamusmiehenä.

0
parviainen
Sosialidemokraatit Siuntio
Ehdolla kuntavaaleissa

51 vuotias
Siuntion kunnanvaltuutettu .Siuntion kunnanhallituksen II-varapj
Siuntion sosialidemokraatisen yhdistyksen puheenjohtaja
Nyt myös Uudenmaan maakuntavaltuuston Siuntion edustaja
Intohimona jalkapallo, jääkiekko ja pyöräily

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu