Siuntio yhteistyön untuvikko

Siuntiossa SDP on vasta neljänneksi suurin valtuustoryhmä kolmella valtuutetulla. Valtaa pitää RKP ja Kokoomus, kolmantena on Vihreät.

Siuntion suurin kompastuskivi on ehdottamasti itsepäisyys ja haluttomuus yhteistyöhön.

Virkamieskoneisto pyyhkii viranomaislausunnoilla pöytää, kuten myös valtapuolueet rkp ja kokoomus.

Paha sanoa tanssiiko virkamiehet päättäjien pillin mukaan vai toisin päin,  ehkä valssaamassa on koko vallan kolmikanta.

2010 luvun alkupuoliskolla kokoomus haastoi kovastikin rkp:tä  mutta kokoomuksen saavutettua yhtä ison valtuustoryhmän rkp:n kanssa kaksikko löysi toisensa. Nyt päätöksiä tutkiessa on täysin mahdotonta sanoa mistä alkaa rkp ja mihin loppuu kokoomus.  Ryhmistä on tullut kuin paita ja peppu ja nappina paidassa johtavat virkamiehet.

Molemmista ryhmistä on useaan kertaa toitotettu yhteistyön tärkeydestä ja toivottu pienempiä ryhmiä mukaan yhteistyöhön.

Tämä yhteistyö vain tarkoittaa sitä, että pienempien pitäisi kiltisti astua samoihin jalanjälkiin, jotka isot ovat jättäneet lumiseen metsään.

Kuuntelevat korvat kyllä kuulevat,  mutta aivot eivät reagoi.

Tämä niinkutsuttu ylimielisyysyhteistyö on viime aikoina vienyt kunnan toistuvasti leivättömän pöydän ääreen eri oikeussaleihin.

Monesti neuvojen kuunteleminen ja pienten muutosten tekeminen olisi ollut järkevää ja suotavaa. Ehkä valta tekee uppiniskaiseksi.

Siuntiolle pienenä kuntana ei ole varaa päätöksentekoon, jossa kaksi puoluetta ajaa tiukasti omien kannattajakuntien etuja.

Maapolitiikka ja kaavoitus on jatkuvassa kriisissä ja painopiste tuntuu olevan maanomistajien edun ajaminen.

Tuoko kuntavaalit muutosta? Sen aika näyttää.  Rkp:n asema vallankahvassa tuskin keikkuu, mutta onko kokoomuksen veljeysmatka rkp:n kanssa se väylä joka ylläpitää sen kannatusta.

Toivonmukaan kuntaan saadaan kuitenkin uusia päättäjiä, joiden kanssa niin pienemmät puolueet, kuin myös viranomaiset pystyvät toimimaan aidosti yhteistyössä. Toki tarvitaan myös virkamieskoneisto herääminen parempaan yhteistyöhön.

Oma matkani Uudenmaan maakuntavaltuustossa on avannut silmät kuinka hienosti isot ja pienet puolueet yhdessä viranomaisten ja virkamiesten kanssa pystyvät toimimaan, jos vain on halua ja tahtoa.

Sellainen on oltava Siuntionkin tulevaisuus.

 

 

 

 

parviainen
Sosialidemokraatit Siuntio
Ehdolla kuntavaaleissa

50 vuotias Siuntion kunnanvaltuutettu .Siuntion kunnanhallituksen II-varapj Siuntion sosialidemokraatisen yhdistyksen puheenjohtaja Nyt myös Uudenmaan maakuntavaltuuston Siuntion edustaja Intohimona jalkapallo, jääkiekko ja pyöräily

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu