Tes-neuvottelujen kivut

Julkaisin lokakuussa sosiaalisessa mediassa Tes-neuvotteluiden kipeän listan. Lista oli tarkoitettu luottamusmiehille, mutta minun oikeustajuni mukaan Pron Tes-neuvottelijat ovat koko jäsenkunnan edustajia ja jäsenkuntaa koskevat asiat tulee olla koko jäsenistön tiedossa, emme elä enää pimeällä -70 & -80 luvulla, jossa neuvottelut käytiin saunan hämyssä löylykauha toisessa kädessä ja olutpullo toisessa. Siksi toin ne julki.

Ammattiliittojen tarkoitus on turvata ja parantaa jäsenistön etuja. Viime vuosien ”torjuntavoitot” eivät enää ole riittäviä. Neuvotteluista on tullut ulos ammattiliiton miehiä, jotka ovat kertoneet mitä kaikkea pystyttiin torjumaan ja toivat mukanaan vain lyhyen laihan listan parannuksista, sekin yleensä muutaman sentin palkankorotuksesta.

Ammattiliittojen tarpeellisuudesta on alettu käymään aiheellista kriittistä keskustelua, johon porvarisväki ja muu huutolaissakki tietysti lyö löylyä lisää. Tämä on ajanut liitot tiukkaan rakoon, nyt niiden on näytettävä hyödyllisyytensä tai niiden tulevaisuus on uhattu ja siten koko neuvottelukulttuuri ja ay-liike olisi romutuslistalla.

Työntekijöiden tulee muistaa työtaisteluissa, että paikallinen joustaminen rehdin ja mukavan työnantajan edessä yhteisen hyvän vuoksi, on kuitenkin oman oksan sahaamista ja omien ammattiliittojen neuvottelijoiden työn hankaloittamista. Se mukava työnantaja ottaa mieluusti vastaan Tes-neuvottelutuloksen, jonka työntekijäpuoli on neuvotteluissa hävinnyt. Silloin työntekijän joustoa työtaistelutilanteessa ei enää muisteta mukavan työnantajan toimesta, vaan neuvottelutuloksista pidetään kiinni.

Työtaisteluun haluttomia on aina ollut ja tulee aina olemaan, jokaisessa yhteisössä on toisten muroihin lorottajia ja yhteisten etujen sijaan oman edun tavoittelijoita. Usein kuitenkin samainen porukka on ensimmäisenä väheksymässä liittojen toimintaa ja arvostelemassa niitä muistoiksi menneisyydestä. Tuskinpa heillekkään maistuu tämän hetkiset työnantajaliiiton tarjoamat Tes-neuvottelutarjottimen antimet… ellei sitten päämääränä ole olla yksi niistä joka tarjotinta työväelle ojentaa.

Olen lähiviikkoina saanut neuvoa, opastaa ja kertoa näkemyksiäni poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen laajalle porukalle. Median edustajille, työantajien edustajille, Teollisuusliiton jäsenille, Ylempien toimihenkilöiden jäsenistölle ja omalle porukalle Prossa. Näissä keskuteluissa on tullut esille valtava yhtenäisyys ja toivo hyviä neuvottelutuloksia kohtaan.

Ammattiliittojen on saatava hyvä Tes-nauvottelutulos. Laiha kompromissi ei enää ole vaihtoehto. Se ajaisi usemman liiton puheenjohtajan ja liittohallituksen ja liittovaltuuston jäsenen arvovallan kyseenalaiseksi ja ohjaisi lopulta pois luottamustehtävistään ja aloittaisi liittojen uudistusbuumin, jossa tiukemman linjan luottamushenkilöt ottaisivat ohjat käsiinsä tai se johtaisi liittojen murenemiseen ja työnantajaliittojen lopulliseen saneluvaltaan.

Onnea neuvotteluihin, be force with you

Ammattiliitto Pro astelee neuvottelupöytään huomenna torstaina jäsenistön tuki takanaan.

parviainen

49 vuotias Siuntion kunnanvaltuutettu .Siuntion kunnanhallituksen II-varapj Siuntion sosialidemokraatisen yhdistyksen puheenjohtaja Nyt myös Uudenmaan maakuntavaltuuston Siuntion edustaja Intohimona jalkapallo, jääkiekko ja pyöräily

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu