Ratkaisuehdotus – miten saada lisää sairaanhoitajia?

Hallituksen päättämä lakisääteinen 0.7 hoitajan mitoitus potilasta kohden vaatii jo yksistäänkin noin 4000 hoitajaa lisää Suomeen. Kun tähän lisätään vielä väestön vanheneminen sekä se, että suuri osa nykyisistä sairaanhoitajista on jäämässä eläkkeelle lähivuosina, voimme puhua jopa massiivisesta tai katastrofaalisesta hoitajapulasta.

Hoitajapulaa ei voida ratkaista pelkästään lisäämällä hoiva-alan virkoja, koska jo nykyisinkin on virkoja täyttämättä. Tämä johtuu siitä, että hoiva-alan työtehtävät ja palkkaus eivät ole riittävän houkuttelevia. Myöskään hoitajien koulutuspaikkojen lisääminen ei yksistään riitä, koska jo nykyisin on vaikeaa saada riittävästi hyviä hakijoita esimerkiksi lähihoitajakoulutukseen.

Parantamalla hoitajien palkat samalle tasolle kuin ne ovat vaikkapa Saksassa tai Norjassa hoiva-alan kiinnostavuus nousisi jo selvästi ja samalla hoitajien siirtyminen Suomesta muihin maihin vähenisi. Parhaassa tapauksessa Suomi pystyisi houkuttelemaan nykyistä enemmän myös ulkomaalaisia hoitajia – kylmästä ilmastosta ja vaikeasti opittavasta kielestä huolimatta. Tämä olisi kuitenkin melko kallis ratkaisu veronmaksajille, koska palkat maksetaan pääosin verovaroilla.  Siksi olisikin tärkeää, että palkankorotusten lisäksi parannettaisiin hoitajien työolosuhteita. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi uudistaa alaa vaivaavat huonot johtamis­järjestelmät.

Hyvissä yrityksissä ja muissa organisaatioissa toiminnan menestyksekkyyttä seurataan taloudellisten mittarien lisäksi myös henkilöstön sekä asiakkaiden tyytyväisyyttä kuvaavilla mittareilla. Parhaissa organisaatioissa toimintaa suunnitellaan ja ohjataan tasapainotetulla KPI-mittaristolla, jossa henkilöstön työtyytyväisyys ja asiakastyytyväisyys lasketaan yhteen taloudellisten mittarien kanssa, sopivia painokertoimia käyttäen, ja tämän jälkeen suunnittelujärjestelmien algoritmit pyrkivät automaattisesti optimoimaan tätä ”kokonais-KPI:ta”. Tämänkaltaisten suunnitteluohjelmien avulla on mahdollista tehdä sellaisia optimaalisia työvuorolistoja, joissa suurin osa työntekijöiden kannalta hankalista ratkaisuista on jo etukäteen eliminoitu. (Näitä ohjelmistoja käytetään nykyisin laajalti esimerkiksi lentoasemien ja lentoyhtiöiden palveluksessa olevien tuhansien ihmisten työvuorojen suunnitteluun).

Hoiva-alaa koskevien uutisten perusteella näyttää siltä, että hoiva-alalla painotetaan lähes pelkästään taloudellisia mittareita, ja mahdollisia muita mittauksia tehdään lähinnä vain näön vuoksi. Tämä heikentää merkittävästi asiakastyytyväisyyttä ja työntekijöiden tyytyväisyyttä. Kun esimerkiksi kustannuksia minimoidaan siirtelemällä vanhuksia hoitokodista toiseen, asiakas­tyytyväisyys ja asiakkaiden henkinen hyvinvointi heikkenevät, mikä samalla lisää hoitajiin kohdistuvaa rasitusta ja heikentää työntekijöiden tyytyväisyyttä. Vastaavasti kun kustannuksia minimoidaan laatimalla hoitajille pirullisen hankalia työvuorolistoja, jotka estävät hoitajien sekä heidän lastensa vapaa-ajan harrastukset, hoitajien työtyytyväisyys laskee huomattavasti, mikä vähentää alan houkuttelevuutta hoitajien keskuudessa ja pahentaa hoitajapulaa.

Myös sairaanhoitopalveluiden ostajien tulisi osata torjua hoitajapulaa muuttamalla hankinta­kriteerejään siten, että alhaisen hinnan etsimisen lisäksi asetettaisiin myös reunaehtoja hoitajien työtyytyväisyysmittauksissa sekä asiakastyytyväisyyskyselyissä saavutetuille tuloksille. Hankintamenettelyssä voitaisiin suoraan sivuuttaa ne yritykset, jotka eivät kykene esittelemään puolueettoman tahon suorittamia (tai auditoimia) riittävän laajasti julkistettuja tyytyväisyys­mittausten tuloksia sekä yritykset, joissa työntekijöiden tai asiakkaiden tyytyväisyys on liian alhaisella tasolla. Kunnat, jotka keskittyvät hankinnoissa vain hintaan, ajavat itsensä helposti tilanteeseen, jossa sairaanhoitajia on vaikea saada palkatuksi, vaikka palkat nostettaisiin kaksinkertaisiksi. Tällöin ongelmia joudutaan tyypillisesti korjaamaan hankkimalla työntekijät keikkatyövoimaa vuokraavilta yrityksiltä. Tämä tulee yleensä selvästi kalliimmaksi kuin sairaanhoitajien palkkojen nostaminen.

Hoitajaresurssien määrää on mahdollista lisätä myös siten, että hoivapalveluja tarjoaviin organisaatioihin palkataan lisää kokkeja ja siivoajia, jolloin hoitajien aikaa vapautuu hoitotyöhön. Tämä uudistus parantaisi samalla myös hoitajien työtyytyväisyyttä sekä hoiva-alan vetovoimaisuutta ja yleistä arvostusta: Annettaisiin hoitajien tehdä sitä vaativaa työtä, jota varten he ovat opiskelleet useita vuosia!

Ongelmien ratkaisemisessa on oma roolinsa myös poliittisilla puolueilla. Asiakastyytyväisyyden ja hoitajien työtyytyväisyyden lisääminen hoivapalveluiden kilpailutuksiin reunaehdoiksi sopisi erityisen hyvin mm. vasemmiston ja keskustan poliittisiin ohjelmiin. Kokoomuskin voisi pyrkiä lisäämään omaa hoiva-alaan liittyvää uskottavuuttaan vaatimalla sitä, että yritysten omavalvonta tehtäisiin riittävän tehokkaasti ja puolueettomasti: Asiakastyytyväisyyttä ja työntekijöiden tyytyväisyyttä mitattaisiin säännöllisesti ja mittaustulokset olisivat julkisia, minkä lisäksi nämä omavalvontamenettelyt olisivat ulkopuolisen tahon auditoimia. Tällöin yritysten olisi vaikeampaa olla reagoimatta siihen tyytymättömyyteen, jota niiden asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa ilmenee.