COVID-19 eli miksi julkisorganisaatioilla on taipumus levittää julkisuuteen väärää tietoa kriisien aikana?

Olen käsitellyt aikaisemmassa artikkelissani sitä, minkälaisia tieteellisesti epäpäteviä väitteitä THL on esittänyt julkisuudessa COVID-19-kriisin aikana. Nyt käsittelen kuitenkin sitä, miksi väärää tietoa levitetään julkisuuteen, ei pelkästään THL:ssä, vaan myöskin muissa julkisorganisaatioissa. Vaikka monelle tulee mieleen ensimmäiseksi viranomaisten epäpätevyys, tahallinen valehteleminen tai jonkinlainen ”salaliitto”, nämä selitykset eivät kuitenkaan ole riittävän tieteellisiä. Parempi selitys löytyy monista eri asiantuntijoista ja organisaatioista muodostuvassa viestintäverkostossa tapahtuvasta tieteellisen tiedon tärveltymisestä, jota voidaan kansankielellä kutsua myös ”rikkinäiseksi puhelimeksi”.

HTT Pasi Malmi
julkishallintotieteiden tohtori


1. Työn teoriapohjan tiivistelmä

Tämä artikkeli käsittelee julkisorganisaatioissa ja niiden sidosryhmissä tapahtuvaa tieteellisen tiedon degeneroitumista yksinkertaistetuiksi ja populaarilla tavalla houkutteleviksi meemeiksi. Kirjoitus pohjautuu Dawkinsin meemiteoriaan, jota olen aiemmin käsitellyt ja jatkokehitellyt tieteellisissä kirjoituksissani vuosina 1985, 1992 sekä 2009.

Teoriani mukaan tieteellinen tieto sekä myös epätieteelliset uskomusrakennelmat muodostuvat paradigmoista, meemeistä ja meemiplekseistä. Paradigmat ovat laajoja tietorakennelmia, jotka kokoavat yhteen joukon keskenään yhteensopivia meemejä. Meemit puolestaan ovat ytimekkäitä ”tietoelementtejä”, joita on helppo kopioida ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle. Meemipleksit ovat kooltaan paradigman ja meemin väliltä. Kulttuurintutkimuksen ja sosiologian piirissä meemejä kutsutaan diskursiivisiksi elementeiksi ja meemipleksejä diskursseiksi.

Tieteen sekä muiden uskomusjärjestelmien kulttuurievoluutiossa menestyvät yksinkertaiset ja houkuttelevat meemit, jotka kytkeytyvät laajaa suosiota nauttiviin diskursseihin, meemiplekseihin ja paradigmoihin. Meemin totuusarvo ei välttämättä lisää sen houkuttavuutta. Dawkinsin mukaan esimerkiksi meemi ”neitsyt Maria” syrjäytti vähitellen kristinuskon evoluutiossa alkuperäisissä teksteissä esiintyneen ”neito Maria” -meemin, koska tämä uusi versio oli houkuttelevampi.

Tieteellisen tiedon tärveltyminen eli degeneraatio tapahtuu seuraavan kaavion puitteissa. Oranssit nuolet tarkoittavat tietoa tärveleviä prosesseja, joita ovat valikoituminen, virhetulkinnat, tiivistäminen, yksinkertaistaminen, poliittinen paine, kärjistäminen, huonot tiedotteet sekä väärien tietojen  omaksuminen mediasta. Valikoituminen tarkoittaa sitä, että laajasta tietoelementtien joukosta vain osa päätyy toimijoiden tarkasteluun ja raportteihin.

Siniset nuolet kuvaavat tiedon laatuun joko myönteisesti tai kielteisesti vaikuttavia prosesseja, kuten toimijoiden tarvetta yhteensovittaa meeminsä yhteen muiden toimijoiden meemien kanssa. yhteensovittamista. Vihreät nuolet kuvastavat tiedeyhteisön sekä viestinnän alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden tutkivien journalistien pyrkimystä virheellisen tiedon korjaamiseen.

Kaavion vaaleansiniset laatikot ovat toimijoita, joilla kaikilla on oma sisäinen viitekehyksensä, paradigmansa, kulttuurinsa ja meemistönsä, jotka ovat saaneet vaikutteita maan historiasta ja kulttuurista. Tutkijoista ja tiedeyhteisöstä sekä kansalaisista muodostuvia kahta erillistä laatikkoa on täydennetty ellipsillä Mielipidejohtajat, koska osa mielipidejohtajista kuuluu tiedeyhteisöön ja osa taas ei.

Meemien evoluutioon vaikuttaa olennaisesti se, millainen on yhteiskunnassa vallitsevan viestintäverkoston rakenne ja millä tavoin hallitusvalta ohjaa tiedon tuotantoa ja julkaisemista. Kriisin, kiireen ja epävarmuuden vallitessa tieteellisen tiedon tuotanto ja levitys kriisiytyvät, koska asiantuntijaorganisaatiot eivät ehdi tuottaa hallitukselle ja medialle riittävän luotettavaa tietoa riittävän nopeasti: Julkisorganisaatiot tuottavat kriisin aikana tavallista enemmän epätieteellisiä meemejä, joiden virheellisyyttä ei kuitenkaan voida kritisoida, koska kriisiaikana viranomaisten kritisointia pidetään yleisesti epäisänmaallisena toimintana.

Esimerkkinä kriisin aikana tapahtuneesta tiedontuotannon ja soveltamisen kriisistä voidaan mainita Vietnamin sodan aikana tapahtunut My Lain verilöyly. Sen taustalla oli USA:n asevoimien tiedusteluosaston tuottama epäluotettava tieto, jonka perusteella ylemmät upseerit antoivat alaisilleen ohjeita, jotka muuntuivat komentoportaita alaspäin kulkiessaan ja lopulta armeijan eri osastot päätyivät tappamaan 350 – 500 aseetonta siviiliä (ks. Tutkintakomission raportin sivu 192). Myös COVID-19-kriisin aikana väärän tiedon levittäminen julkisorganisaatioiden toimesta voi aiheuttaa satoja tarpeettomia kuolonuhreja.

Mallista voidaan johtaa lisäksi myös seuraavia ennusteita:

  • Tieteellisellä tiedolla on taipumus degeneroitua yhteiskunnassa toimivien organisaatioiden ja yksilöiden muodostaman verkoston läpi kulkiessaan ennen kuin se päätyy tiedotusvälineisiin.
  • Tiedon degeneroituminen jatkuu tiedotusvälineissä julkaisemisen jälkeen, ellei maassa ole vapaata, arvostettua ja stabiililla tavalla resursoitua tiedeyhteisöä sekä tutkivaa journalismia harjoittavaa lehdistöä, jotka kykenisivät korjaamaan virhetietoja.
  • Tieteellisen tiedon degeneroituminen suosii houkuttelevia meemejä, jotka ovat yksinkertaistettuja ja tiivistettyjä sekä yhteensopivia maan hallintokoneiston, poliitikkojen ja mielipidevaikuttajien omaksumien meemien kanssa.
  • Hallintokoneisto ja mielipidevaikuttajat omaksuvat yleensä meemejä, jotka ovat yhteensopivia kansainvälisten organisaatioiden ja kansainvälisen median levittämien meemien kanssa.

2. Työn empiiristen tulosten tiivistelmä

Tekemässäni empiirisessä tutkimuksessa tarkastelin COVID-19-epidemian torjuntaan liittyviin kansalaisten omatoimisiin suojautumiskeinoihin sekä erityisesti itse valmistettuihin kasvomaskeihin liittyvän tieteellisen tiedon tärveltymistä verkostossa, jonka toimijoita olivat tutkijat, WHO, Euroopan tautitorjuntakeskus ECDC, STM,  THL, Tukes, Työterveyslaitos ja Fimea sekä näihin toimijoihin vaikuttaneet tahot ja prosessit. Tiedon tärveltymistä eli degeneroitumista edistäneitä prosesseja olivat valikoituminen, virhetulkinnat, tiivistäminen, yksinkertaistaminen, tiedon politisoituminen, käskytys sekä toimittajien sekä toimittajataustaisten viestintäpäälliköiden tekemät kärjistykset (ks. oranssit nuolet).

Kansalaisten ja paradigmojen vaikutukset on kuvattu pääosin sinisellä, koska nämä vaikutukset voivat olla joko kielteisiä tai myönteisiä. Poliittinen paine WHO:ta kohtaan aiheutti kuitenkin selvän muutoksen WHO:n raporteissa ja viestinnässä: Vielä ennen COVID-19-kriisiä WHO suositteli kansalaisten itse tekemiä kangasmaskeja vakavan pandemian torjuntakeinoksi, mutta poliittinen paine muutti viestin vuonna 2020.

Degeneroitumisen tuloksena syntyneet virhetiedot on kuvattu punaisilla laatikoilla, ja kekeiseksi väärän tiedon levityskanavaksi nostetaan Tukesin, Työterveyslaitoksen sekä Fimean 2020-04-03 julkaisema yhteistiedote STT:lle. Tämän tiedotteen sisältämä virhetieto muuntui vieläkin virheellisempään muotoon mediassa esitetyissä uutisoinneissa.

Koska en ole koulutukseltani suodattimien tutkimukseen erikoistunut tekniikan tohtori enkä virologi, joudun tekemään heti työni alussa sen oletuksen, että WHO:n (2019) ja CDCD:n tutkimusraportissa (2020) siteeratuista 27:stä tieteellisestä artikkelista löytyy alkuperäinen ”todellinen” tieto, joka sen jälkeen vääristyi matkalla julkisorganisaatioiden muodostamassa verkostossa. Teoriassa olisi mahdollista, että oikea ja virheetön tieteellinen tieto löytyy STM:stä sekä Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedotteesta, mutta pidän tätä vaihtoehtoa epätodennäköisempänä.

Tutkimuksessa kerätyt havainnot on tiivistetty seuraavaan taulukkoon. Taulukkossa kuvattu, minkälaisia meemejä kukin toimija levitti itse tehtyjen kankaasta valmistettujen hengitysmaskien hyötyihin, haittoihin ja toimenpidesuosituksiin liittyen.

Taulukkoon on merkitty tieteellisesti pätevät meemit vihreällä ja lievästi virheelliset taikka virhetulkinnoille alttiit meemit keltaisella. Selvästi vihreistä meemeistä poikkeavat ja siksi virheellisiksi katsotut meemit on korostettu punaisella taustavärillä.

ECDC:n tulkinta, jonka mukaan 2 % – 38% suodatuskyky tarkoittaa heikkoa ja tehotonta suodatuskykyä, on merkitty lievästi virheelliseksi.  Toinen virhe näyttää olevan se, että tutkijoiden havainnot maskien mahdollisista haitoista sairaalakäytössä muuntuivat ECDC:n tulkinnassa yleisiksi, kaikkia kansalaisia koskeviksi haitoiksi.

Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedotteessa 2020-04-03 ja sen pohjalta tehdyissä uutisoinneissa esitettiin kuitenkin selvästi ECDC:tä vakavampia virhepäätelmiä sekä epäselviä ilmauksia, jotka muuttivat viestin pääsanoman siihen muotoon, että ”maskeista ei ole käyttäjälle mitään hyötyä” ja että ”paras keino virusta vastaan suojautumiselle on olla käyttämättä itse tehtyjä maskeja”.

Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedote näyttää saaneen tukea STM:n näkökulmasta, jonka mukaan ”oireettomien kansalaisten ei ole tarpeellista käyttää kasvomaskeja”. Lisäksi tukea on antanut STM:n näkemys, jonka mukaan ”kasvomaski saattaa lisätä infektioriskiä, koska maskin käyttäjät saattavat kosketella kasvojaan tavallista enemmän”.


3. Artikkelin rakenne

Luvussa 4 käsittelen sitä, miten tieteellinen tieto muuttui sisällöltään, kun se kulki tutkijoilta WHO:n, ECDC:n ja THL:N asiantuntijoille ja sitä kautta lopulta Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean virheellistä tietoa sisältäneeseen yhteistiedotteeseen läpi, joka muuntui mediassa vieläkin virheellisempää muotoon.

Luvussa 5 esittelen poliittisten paineiden, STM:n harjoittaman käskyttämisen sekä joustamattomien paradigmojen ja suomalaisen hallintokulttuurin roolia tiedon degeneroitumisessa.

Luvussa 6 on käsitelty toimittajia, tiedeyhteisöä sekä muita toimijoita, jotka pyrkivät virheellisen viranomaistiedon korjaamiseen.

Lopuksi esitän luvussa 7 yhteenvedon sekä suosituksia julkishallinnon toimijoille.


4. Miten viruksia torjuvia kasvomaskeja koskevat tieteelliset tutkimustulokset degeneroituivat viestintäverkostossa?

Tutkimukseni metodina oli memeettinen tekstianalyysi, jonka avulla pyrin paikantamaan tutkijoiden ja viranomaistahojen teksteistä diskursiivisia elementtejä eli meemejä, jotka kuvastavat itse tehtyjen hengityssuojainten olemusta, hyötyjä ja haittoja sekä niiden käyttöön liittyviä suosituksia. Tutkimus oli sikäli helppoa, että nykyisin kaikki olennainen tieteellinen tieto sekä viranomaisten tuottamat raportit ja tiedotteet löytyvät Internetistä. Tarvitsi vain hakea tietoa toimijan nimellä sekä lisätä hakukriteereihin erilaisia kasvomaskeihin liittyviä nimiä (non-medical masks, community masks, face masks, kasvomaskit jne.).

Löydetty tieteellinen tutkimus kasvomaskeihin liittyen

Euroopan tautitorjuntakeskus ECDC:n tekemässä analyysissa löytyi 27 ”non-medical” tason eli ”community” tason kasvomaskeja käsittelevää artikkelia, joiden mukaan nämä kasvomaskit filtteröivät noin 2 % – 38 % taudinaiheuttajista. Tulos ilmenee raportin sivulta 2. Näin suuri vaihteluväli eri tutkimusten välillä osoittaa merkittävää epävarmuutta maskien suodatuskykyyn liittyen.

Yhdessä ECDC:n mainitsemassa tieteellisessä tutkimuksessa todettiin, että terveydenhuollon alan ammattilaisten ei pitäisi käyttää kankaasta tehtyjä kasvomaskeja, koska ne suojaavat käyttäjäänsä huonommin kuin tehdasvalmisteiset kirurgiset maskit, minkä lisäksi ne saattavat kostumisen ja uudelleenkäytön seurauksena lisätä sairaalaolosuhteissa infektioiden riskiä. (MacIntyre, Seale, Dung, Hien, Nga, Chugahtai et al 2015).

Näiden lähdeviittausten lisäksi kannattaa huomioida kansainvälisen tutkimusryhmän julkaisema raportti, jossa päädyttiin siihen, että vaikka maskit suodattaisivatkin vain hieman alle 40 % viruksista, niillä saavutettaisiin erittäin hyvä väestötason suoja epidemiaa vastaan, mikäli maskeja käyttäisi 90% väestöstä. Tämä ei ole suoranaisesti argumentti sen puolesta, että maskit suojaisivat käyttäjäänsä huonosti, melko hyvin tai hyvin – kysymyksessä on epidemologinen näkökulma, jossa yhdistyvät maskien hyödyt sekä käyttäjälle että muulle yhteiskunnalle.

Kansainväliset kattojärjestöt virhetiedon tuottajina

Maailman terveysjärjestö WHO toteaa 2019 julkaistussa influenssojen torjuntaan liittyvässä ohjeistuksessaan sivulla 2, että

”The evidence base on the effectiveness of NPIs (non pharamaseutical interventions) in community settings is limited, and the overall quality of evidence was very low for most interventions. There have been a number of high quality randomized controlled trials (RCTs) demonstrating that personal protective measures such as hand hygiene and face masks have, at best, a small effect on influenza transmission, although higher compliance in a severe pandemic might improve effectiveness. ”

Toisin sanoen, WHO:n mukaan käsien pesusta ja kasvomaskeista on vain vähän hyötyä influenssan torjunnalle, joskin niistä saattaisi olla hyötyä vakavamman pandemian sattuessa. Käsien pesu ja kasvomaskit luokittuvat siis samalle tärkeystasolle. Lisäksi on huomattava että WHO luokittelee kasvomaskit luokkaan ”personal protective measures” eli henkilökohtaiset suojatumiskeinot.

Raportissaan WHO päätyy sivulla 27 seuraavaan suositukseen kasvomaskeihin liittyen:

Toisin sanoen, globaalin pandemian käynnistyessä kaikkien kansalaisten tulisi tietyin varauksin käyttää kasvomaskeja. WHO:n raportti ja suositus olivat vielä vuonna 2019 linjassa edellisessä luvussa kuvatun tutkimustiedon kanssa.

WHO:n suositukset kuitenkin muuttuivat 2020, kun ne esitettiin COVID-19-kriisin aikana popularisoidussa, yleisölle tarkoitetussa muodossaan. Näissä uusissa ohjeistuksissa oltiin huolestuneita siitä, että oireettomat kansalaiset käyttävät hengityssuojaimia ja kasvomaskeja siten, että suojaimia ei riitä ammattikäyttöön. Siksi WHO jätti mainitsematta, että se oli vielä 2019 raportissaan suositellut maskeja kaikille kansalaisille. Alla näytönkaappaus WHO:n suosituksista 2020-04-08:

Logiikkana oli siis se, että koska hengityssuojaimia ei ole riittävästi lääkäreitä ja hoitajia varten, oireettomien kansalaisten ei pitäisi tuhlata arvokkaita ammattikäyttöön tarkoitettuja hengityssuojaimia eikä kirurgisia maskeja itsensä suojelemiseen virukselta. Paremmaksi menettelytavaksi kansalaisille suositeltiin usein toistuvaa käsien pesemistä, oikeaa yskimisetikettiä sekä vähintään 1 metrin turvavälin pitämistä yskiviin tai aivastaviin ihmisiin. Tämä ei kuitenkaan ole enää tieteellistä päättelyä vaan poliittinen päätös, jolla hengityssuojaimet yritettiin saada riittämään ammattikäyttöön.

WHO:n ohjeet vuodelta 2020 antoivat myös sellaisen kuvan, että ammattikäyttöön tarkoitettujen maskien käyttäminen on varsin vaikeaa:

European Centre for Disease Prevention and Control, ECDC, on omassa teknisessä asiantuntijaraportissaan päätynyt 2020-04-08 seuraaviin itse tehtyjä sekä kankaasta valmistettuja kasvomaskeja koskeviin päätelmiin. ECEC:n mukaan

”There is no evidence that non-medical face masks or other face covers are an effective means of respiratory protection for the wearer of the mask. Overall, various non-medical face masks were shown to have very low filter efficiency (2–38%).”

Tämä päätelmä on sikäli virheellinen, että sen mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että kasvomaskit tarjoaisivat tehokkaan suojan käyttäjälleen. ECDC kuitenkin itse toteaa, että on olemassa ainakin joitain tutkimuksia, joiden mukaan kangasmaski suodattaa jopa 38 % taudinaiheuttajista. Näin suuri suojataso kuulostaa jo melko tehokkaalta. On siis liioiteltua väittää, ettei olisi mitään todisteita siitä, että kasvomaskit tarjoaisivat tehokkaan suojan käyttäjilleen tai että erilaisilla kangasmaskeilla on osoitettu olevan erittäin huono suodatusteho. Lisäksi olisi arvioitava myös sitä, voiko tutkimustulosten suuri vaihteluväli selittyä sillä, että joissain tutkimuksissa tarkastellut maskit olivat huonompilaatuisia kuin muut. Tämän vuoksi on mahdollista, että hyvin valmistettujen kangasmaskien avulla olisi mahdollista saavuttaa taso, jolla maski suodattaisi jopa 38 % taudinaiheuttajista eli olisi jo varsin tehokas. Tarvitaan siis lisää tutkimustietoa, ennen kuin voidaan lausua vahvoja johtopäätöksiä kasvomaskien hyödyttömyydestä.

Kangasvalmisteisten kasvomaskien haitoista ECDC toteaa, että

”In one study, cotton surgical masks were associated with a higher risk of penetration of microorganisms and ILI compared to no masks.”

Tämä ei ole varsinaista virhetietoa, mutta on kuitenkin vaarallinen meemi, koska siinä ei mainita selkeästi sitä, että kyseisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kangasmaskien hyötyjä ja haittoja lääkäreiden ja sairaanhoitajien ammattikäytössä (ks. edellinen luku).

Karsiutuminen ja tiivistyminen asiantuntijaorganisaatioissa

Koska Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean asiantuntijoilla ei todennäköisesti ole ollut aikaa kahlata läpi aiemmin mainittuja 2364:tta aiheeseen liittyvää artikkelia, he ovat oletettavasti käyttäneet tietolähteenään ensisijaisesti THL:ää ja STM:ää, jotka puolestaan ovat käyttäneet keskeisimpänä tietolähteenään ECDC:tä ja WHO:ta. On oletettavissa, että THL:n asiantuntijat ovat koostaneet omalle johtoportaalleen sekä STM:lle suunnilleen seuraavan kaltaisen ”Executive summaryn”, jossa on yhdistelty ECDC:n raporttia sekä vuoden 2020 politisoitunutta WHO-ohjeistusta:

”ECDC:n mukaan ei ole olemassa tutkimustietoa, joka osoittaisi, että kankaasta valmistetut tai muut vastaavat itse tehdyt kasvomaskit suojaisivat käyttäjäänsä (tehokkaasti) COVID-19-infektiolta. Näyttää kuitenkin siltä, että ne saattavat suojata muita ihmisiä tartunnalta tilanteessa, jossa virusta kantava henkilö pitää kasvomaskia. Lisäksi on olemassa joitain tutkimuksia, joiden mukaan kangasvalmisteiset kasvomaskit saattavat lisätä infektioiden riskiä, koska kostuneeseen maskiin voi kertyä taudinaiheuttajia.

WHO:n mukaan oireettomien kansalaisten ei ole syytä käyttää kasvomaskeja, minkä mukaan WHO:n ohjeistuksesta käy ilmi, että maskien käyttö on ensikertalaisille melko  vaikeaa ja saattaa johtaa kansalaisten keskuudessa virheelliseen käyttöön.”

On mahdollista, että sana tehokkaasti on sisältynyt THL:n sisällä tehtyyn Executive summaryyn – mutta on mahdollista, että se on myös puuttunut sieltä. Tämä selvinnee jälkikäteen historiantutkijoiden toimesta. Jos sana tehokkaasti otetaan pois, meemi muuttuu huomattavasti jyrkempään muotoon ja mahdollistaa virhetulkinnan ”Ei ole tutkimustietoa, joka osoittaisi, että kankaasta valmistetut maskit suojaavat käyttäjäänsä koronalta”.

Virhepäätelmät Tukesin, Työterveyslaitoksen sekä Fimean johdossa ja viestinnässä

Siinä missä julkisorganisaatoissa työskentelevillä erityisasiantuntijoilla on vielä melko kiinteä kontakti tieteelliseen päättelyyn sekä tieteellisesti pätevien tekstien kirjoittamiseen, julkisorganisaatioiden ylin johto sekä viestintäosasto toimivat pikemminkin institutionaalisella tasolla, jolla on tärkeää olla tekemisissä organisaation sidosryhmien sekä poliitikkojen kanssa. Institutionaalisen tason toimijat tyypillisesti etääntyvät tieteellisestä päättelystä sekä tieteellisesti pätevien tekstien kirjoittamisesta ja omaksuvat institutionaalisen tason diskursseja ja poliittisia näkökulmia (ks. kappale ”Poliittinen paine”). Tämä lisää riskiä sille, että asiantuntijaorganisaation tuottamat tekstit muuntuvat epäpätevämmiksi ja virheellisemmiksi.

  • Tukesin johtajana on kemikaaliturvallisuuden asiantuntija dosentti Kimmo Peltonen. Organisaation viestintäjohtaja Mirva Kipinoinen on suorittanut bachelor-tutkinnon viestinnästä.
  • Työterveyslaitoksen pääjohtajana toimii työpsykologiasta ja johtamisen kehittämisestä väitellyt tohtori Antti Koivula. Laitoksen organisaatiokaaviosta ei käy ilmi, kenen vastuulla laitoksen tiedotteiden laadinta ja akateemisen laadun tarkastaminen on.
  • Fimean johdossa on farmakologian alan bachelor-tutkinnon suorittanut Eija Pelkonen ja viestintäjohtajana toimii sosiaalipolitiikan maisteri Minna Takaloeskola.

Tarkastelkaamme edellä muodostettua hypoteettista Executive Summarya, jossa kasvomaskien hyötyjä koskeva väittämä oli vain lievästi virheellisessä muodossa:

Ei ole olemassa tutkimustietoa, joka osoittaisi, että kankaasta valmistetut tai muut vastaavat itse tehdyt kasvomaskit suojaisivat käyttäjäänsä (tehokkaasti) COVID-19-infektiolta.

Näyttää siltä, että hyötyjä koskeva meemi muuntui virheelliseen muotoon kulkeutuessaan Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedottajatiimin lävitse. Viimeistään tässä vaiheessa sana ”tehokkaasti” on kadonnut meemin sisällöstä. Samalla ilmaisu ”Ei ole todisteita hyödyistä” on muuttunut virhepäätelmäksi ”hyötyjä ei ole”. Tätä kutsutaan ”argument of ignorance” virhepäätelmäksi. Tämän päätelmän mukaan ”Jos ei ole tietoa siitä, että X on totta” voidaan päätellä, että ”X ei ole totta”.
Vaikka Työterveyslaitoksen ja Tukesin johtajilla on tohtorin tutkinto, heillä ei todennäköisesti ole ollut aikaa osallistua aktiivisesti tiedotteen muotoilemiseen, virhepäätelmien torjuntaan tai lähdeviitteiden tarkastamiseen.

Kasvomaskien haittoja koskeva asiantuntijatason meemi on oletettavasti vastannut melko pitkälti ECDC raporttia, ja ollut muodoltaan suunnilleen seuraavanlainen:

On olemassa joitain tutkimuksia, joiden mukaan kangasvalmisteiset kasvomaskit saattavat lisätä infektioiden riskiä, koska kostuneeseen maskiin voi kertyä taudinaiheuttajia

Tämä meemi näyttää muuntuneen viestintäosastojen käsittelyssä virheelliseen muotoon, jossa sitä sovellettiin tavallisiin kansalaisiin ja heidän liikkumiseensa kodin ulkopuolella. Vaikka alkuperäissä tieteellisessä artikkelissa kerrottiin, että lääkärien ja hoitajien ei tulisi käyttää kangasmaskeja työssään, se muuntui ECDC:n ja suomalaisten julkisorganisaatioiden läpi kuljettuaan ajatukseksi, jonka mukaan

Kansalaisten ei kannata käyttää itse tehtyjä kangasmaskeja, koska niistä saattaa muodostua varsinaisia tautipesäkkeitä”.

Kun kasvomaskien hyötyjä vähättelevä virhepäätelmä yhdistetään haittoja liioittelevaan virhepäätelmään sekä WHO:n uuteen politisoituun päätelmään, jonka mukaan ”Oireettomien kansalaisten ei ole syytä käyttää kasvomaskeja”, saadaan Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedotteessa esiintyvä kansalaisille esitetty virheellinen suositus:

Paras keino suojautua koronavirusta vastaan on pysyä kotona, pitää 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pestä kädet …”.

Tämä väite on virheellinen, koska sen tueksi ei ole esitetty vertailua siitä, kumpi on oikeasti parempi keino suojautua koronavirusta vastaan:

  1. ”Pysyä kotona (ja jos joutuu lähtemään kotoa), pitää 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pestä kädet …”
  2. ”Pysyä kotona taikka, jos joutuu lähtemään kotoa, 1) käyttää hengitysmaskia tai korkeamman suojan antavaa hengityssuojainta, 2) pitää ainakin 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja 3) pestä kädet …”

Koska maskit suodattavat viruksista 2 – 38% ja hengityssuojaimet vielä paremmin, olisi loogisempaa ajatella, että suositusta 1 täydennettäisiin itse tehtyjen maskien tai korkeamman suojaustason hengityssuojainten avulla. Toisin sanoen, vaihtoehto 1 ei ole ”paras vaihtoehto”, joten tiedote sisältää virheellisen väitteen.

Mikäli tällaiset päättelyvirheet haluttaisiin estää, tulisi jokainen asiantuntijaorganisaation lähettämä virallinen tiedote tarkastuttaa vähintään kahdella tohtorintutkinnon suorittaneella henkilöllä,  jollaisia olisi löytynyt esimerkiksi Tukesin ja Työterveyslaitoksen pääjohtajatasolta. Tässä tapauksessa tämäkään tarkastus ei olisi ehkä auttanut, koska merkittäviä virheitä sisältyi jo WHO:n 2020 julkaistuun ”politisoituneeseen” ohjeistukseen sekä ECDC:n tekniseen raporttiin. Virheiden havaitseminen olisi vaatinut sitä, että pääjohtajat tai heidän asiantuntija-alaisensa olisivat perehtyneet alkuperäisiin tieteellisiin tutkimuksiin, eivätkä olisi liiaksi luottaneet kansainvälisten järjestöjen politisoituneisiin päätelmiin.

Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean välittämä virheellinen tieto

Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean julkaisema yhteistiedote on julkaistu laitosten WWW-sivuilla 2020-04-03 . Tiedotteen sisältö on kuitenkin jo hieman muuttunut siten, että pahimpia virheitä on korjattu jälkikäteen. Esimerkiksi ilmaisu ”pidä 1-2 metrin turvaväliä” on muutettu muotoon ”pidä ainakin 1-2 metrin turvaväliä”. Seuraavassa on esitetty 2020-04-08 esillä olleen tiedoteversion otsikko ja yhteenveto:

Heti otsikossa esiintyy virheellinen väittämä, jonka mukaan ”Itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä”, joka on ristiriidassa ECDC:n julkaiseman tutkimuskoosteen ja edellä esitettyjen asiantuntijalausuntojen kanssa siksi, että lauseesta puuttu ilmaisu ”eivät suojaa kunnolla”. Myös väite ”pahimmillaan suojaimet voivat olla jopa viruksenlevittäjiä, jos oikeanlaisesta hygieniasta ei pidetä huolta” jää epämääräiseksi, koska tätä oikeanlaista hygieniaa ei määritellä tarkemmin eikä tiedotteessa mainita, että tämä varoitus on alun perin esitetty kankaasta tehtyjen maskien sairaalakäyttöä varten.

Tiedotteen varsinaisessa tekstiosuudessa esitettiin lisäksi myös virheellinen väite, sen suhteen, mikä on kansalaisten paras tapa suojautua virustartunnalta:

Vaikka teksti ei suoraan sano, että erilaisia ”itse tehtyjä virityksiä ei kannata käyttää”, siinä kuitenkin sanotaan, että paras keino on pysyä kotona, pitää turvaväliä ja pestä kädet. Tiedote siis väittää, että itse tehdyistä kasvomaskeista on niin vähän hyötyä, että on parasta olla käyttämättä niitä. Tämä on ristiriidassa WHO:n 2019 antaman suosituksen kanssa, jonka mukaan

  • Vakavan pandemian aikana myös oireettomien kansalaisten tulisi käyttää kasvomaskeja.
  • Käsien pesu ja kasvomaskien käyttäminen ovat yhtä tehokkaita henkilökohtaisen suojautumisen keinoja, mikä tarkoittaa sitä, että on epäloogista suositella käsien pesua mutta jättää suosittelematta kasvomaskien käyttämistä.

Tiedotteessa toistetaan väitettä maskin hyödyttömyydestä myös itse tehtyjen maskien tekijöille suunnatuissa tarkemmissa ohjeissa: ”Muista, että tekemäsi maski ei ole henkilönsuojain. Maski ei suojaa käyttäjää koronavirukselta.” Tämäkin on virhetietoa, koska tutkimusten mukaan kangasmaskit saattavat suodattaa pois jopa 38 % viruksista. Väittämä on myös sikäli outo, että samassa yhteydessä neuvotaan, että maski kannattaa tehdä lakanakankaasta, jota voi laittaa useamman kerroksen päällekkäin, kunhan maskin läpi pystyy silti hengittämään.

Sen lisäksi että väite on epätieteellinen ja virheellinen, se on myös psykologiselta kannalta huonosti harkittu ja huonolla hetkellä julkaistu, koska juuri samaan aikaan levisi tieto siitä, että Suomessa ei ole saatavilla kirurgisia maskeja ja hengityssuojaimia edes lääkärikunnan ja sairaanhoitajien tarpeisiin. Kansalaisille siis kerrottiin, että ”Itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä” ja heti perään ”Tehdasvalmisteisia maskeja ja hengityssuojaimia ei riitä tavallisten kansalaisten käyttöön”. Tilannetta pahensi se, että monet muut maat säätivät maskien käytön pakolliseksi esimerkiksi kaupassakäynnin yhteydessä vain muutamaa päivää Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean yhteistiedotteen jälkeen. Lisäksi enemmistö Euroopan maista siirtyi suosittelemaan maskien käyttöä myös oireettomille henkilöille. Tilannetta kuvaava kartta sisältyy YLE:n 2020-04-16 julkaisemaan artikkeliin.

Jotta julkisorganisaatiot oikeasti onnistuisivat kriisiviestinnässä, viestintää pitäisi harjoitella simulaatioiden avulla.  Mikäli tässä artikkelissa mainitut julkisorganisaatiot olisivat toteuttaneet kriisisimulaatioita, ne olisivat todennäköisesti oppineet, että viranomaistietoa ei kannata jakaa ilman tieteellistä tarkastuskierrosta ja että jokaiseen viranomaistiedotteeseen pitää liittää lähdeluettelo tai linkki pitempään tieteelliseen yhteenvetoon argumenttien perusteeksi.

Viranomaisten olisi myös syytä tiedostaa, että kansalaisten luottamusta lisää se, jos tieto tarkentuu, mutta luottamusta nakertaa se, jos koko ajan tulee uutta tietoa, joka kumoaa vanhan tiedon. Jos STM ja THL olisivat kertoneet julkisuudessa, että kangasmaskit suodattavat tutkimusten mukaan viruksista noin 2 % – 38 %, ne olisivat voineet myöhemmin tarkemman tiedon kertyessä kaventaa tätä vaihteluväliä. Nyt julkisuuteen levisi kaksi vahvasti yksinkertaistettua ja liioiteltua meemiä, joiden mukaan ”kangasmaskit eivät suojaa käyttäjäänsä lainkaan” ja ”kangasmaskien käyttöä parempi tapa on pysyä kotona, pitää turvaväliä ja pestä kädet”. Näin jyrkästi muotoiltujen meemien vaihtaminen täysin toisenlaiseksi on vaikeaa ilman ulospäin annettua vaikutelmaa haparoinnista ja tempoilusta.

Samaa vaihteluväliajatusta kannattaisi ilmeisesti käyttää myös COVID-19-taudin kuolleisuudesta tiedotettaessa. Esimerkiksi Imperial College London kertoi, raportissaan, että SARS-COV-2-viruksen aiheuttama kuolleisuus on 0.5 % – 4 %. Tämä vaihteluväli on sen jälkeen tarkentunut tiedeyhteisön sisällä noin 0.6 % – 2 %:iin. Esimerkiksi suomalaisten huippututkijoiden ryhmä ennusti 2020-04-16 YLE:lle antamassaan haastattelussa Uudellemaalle 1% kuolleisuutta ja muualle Suomeen 2 % kuolleisuutta. Saman päivän aikana THL nosti oman piste-estimaattinsa 0.1 %:sta 0.2 %:iin. Piste-estimaattien jatkuva muuttaminen antaa epäluotettavamman kuvan kuin laaja haarukka, jota sitten ajan myöten tarkennetaan. Vielä epäluotettavamman kuvan THL antaa siinä, että sen omat piste-estimaatit eivät sisälly kansainvälisten huippututkijoiden asettamien vaihteluvälien sisälle.

Kansalaisten kykyä omaksua epävarmaa tietoa on tutkittu COVID-19-tiedottamiseen liittyen. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli se, että ihmiset eivät yleensä huolestu tai ainakaan panikoi siitä, jos viranomaiset antavat laajoja vaihteluvälejä omille arvioilleen (Tutkijaryhmä 2020 sekä Freeman 2020). Hallituksen ei siis tarvitse juuri pelätä sitä, että suomalaiset menisivät paniikkiin, vaikka viranomaiset kertoisivat, että tutkimusten mukaan itse tehdyt maskit suodattavat 2 % – 38 % taudinaiheuttajista tai että kuolleisuus COVID-19-infektioon on jotain 0.1% ja 4% väliltä.

Toimittajien ja tiedostusvälineiden rooli

Toimittajilla on suuri vastuu siinä, miten he raportoivat tieteellistä tietoa ja viranomaistietoa. Olen itse ollut julkisuudessa kymmeniä kertoja väitöskirjani julkistamisen jälkeen ja tällöin sain vahvistusta meemiteorian keskeiselle väittämälle, jonka mukaan vain yksinkertaistetut ja helppotajuiset meemit leviävät tehokkaasti. Vielä tehokkaammin ne leviävät, jos ne on puettu jossain määrin provosoivaan muotoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että aina kun tiedeyhteisön jäsen kertoo toimittajalle jonkin kiinnostavan tiedon ja siihen liittyvät varaumat, toimittajilla on taipumus jättää nämä varaumat mainitsematta, jotta artikkelista tulisi kiinnostavampi ja luetumpi. Tämä riski on selvästi nähtävissä myös niissä julkisorganisaatioissa, joiden viestintäosastoa johtamassa on henkilöitä, joilla on ohut akateeminen osaaminen ja runsaasti kokemusta toimittajan työstä.

Vaikka Tukesin, Työterveyslaitoksen ja Fimean tiedote sisälsi myös hyödyllistä ja virheetöntä tietoa, nämä tiedot karsiutuivat suurimmaksi osaksi pois uutisista ja artikkeleista, jotka tiedotusvälineet julkaisivat tiedotteen pohjalta. Tiedotteen sisältämistä meemeistä kaikkein laajimmalle levisi virheellinen väite: ”Itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä” ja ”Väärin käytettynä itse tehdyt maskit voivat jopa lisätä infektioriskiä”. (mm. Hämeen Sanomat, Apu ja Kaleva).

Toimittajilla on kuitenkin myös tärkeä rooli viranomaistiedon tarkastajina ja haastajina. Tätä roolia ovat pitäneet yllä erityisesti iltapäivälehdet sekä muut valtamedian haastajat, jotka ovat nostaneet esiin hallituksen ja THL:n ”älkää huolestuko” linjasta poikenneita artikkeleita ja haastateluja. Esimerkkinä tästä vaikkapa Verkkouutisten julkaisema Lasse Lehtosen haastattelu, jonka mukaan nykykapasiteetilla hengityskoneita riittää vain 15 prosentille niitä tarvitsevista. Kriisiolosuhteet eivät muodosta tässä mitään poikkeusta, vaan tiedotusvälineiden tulisi valvoa ja kyseenalaistaa kaikkia tietolähteitä riippumatta siitä, onko tiedon tuottajana oman median toimittaja, kilpaileva media tai viranomaistaho.

5. Miten poliittinen paine ja hallintokulttuuri edistivät tiedon tärveltymistä?

Poliittinen paine yleisellä tasolla

Mitä enemmän hallitus painostaa viranomaisia tuottamaan kansalaisille ”turvallisuudentunnetta kohottavaa luotettavaa viranomaistietoa” ja vieläpä nopealla aikataululla, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys sille, että julkisorganisaatiot päätyvät kiireen vuoksi tiedottamaan kansalaisille virheellistä tietoa, joka osoittautuu jo parin viikon päästä paikkansa pitämättömäksi. Tällöin kansalaisten luottamus hallitusta ja viranomaisia kohtaan voi heikentyä, mikä on juuri se asia, minkä hallitus halusi alun perin välttää.

Sen lisäksi, että hallitukset tuottavat poliittista painetta tietyntyyppisen informaation ja viestinnän tueksi, niillä on myös taipumus pyrkiä hillitsemään kaikenlaista juorutietoa sekä vihollisten propagandaa. Siksi hallitukset pyrkivät yleensä korostamaan, että kansalaisten tulisi omaksua tietoa vain viranomaislähteistä. Tiedon omaksuminen muista lähteistä saatetaan pyrkiä leimaamaan esimerkiksi epäisänmaalliseksi, vastuuttomaksi tai epärationaaliseksi toiminnaksi. Tätä argumenttia voidaan tehostaa mainitsemalla vieraiden valtioiden trollit, mikä vihjaa siihen, että kaikkea muuta tietoa kuin viranomaistietoa pitää epäillä trollien tuottamaksi virhetiedoksi. Myös tiedon levittämistä pyritään kontrolloimaan, jotta hallituksen näkökulmasta haitallinen tieto ei leviäisi kansalaisten keskuuteen.

Trolliargumentin yksi versio on ajatus siitä, että tietyt valtiot ovat aktiivisesti manipuloimassa sitä tietoa, mitä kansainväliset järjestöt omaksuvat. Esimerkiksi WHO:ta on syytetty siitä, että se olisi antautunut Pekingin koronavirusmyötäilijäksi. Tämä väite lienee kuitenkin sikäli aiheeton, että WHO:n raportti viruspandemioiden torjunnasta sekä siihen liittyneet suositukset julkaistiin jo vuonna 2019, jolloin Kiinalla ei vielä ollut motiivia mainostaa itseään maailman johtavana korona-asiantuntijana. Lisäksi WHO on erityisesti juuri tässä kasvomaskiasiassa poikennut Kiinalaisten tutkijoiden suosituksista. Teoria kiinalaisten harjoittamalle painostukselle kasvomaskiasiassa ei siis vaikuta uskottavalta.

Poliittinen paine saattaa ajaa suomalaisia terveysalan organisaatioita olemaan tiukasti samoilla linjoilla eurooppalaisten organisaatioiden viestinnän kanssa turvallisuuspoliittisista syistä, vaikka suomalaiset asiantuntijat havaitsisivat virheitä eurooppalaisen katto-organisaation päätelmissä. Alla on kuva siitä, minkälaiset turvallisuuspoliittiset meemit saattavat estää kasvomaskeihin liittyvän virheellisen tiedon korjaamista:

Enemmistö EU-maista on kuitenkin jo 2020-04-16 mennessä poikennut ECDC:n suosituksista, joten Suomen ei enää välttämättä tarvitsisi ”mallioppilaan tavoin” puolustaa ECDC:n näkemyksiä, ulkopoliittisista syistä.

Poliittisen paineen vaikutus WHO:n päätöksentekoon sekä WHO:n vaikutus eri maiden terveysviranomaisten suosituksiin

Kriisien aikana hallitukset yleensä vaativat viranomaisia ja kansainvälisiä järjestöjä viestittämään kansalaisille tietoa, joka ehkäisee pakokauhua ja muita haitallisia ylireaktioita. Yhtenä tyypillisenä ylireagointina on hamstraus, joka voi olla hamstraajan näkökulmasta rationaalista ja hyödyllistä, mutta yhteiskunnan kannalta haitallista. Vaikuttaa siltä, että hamstrauksentorjuntaan liittyneen  poliittisen paineen vuoksi WHO lakkasi suosittelemasta tehdasvalmisteisten hengityssuojainten ja maskien käyttöä kansalaisille 2020, vaikka se oli suositellut kasvomaskien käyttöä vielä raportissaan 2019 (ks. aiempi luku). Tämä on totuuden muuntelua, jonka motiivina lienee ollut poliittinen paine organisaatiota kohtaan.

WHO:n muuttunut linja on heijastunut myös eri maiden julkishallinnon linjauksiin ja tiedottamiseen. Niin Suomessa kuin esimerkiksi USA:ssakin hallitukset ja terveysviranomaiset ovat COVID-19-kriisin alkuvaiheessa vähätelleet maskien hyötyjä kansalaisille, koska ne ovat olleet huolestuneita siitä, että hengityssuojaimia ja kirurgisia maskeja ei riitä lääkäreille, jos kansalaiset ryhtyvät niitä hamstraamaan. Muutamissa maissa, kuten USA:ssa, media on kritisoinut omien maidensa hallituksia melko kiivassanaisestikin kansalaisten tahallisesta harhaanjohtamisesta eli valehtelusta. Suomessa kritiikki on ollut vaimeampaa.

STM:ään kohdistunut poliittinen paine

Kun tarkastellaan STM:n viestintää ja päätöksentekoa on otettava huomioon pääministeri Sanna Marinin lausahdus, jonka mukaan Suomessa ei haluta samanlaisia spektaakkeleita kuin muissa maissa. Tämä on saattanut vaikuttaa STM:n ylempien virkamiesten tapaan ohjeistaa THL:ää COVID-19-infektioon liittyvässä tiedottamisessa. Suorana tai epäsuorana ohjeena olisi siis ollut kaikenlaisten spektaakkelien välttäminen. Koska kaikkien kansalaisten kasvoilla olevista kasvomaskeista muodostuisi historiallisen suuri spektaakkeli, STM:llä on saattanut olla painetta välttää tällaista spektaakkelia.

Koska myös Suomen hallitus sekä STM ovat halunnut välttää kansalaisten panikointia ja hamstrausta COVID-19-kriisin aikana, ne ovat todennäköisesti rakentaneet omaa argumentaatiotaan WHO:n uusien (politisoituneiden) suositusten pohjalle. Linjaksi on otettu WHO:n ohjeistuksen kanssa yhteensopiva ajatus siitä, että oireettomien kansalaisten ei tulisi käyttää hengityssuojaimia eikä -maskeja. Tämä linjaus on todennäköisesti tehty ennen, kuin alettiin pohtia sitä, voisiko itse tehdyistä maskeista olla hyötyä. Kun oireettomien kansalaisten kasvomaskien käyttöön omaksutaan vahvasti kielteinen kanta, alkaa samalla muodostua paradigmaattinen meemipleksi, joka estää toimijoita omaksumasta vastakkaisia näkökulmia puolustavia meemejä. Syynä paradigmaattisten meemipleksien suureen vaikutukseen on se, että ihmiset pyrkivät välttämään kognitiivista dissonanssia. Tämä tarkoittaa sitä, että uudet havainnot ja tiedonmurut (meemit) otetaan huomioon vain, jos ne tukevat omaksuttua paradigmaattista meemipleksiä. Jos uusi havainto, tieto tai argumentti on omaksutun paradigman vastainen, syntyy paradigman olemassaoloa uhkaavia anomalioita, joita paradigman puolustajat pyrkivät kömpelöin ad-hoc-selityksin torjumaan (ks. Kuhn 1971).

Toisin sanoen, vaikka WHO:n ja STM:n kielteinen kanta kansalaisten hengityssuojainten käyttöön johtuikin alun perin tehdasvalmisteisten maskien pulasta, ei STM ilmeisesti enää kyennyt muuttamaan omaa paradigmaattista meempileksiään jonka mukaan oireettomien kansalaisten ei tulisi käyttää kasvomaskeja.  STM ei kyennyt kunnolla muuttamaan linjaustaan, vaikka itse tehdyt kasvomaskit olisivatkin nimen omaan olleet ratkaisu, jolla tehdasvalmisteiset hengityssuojaimet ja -maskit saataisiin paremmin riittämään terveydenhuollon ammattilaisille. Kun organisaation paradigma on omaksuttu ja sitä ei haluta arvovaltasyistä muuttaa, päädytään tilanteeseen, jossa paradigman tueksi tarvitaan ad-hoc-muunnoksia. Kun kansalaiset alkoivat ihmetellä, miksi hengityssuojaimet ja -maskit suojaavat terveydenhuollon ammattilaisia virustartunnalta, mutta eivät suojaa kansalaisia, STM:n oli pakko selitellä tätä oman paradigmansa anomaliaa selityksellä, jonka mukaan

”Ammattilaiset osaavat käyttää maskeja, mutta kansalaisten käsissä maskit saattavat jopa lisätä virustartunnan riskiä, koska kansalaiset koskettelevat kasvojaan maskia laittaessaan, käyttäessään sekä pois ottaessaan”.

Tämän selityksen tueksi ei kuitenkaan ole esitetty mitään todisteita eikä tieteellisiä lähdeviitteitä. Ei myöskään ole pohdittu sitä, koskettelevatko kansalaiset kasvojaan enemmän vai vähemmän silloin, kun heillä on maski. Selitys ei myöskään ota kantaa siihen, miksi maskin käytössä kokemattomat terveydenhuollon ammattilaiset, kuten kotihoidossa työskentelevät lähihoitajat, osaisivat käyttää maskeja jotenkin paremmin kuin kansalaiset – ja miksi maskin käytön oppimisprosessi olisi kansalaisilla jotenkin olennaisesti hitaampi kuin vaikkapa em. kotihoitajilla.

THL:n ja STM:n yhteistyö sekä STM:n harjoittama käskytys

Suomen hallituksen, STM:n ja THL:n väliset viestintä- ja päätöksentekovastuut eivät ole olleet selkeitä. Tämä käy ilmi Kansallisesta varautumissuunnitelmasta influenssapandemiaa varten (2012). Viestintävastuita kuvastava organisaatiokaavio antaa toisaalta THL:lle vastuun tiedon keräämisestä, raportoimisesta ja tiedottamisesta, mutta sallii toisaalta STM:lle poliittisen puuttumisen kaikkeen siihen, mitä THL päättelee, tekee ja tiedottaa (oikeanpuoleinen nuoli, joka sivuuttaa THL:n). STM voi siis halutessaan estää THL:ää julkaisemasta tieteellisesti pätevää tietoa taikka ilmoittaa, ettei THL:n linja vastaa STM:n linjaa:

STM:n tapa sivuuttaa THL:n asiantuntijat ja pääjohtaja nousee esiin tilanteessa, jossa THL:n pääjohtaja antaa kansalaisille suosituksen itse tehtyjen kasvomaskien käyttämiseksi julkisilla paikoilla. Kun THL:n pääjohtaja suositteli kasvomaskien käyttöä kaikille kansalaisille Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa,  hän sai heti seuraavana päivänä kritiikkiä STM:n Kirsi Varhilalta, jonka mukaan pääjohtaja puhui vain yksityishenkilönä. Varhilan mukaan STM:n linjauksena on ollut se, että kasvomaskeista on hyötyä lähinnä vain muille ihmisille, kun taas kasvomaskeista voi olla haittaa käyttäjälleen, koska käyttäjät koskettelevat maskin vuoksi liiaksi kasvojaan ja voivat siksi lisätä omaa tartuntariskiään.

Seuraavana päivänä STM ”käskyttää” THL:ää ja antoi tiedotteen, jonka mukaan STM ja THL eivät suosittele kangasmaskien käyttöä.

”Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) eivät anna ohjeistusta tai yleistä suositusta käyttää hengityssuojaimia tai kangasmaskeja julkisella paikalla liikuttaessa.”

Vaikka tämä tiedote uutisoitiinkin mediassa, siten etteivät STM ja THL suosittele maskien käyttöä niistä aiheutuvien haittojen vuoksi, tiedote on mahdollista lukea myös toisin. Tämän toisen tulkinnan mukaan STM on nyt lieventänyt jyrkkää maskien vastaista kantaansa ja pidättäytyvät antamasta asiaa koskevia kangasmaskien käyttöä suosittelevia tai vastustavia ohjeistuksia. Tämä tulkinta on kuitenkin sikäli hankala, että samassa tiedotteessaan STM ja THL luettelevat joukon syitä sille, miksi maskeja ei pitäisi käyttää. Toisin sanoen, STM ja THL eivät suosittele kangasmaskien käyttöä.

Maan historian ja kulttuurin vaikutus organisaatiokulttuureihin

Julkishallinnollisten organisaatioiden tiedonmuodostusta, päätöksentekoa ja viestintää ohjaa suomalainen hallintokulttuuri sekä lainsäädäntö. Ne puolestaan perustuvat maan historiaan sekä sitä kautta saatuihin kokemuksiin ja opetuksiin.

Suomen pitkä historia Ruotsin vallan alaisena on johtanut siihen, että Suomessa on vallinnut jo Kustaa Vaasan ajoista lähtien melko tehokas ja luotettava kirkosta ja valtionhallinnosta muodostuva byrokratia. Byrokratia-sanaa ei tässä yhteydessä käytetä negatiivisessa mielessä vaan kyseessä on legalistisen ja rationaalisen organisaation ihannetyyppi, joka poikkeaa korruptoituneesta, mielivaltaisesta ja epätieteellisestä hallinnosta (ks. Weber). Hallintokulttuuriin on samalla kuitenkin pesiytynyt dikotomia, jonka mukaan tämä tehokas, luotettava ja rationaalinen hallintokoneisto ohjaa, kaitsee ja sivistää hallintoalamaisia. Tämän diskurssin puitteissa hallintoalamaiset ovat jossain määrin tietämättömiä ja  vastuuttomia sekä liiallista oma-aloitteisuutta soveltaessaan myös potentiaalisesti vaarallisia 

Toisen maailmansodan jälkeen hallituksen ja hallinnon oli jälleen tärkeää kontrolloida  kansalaisia, jotta ulkopoliittisesti hankalilta mielipideavauksilta ja niiden tuottamilta ongelmilta olisi vältytty. Näinä vuosina myös aloitettiin hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Tällöin kansalaisten hyvinvointia rakennettiin kuitenkin hyvin pitkälti holhoamalla ja reguloimalla. Holhous-regulaatiodiskurssissa kansalaisille annetaan ongelmanaiheuttajan subjektipositio, siinä missä läinsäätäjät ja julkisorganisaatiot mielletään ratkaisuksi. Tämä diskurssi eli Suomessa varsin vahvana aina Neuvostoliiton romahtamiseen sekä ensimmäisen porvarihallituksen syntymiseen asti. Vaikka holhoaminen on jossain määrin vähentynyt, elää regulaation ja holhoamisen perinne todennäköisesti melko vahvana niissä julkishallinnon organisaatioissa, joiden tehtävänä on estää epätieteellisten sekä riittämättömästi testattujen tuotteiden, palvelujen, hoitojen ja lääkkeiden pääsy markkinoille. THL, Tukes ja Fimea kuuluvat toimialansa puolesta tähän organisaatiokulusteriin.

Otetaan vertailukohteeksi USA. Siellä vallitsee historiallisista syistä hyvin erilainen paradigma. Maa syntyi hallintovaltaa vastaan käynnistetyn kapinan tuloksena ja perustuslakiin säädettiin kansalaisille erittäin suuret vapaudet itsenäiseen toimijuuteen hallintovallan harjoittamaa tyranniaa ja liiallista kontrollia vastaan. Tämän vuoksi USA:ssa on voimakas sananvapautta puolustava traditio, minkä lisäksi maassa on vahva perinne epäluuloisuuteen liittovaltion hallitusta ja viranomaisia kohtaan. Näihin liittyy myös melko laajalle levinnyt survivalismidiskurssi, joka korostaa kansalaisten omatoimista suojautumista kriisejä vastaan.

Nämä historialliset ja kulttuurilliset tekijät näyttävät olevan osasyynä sille, että USA:ssa viranomaiset ottivat hengitysmaskien käyttöön toisenlaisen linjan: Siellä kansallinen tautitorjutakeskus CDC suositti kaikkia kansalaisia käyttämään kasvomaskeja julkisilla paikoilla – olipa sitten käytössä itse tehty maski, kirurginen maski tai varsinainen hengityssuojain. Jotkut kaupungit ovat säätäneet maskin käytön pakolliseksi.

Siinä missä USA:ssa suositaan kansalaisten omatoimisuutta, Suomessa kansalaisten omatoimisuutta pyritään holhoavasti lannistamaan ja samalla pyritään ylläpitämään dikotomiaa, jonka toisena osapuolena ovat tietämättömät ja vastuuttomat kansalaiset sekä luotettavat ja lähes kaikkitietävät viranomaiset. Lopputuloksena on tilanne, jossa USA:n antamat itse tehtyjä hengitysmaskeja koskevat suositukset ovat linjassa WHO:n suositusten kanssa. Suomessa WHO:n suosituksista poikettiin tavalla, joka kannusti ihmisiä olemaan käyttämättä minkäänlaisia henkilökohtaisia suojaimia. Tämä saattaa tosin selittyä osin myös turvallisuuspoliittisella päättelyllä (ks. aiempi luku ”Poliittinen paine”).

Paradigmoista ja organisaatiokulttuurista johtuvat virheet

Tieteenaloille ja hallinnon sektoreille vakiintuneet paradigmat sekä suositut meemipleksit ja diskurssit ohjaavat tieteellisen tiedon ja asiantuntijatiedon memeettistä evoluutiota, koska vallitsevien paradigmojen kanssa yhteensopivat meemit ovat yleisesti ottaen houkuttelevia: Niillä on taipumus edistää omien kannattajiensa uraa ja statusta.

Paradigmojen vaikutus tieteellisen tiedonmuodostuksen ehkäisijöinä korostuu silloin, kun kyse on uskonnollisen paradigman ohjaamista valtioista, kuten Iran, taikka autoritaarisesti johdetussa maassa vallitsevasta virallisesta ja ainoasta oikeasta paradigmasta, mikä kuvastaa esimerkiksi Neuvostoliittoa ja Pohjois-Koreaa. Valitettavasti paradigmat sekä maan historia ja kulttuuri saattavat myös maallisissa demokratioissa ja niiden tiedeyhteisöissä heikentää tieteellisen tiedon ja mediassa leviävän tiedon laatua

  • jarruttamalla uuden tieteellisen tiedon muodostumista.
  • estämällä virheellisen tiedon korjaamista.

On oletettavaa että suomalainen hallintokulttuuri ja pyrkimys kansalaisten holhoamiseen ja reguloimiseen edistävät suomalaisten julkisorganisaatioiden itseriittoisuutta ja autoritaarisuutta sekä pyrkimystä kansalaisten tietämättömyyden ja vastuuttomuuden torjumiseen. Nämä ideat soveltuvat yksittäisten kansalaisten holhoamisen lisäksi myös yrittäjien holhoamiseen sekä väärää paradigmaa edustavien tiedeyhteisön jäsenten vaientamiseen. Nämä paradigmojen ja suomalaisen kulttuurin ominaisuudet vähentävät kansalaisten ja tiedeyhteisön kykyä virheellisen viranomaistiedon korjaamiseen ja lisäävät julkisorganisaatioiden kritiikitöntä uskoa omaan osaamiseensa ja omaan tietoonsa.

Thomas Kuhnin mukaan edes tieteelliset paradigmat eivät yleensä luhistu, ennen kuin niitä vastaan löytyy sietämättömän paljon empiiristä todistusaineistoa. Tämä pätee myös hallinnon sisälle syntyneisiin paradigmaattisiin meemiplekseihin eli joukosta yhteensopivia meemejä muodostuviin vahvasti ajattelua ja uuden tiedon omaksumista ohjaaviin meemiplekseihin. Tätä ilmiötä on jo aiemmin käsitelty kohdassa ”Poliittinen paine”.

Seuraavassa analysoin hieman tarkemmin THL:n sisällä todennäköisesti vaikuttavaa Holhousregulaatio-meemipleksiä, joka todennäköisesti on jossain määrin vaikutusvaltainen myös Tukesin ja Fimean sisällä, koska myös Tukes ja Fimea ovat lakien sekä organisaatiokultturiensa puitteissa melko vahvasti osa kansalaisia holhous-regulatiivista organisaatioklusteria. Lähtöaineistona tämän paradigman tutkimukselle olen käyttänyt THL:n strategiapaperia ”Understanding coronavirus disease risk perceptions among the public…”, jossa arvioitiin, minkälaisia riskiperseptioita eli huolenaiheita kansalaisilla on COVID-19-tautiin liittyen ja miten viranomaisten tulisi näitä huolenaiheita hälventää.

Holhousregulaatio-meemipleksi näyttäisi rakentuvan seuraavista diskursiivisista elementeistä ja meemeistä, joiden perään olen laittanut sulkeisiin arvion meemin totuudesta.

  1. Viranomaisten on toimittava alaa koskevan lainsäädännön pohjalta ja virkavirheiden välttäminen on tärkeää (totta).
  2. Viranomaisten tehtävänä on varmistaa, etteivät yritykset ja kansalaiset ota käyttöön mitään sellaisia laitteita, keksintöjä tai hoitomuotoja, joita ei ole ensin huolellisesti testattu tarkkaan säännellyn ja pitkäkestoisen testaus- ja tutkimusprosessin mukaisesti. (totta, mutta soveltuu normaalioloihin paremmin kuin kriisitilanteisiin)
  3. Kansalaisten liiallinen oma-aloitteisuus ja kaikenlainen lääkärikunnan piiristä nouseva sooloilu ovat haitallisia ilmiöitä, joita viranomaisten tulee torjua. (liioittelu näkemys ja asenne)
  4. Viranomaisten tulee torjua kaikkea sellaista kansalaisten ja yritysten tuottamaa tietoa, jota ei ole kyetty vielä osoittamaan täysin varmaksi. (sopii huonosti yhteen kriisin, kiireen ja epävarmuuden kanssa)
  5. Viranomaisten roolina on luotettavan tiedon tuottaminen ja kansalaisten roolina on viranomaistietoon uskominen. (ensimmäinen osa totta, jälkimmäinen on holhoamista sekä kansalaisten aliarvioimista)
  6. Viranomaisten ei tarvitse perustella viranomaistietoa kansalaisille esimerkiksi tieteellisten lähdeviitteiden avulla, koska tämä saattaisi aiheuttaa vastaväitteitä. On huolestuttavaa, jos kansalaiset alkavat väittää viranomaisten tarjoamaa tietoa vastaan. (vaarallinen asenne)
  7. Mikäli kansalaiset huolestuvat kriisitilanteessa, on tärkeää, että viranomaiset toistavat sinnikkäästi luotettavaa viranomaistietoa. (vaarallinen asenne, joka estää viranomaisia korjaamasta virheitään)
  8. Internet on vaarallinen media ja viranomaisten tulisi taistella sosiaalisen median kautta leviäviä tietoja vastaan. (virhetulkinta, parempi olisi taistella virheellistä tietoa, ei mediaa vastaan)
  9. On tärkeää, että viranomaiset osoittavat toisiaan kohtaan solidaarisuutta eivätkä kritisoi sellaista viranomaistietoa, joka on tuotettu jonkin toisen viranomaisorganisaation toimesta (huolestuttavan dogmaattinen ja autoritaarinen ajatus).
  10. Jotta kansalaiset uskoisivat viranomaisten tiedottamiseen, on tärkeää, että samaa viestiä toistetaan systemaattisesti viikosta ja kuukaudesta toiseen (vaarallinen ajatus joka estää viranomaisia korjaamasta virheitään).
  11. Kansalaisten tietämättömyyden torjunta on kriisioloissa yhtä tärkeää, kuin itse kriisin substanssitason ongelmien hoitaminen (liioiteltu tulkinta, joka voi johtaa siihen, että organisaation parhaat asiantuntijat valjastetaan torjumaan kansalaisista julkisorganisaation arvovallalle aiheutuvia uhkia – ja tämä aika on pois itse kriisin hoitamiselta substanssitasolla)
  12. On tärkeää, että Suomella on virallinen media, Yleisradio, jonka tehtävänä on osaltaan tukea viranomaisten pyrkimyksiä luotettavan tiedon levittämiseen (pyrkimys viranomaisten kritiikittömään tukemiseen on vastoin journalismin periaatteita)

Näistä meemeistä ensimmäinen on lähes täysin ongelmaton, joten kiinnitetään huomio ensimmäiseksi meemiin 2, jonka mukaan mitään uutta ideaa tai itse tehtyä tuotetta ei saa ottaa käyttöön ilman pitkällisiä ja huolellisia tieteellisiä testejä. Tämä meemi voi hyvinkin toimia normaalioloissa, mutta kriisin aikana se ei välttämättä toimi lainkaan. Hyvänä vertailukohteena itse tehdyille kasvomaskeille ovat itse tehdyt Molotovin cocktailit. Mikäli ne olisi keksitty rauhan aikana, Tukes olisi todennäköisesti päätynyt tiedottamaan, että

Molotovin cocktailit eivät suojaa käyttäjäänsä panssarivaunuilta, minkä lisäksi niiden käyttö saattaa olla vaarallista”.

Vaikuttaa siis siltä, että kriisioloissa tarvitaan hieman erilaista paradigmaa kuin rauhallisten normaaliolojen aikana.

Seuraavaksi tarkastelen regulaattoriparadigman meemejä 3-11. Ne kaikki näyttävät osaltaan antaneen diskursiivista tukea aiemmissa kappaleissa esiteltyjen virheellisten meemien ”Itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä” sekä ”Paras tapa torjua virusta on pysyä kotona, pitää turvaväliä sekä pestä kädet” syntymiselle sekä leviämiselle.  THL:n stragegiapaperin tarkoituksena oli pohtia sitä, miten kansalaisten keskuuteen leviäviä turhia huolenaiheita ja virheellistä tietoa voitaisiin ehkäistä. Samalla se kuitenkin antaa viitteitä siihen, että edellä kuvattu holhousregulaatio-meemipleksi näyttäisi olevan ainakin jonkin määrin vaikutusvaltainen osa THL:n  organisaatiokulttuuria, vaikkakaan ei välttämättä täysin edellä esitetyssä muodossa.

THL luetteli raportissaan 15 kansalaisia mahdollisesti huolestuttavaa ”riskiperseptiota” ja lähti jokaisen osalta kehittelemään riskintorjuntaratkaisua siitä subjektipositiosta käsin, että THL:llä on hallussaan oikeita faktoja, kun taas kansalaisten riskiperseptiot perustuvat tietämättömyyteen. Tämä on pääteltävissä siitä, että lähes jokaiseen riskiin tarjottiin ratkaisuksi faktojen ”faktojen tarjoamista ihmisille” huolimatta siitä, että THL:llä ei ollut hallussaan luotettavaa tietoa epidemian etenemisvauhdista, hengityskonekapasiteetin riittävyydestä eikä COVID-19-kuolleisuudesta (seuraavassa on lainaus työpaperin sivulta 2).

Tietämättömien kansalaisten ja luotettavaa tietoa tarjoavien viranomaisten välistä dikotomiaa korostaa se, että raportin empiirisessä aineistossa kaikki kansalaisten huolenaiheet laitettiin kaikki samaan laariin, samalle tärkeys ja luotettavuustasolle. Näyttää siis siltä, että seuraavat huolestumisperseption ilmenemismuodot olisi tulkitu yhtä arvokkaiksi ja merkittäviksi.

  1. Yliopistokoulutusta saamaton henkilö huolestuu Magneettimediasta lukemiensa tietojen pohjalta ja julkaisee huolestuneita Facebook-viestejä ystävilleen.
  2. HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen huolestuu hengityskonekapasiteetin sekä hengityssuojainten riittävyydestä, jonka jälkeen tämä huolenaihe lähtee Iltasanomien välityksellä kiertämään sosiaalisessa mediassa.

THL:n autoritaarinen ja kritiikitön usko omaan osaamiseen ja tietoon käy ilmi siitä, että useimpiin ongelmiin tarjottiin ratkaisuksi luotettavan tiedon jakamista sekä tarvittaessa  faktatiedon toistamista. Koska THL:n hallussa oli kuitenkin vain vähän tietoa tietoa siitä, miten COVID-19-infektiota tulisi torjua, tätä samaa ja vähäistä tietoa tarjottiin työpaperissa ratkaisuksi useampaan täysin erilaiseen riskiperseptioon. Tämä ratkaisu oli

”Emphasise handwashing and cough etiquette as effective ways to prevent COVID-19.”

vaikka WHO:n raportissa (2019) oli todettu, että käsien peseminen ja kasvomaskien käyttäminen ovat molemmat yhtä hyviä tai yhtä tehottomia keinoja epidemian torjumiseksi.

Jo muutaman päivän kuluttua tutkimusraportin julkaisemisen jälkeen havaittiin, että yskimisetiketti ja käsien peseminen eivät ole riittävän tehokkaita tapoja epidemian ehkäisemiseen, koska SARS-COV-2-virus saattaa levitä pisaratartunnan lisäksi myös tupakansavun tavoin, aerosolitartuntana. Koska THL:n strategiana kuitenkin oli viranomaistiedon toistaminen, THL:n oli pakko edelleenkin levittää meemiä, jonka mukaan ”Paras tapa torjua virusta on yskimisetiketti, käsien peseminen ja 1-2 metrin välimatkan pitäminen”. Vaikuttaa siltä, että aktiivisen toiston seurauksena tämä meemi tarttui vähitellen myös Tukesiin, Työterveyslaitokseen sekä Fimeaan, jotka päättivät omaksua sen osaksi hengityssuojaimia koskevaa tiedotettaan.

Kun arvioidaan sitä, miksi Tukes, Työterveyslaitos ja Fimea vähättelivät itse tehdyistä maskeista koituvia hyötyjä ja liioittelivat maskien haittoja, huomio kiinnittyy regulaattoriparadigman meemeihin 3 ja 4, joiden mukaan on vaarallista, jos kansalaiset alkavat itse askarrella ratkaisuja sellaisiin ongelmiin, joihin oikea ratkaisu ovat tehdasvalmisteiset ja huolellisesti testatut tuotteet. Näiden meemien voi olettaa olevan melko suosittuja Fimeassa ja Tukesissa, joiden toimenkuvaan kuuluu kaikenlaisen puoskaroinnin sekä kotikutoisen laadun torjunta. Tätä taustaa vasten näyttää loogiselta, että Fimea ja Tukes halusivat korostaa sitä, etteivät itse tehdyt maskit ole hyvä ratkaisu. Tämä johtopäätös ei kuitenkaan perustunut tieteelliseen tietoon vaan siihen, että meemi ”Paras ratkaisu on pysyä kotona, pitää turvaväliä ja pestä kädet” näyttäisi soveltuvan ihanteellisen hyvin yhteen Tukesin ja Fimean puoskarointia vastustavan organisaatiokulttuurin kanssa.

6. Kansalaiset, mielipidejohtajat, toimittajat ja tiedeyhteisö viranomaistiedon haastajina

Kansalaiset tiedon turmelijoina ja korjaajina

Monet Suomen kansalaisista eivät ole suorittaneet yliopistotutkintoa ja vaikka olisivatkin, he eivät ole suorittaneet tieteenfilosofian opintoja. Tämän vuoksi on riskinä, että kansalaiset sortuvat niin sanottuun Dunning-Kruger-efektiin, jonka mukaan osa ihmisistä on niin tietämättömiä aiheesta X, että he luulevat tietävänsä aiheesta paljon enemmän kuin tietävät. Dunning-Kruger-efektiä koskevan tieteellisen artikkelin mukaan kansalaisten metakognitiivinen kyky reflektoida omia uskomuksiaan ja taitotasoaan suojelee liialliselta uskolta omaan osaamiseen.

”Participants scoring in the bottom quartile on a test of logic grossly overestimated their test performance-but became significantly more calibrated after their logical reasoning skills were improved. In contrast, those in the bottom quartile who did not receive this aid continued to hold the mistaken impression that they had performed just fine. Moreover, mediational analyses revealed that it was by means of their improved metacognitive skills that incompetent individuals arrived at their more accurate self-appraisals.”

Metakognitiivista kykyä on mahdollista hankkia logiikan ja tieteenfilosofian opintojen avulla sekä puolustamalla omaa maisterin tason tutkielmaansa tai väitöskirjaansa tiedeyhteisön edessä. Toisin sanoen, kansalaiset eivät ole mitään ”harmaata massaa”, jonka jäsenet käyttäytyisivät kaikki samalla tavoin ja olisivat siksi yhtä alttiita virheellisen tiedon omaksumiselle ja levittämiselle Internetissä.

Voidaan siis esittää karkean tason dikotomia, jonka mukaan kansalaiset jakautuvat esimerkiksi COVID-19-epidemiaan liittyvien ilmiöiden, tutkimustulosten ja uutisointien arvioinnin suhteen kahteen ryhmään:

  1. Ne, jotka ovat opiskelleet logiikkaa ja tieteenfilosofiaa tai joilla on omakohtaista erityisasiantuntemusta jostain COVID-19-epidemiaan liittyvästä kysymyksestä.
  2. Ne jotka eivät ole opiskelleet logiikkaa eivätkä tieteenfilosofiaa tai joilla ei ole lainkaan yliopistotutkintoa.

Voidaan esittää hypoteesi, jonka mukaan ryhmän 1 jäsenistä saattaa muodostua maailmanlaajuista ”parviälyä”, joka pystyy ensinnäkin havaitsemaan virheitä viranomaisten tiedotteissa ja toiseksi pystyy myös tuottamaan melko laadukasta tietoa tiedeyhteisön sekä julkisorganisaatioiden jatkokäsittelyä varten. Toisaalta ryhmän 2 jäsenet ovat Dunning-Kruger-efektistä johtuen vaarassa tuottaa sosiaaliseen mediaan valtavan määrän harhaanjohtavaa ja epätieteellistä tietoa, jonka laadun tarkastaminen on myös hyvin vaikeaa, koska tiedosta puuttuvat suorat lainaukset sekä tarkat lähdeviitteet.

Kansalaisten yhtenä alaryhmänä on hyvä mainita myös muiden maiden kansalaiset, jotka saattavat työskennellä misinformaatiota tuottavissa trollitehtaissa. Tämän ryhmän tavoitteena on tarkoituksellisen misinformaation luominen sekä kansalaisten luottamuksen nakertaminen hallitusta ja viranomaisia kohtaan. Trollit ovat usein anonyymeja tai valeprofiileja siten, että kirjoittajaa on mahdotonta kytkeä ansioluetteloon, josta kävisi ilmi trollin oikean osaamisen taso. Myös tieteelliset lähdeviitteet puuttuvat trollien kirjoituksista – tai viittaukset kohdistuvat vieraiden valtioiden aktiivisesti sponsoroimien kvasitiedettä tuottavien tutkimuslaitosten julkaisuihin.

Mielipidejohtajat

Mielipidejohtajat ovat henkilöitä, joiden sanomisiin uskotaan laajalti riippumatta siitä, ovatko nämä henkilöt tiedeyhteisön jäseniä vai eivät. Mielipidejohtajiin voivat kuulua muun muassa

  • julkisuutta pelkäämättömät tutkijat ja professorit (esimerkiksi professori Lasse Lehtonen)
  • lisenssin saaneet tiedeyhteisön jäsenet, jotka eivät ole minkään yliopiston tai tutkimukslaitoksen palkkalistoilla, mutta joilla on silti tohtorintutkinnon tai lisensiaatin tutkinnon tarjoama ”lisenssi” tiedeyhteisön jäsenenä toimimiseen (esimerkiksi oikeustieteen lisensiaatti Mikael Jugner).
  • kansalaisaktivistit, joilla ei ole mitään tieteellistä koulutusta (esimerkiksi  Greta Thunberg).

Vaikka esitetyssä kaaviossa mielipidejohtajat kattavatkin vain kansalaiset ja tiedeyhteisön jäsenet, tähän ryhmään kuuluvat myös kaikki aktiiviset poliitikot sekä tiedotusvälineissä artikkeleita julkaisevat toimittajat.

Mielipidejohtajilla on suosionsa ja auktoriteettinsa vuoksi kyky vaikuttaa johtaviin poliitikoihin ja  tieteellisiin paradigmoihin keskivertokansalaista huomattavasti tehokkaammin. Lisäksi mielipidejohtajat voivat joko korjata mediassa esitettyjä virheellisiä tietoja tai tuottaa niistä vieläkin  virheellisempiä versioita, jotka leviävät laajalti mediassa. Mielipidejohtajaksi voi median silmissä kohota kuka tahansa alaa opiskellut henkilö, joka uskaltautuu antamaan medialle haastattelun. Internetin aikakaudella mielipidejohtajaksi on vaikea kohota ilman aktiivista toimintaa Twitterissä, LinkedInissä, blogeissa ja Facebookissa.

Mielipidejohtajien ja toimittajien välinen raja alkaa nykyisin hämärtyä, koska yhä useammalla mielipidevaikuttajalla on laajaa levikkiä nauttiva blogi tai YouTube-kanava. Saatan itsekin kuulua mielipidejohtajien joukkoon, koska tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen sen oli lukenut 30 tunnissa 20.000 ihmistä ja sitä oli jaettu Facebookissa hieman alle 4000 kertaa, vaikka kirjoitus on pyritty laatimaan julkishallintotieteellisen artikkelin muotoon ja vaikka se onkin joiltain osin suorastaan raskassoutuinen. Lisäksi kävi niin, että 35 tunnin kuluttua artikkelin julkaisemisesta THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta antoi Helsingin Sanomille haastattelun, jossa hän suositteli omaan harkintaansa perustuen kasvomaskeja kaikkien kansalaisten käyttöön julkisilla paikoilla. (THL:llä on reaaliaikainen Internet-seuranta, joka seuraa kaikkea sitä, mitä koronasta tai THL:stä sanotaan sosiaalisessa mediassa). Tämä on tietysti tutkijan kannalta myös hieman kiusallista, koska tällöin tutkija tulee osaksi omaa tutkimuskohdettaan.

Sisarorganisaatiot tiedon ja virhetiedon tuottajina

THL:n linjauksiin ja sitä kautta myös Tukesin, Työterveyslaitoksen sekä Fimean näkemyksiin vaikuttaa toistaalta STM:n harjoittama käskytys, mutta toisaalta myös sisarorganisaatioiden näkemykset. THL:n sisarorganisaatioksi voidaan laskea HUS, koska molemmat organisaatiot kuuluvat samaan terveydenhuoltoalan organisaatioklusteriin. HUS:n infektiotautien ylilääkäri Asko Järvisen suositteli YLE:n Ykkösaamussa 2020-04-18, kasvomaskien käyttöä julkisissa kulkuneuvoissa tietyin varauksin, erityisesti ruuhka-aikaan. Tämä suositus tuli vain päivää sen jälkeen kun STM:n johto ilmoitti STM:n ja THL:n virallisen kannan, jonka mukaan itse tehtyjen kasvomaskien käyttöä ei suositella:

Jos on ruuhkabussi, siitä saattaisi ehkä olla hyötyä, koska siellä on lähikontakteja ja matka pitkä.

Asko Järvinen yritti kuitenkin haastattelussaan sovittaa sanomistaan yhteen STM:n ohjeistuksen kanssa sanoen, että kankaasta tehdyt kasvomaskit saattavat antaa käyttäjälle valheellisen turvallisuudentunteen ja että tärkeintä olisi panostaa muihin suojausmenetelmiin kuten käsien pesemiseen. Toisaalta, Järvinen kertoi haastattelussa, että virus ei juuri leviä pintojen kautta vaan lähinnä ilman kautta, mikä on jossain määrin ristiriidassa sen kanssa, että käsien peseminen olisi tärkeämpää kuin maskin käyttäminen.

Sisarorganisaatioiksi voidaan laskea myös terveydenhuollon alan ammattikorkeakoulut. Esimerkkinä tästä on Turun ammattikoulu, jonka sairaanhoidon osaamisalan koulutus- ja tutkimuspäällikkö, hoivatieteen alalta väitellyt Riitta-Liisa Lakanmaa toteaa seuraavaa:

”Meidän oppilaitoksessamme tällaisia kankaisia tai ommeltuja suunenäsuojuksia ei käytetä ollenkaan, eikä niihin tällä hetkellä kouluteta. Niiden tehosta ei ole tutkittua näyttöä.”

Tämä siitä huolimatta, että sairaanhoitajat ja lääkärit ympäri maailmaa käyttivät ympäri maailmaa kangasmaskeja vielä viime vuosituhannen lopulla, erityisesti köyhemmissä maissa (Lancet 2020). Esimerkiksi latinalaisen Amerikan maissa niistä luovuttiin vasta 1980-luvulla. Kangasmaskeista on olemassa vähintään 27 tutkimusta ja niiden mukaan kangasmaskit suodattavat viruksista 2 % – 38 %. Näin ollen Riitta-Liisa Lakanmaan olisi kannattanut esittää väitteensä ”kangasmaskien tehosta ei ole tutkittua näyttöä” muodossa ”tiedossani ei ole tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittaisivat, että kangasmaskeista on hyötyä”.

Tiedeyhteisön rooli virhetiedon korjaajana

Tieteen ihanteiden mukaan kaikista tohtoritason tutkinnon suorittaneista henkilöistä muodostuu tiedeyhteisö, joka kykenee kriittisesti tarkastelemaan uutta tieteellistä tietoa sekä kaikkia viranomaisten välittämiä väittämiä. Tiedeyhteisöön voidaan laskea mukaan kuuluviksi myös ne maisterintutkinnon suorittaneet henkilöt, joiden opintoihin on kuulunut tieteenfilosofian ja tilastollisen päättelyn opintoja. Ihannetapauksessa kuka tahansa tiedeyhteisön jäsen voi pätevien argumenttien avulla osoittaa virheelliseksi kenen tahansa tutkijan tai viranomaisen esittämän väitteen.

Tiedeyhteisön ihanteet eivät käytännössä kuitenkaan aina toteudu, koska tiedeyhteisön sisällä on voimakkaita paradigmariitoja, jotka saattavat uhata väärää paradigmaa kannattavien tutkijoiden uraa. Paradigmariitojen aikana tutkijat ovat yleensä varovaisia, etteivät kritisoi vaikutusvaltaisia paradigmoja kannattavia vaikutusvaltaisia tiedeyhteisön jäseniä. Tutkijat eivät myöskään juuri korjaa poliitikkojen esittämiä virhetietoja, koska eivät halua politisoitua sellaisella tavalla, joka saattaisi haitata heidän tutkimusprojektiensa jatkorahoitusta. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa ainut tapa todellisen ”tieteellisen vapauden” saavuttamiseen on tuottaa tieteellistä tietoa yliopistojen palkkalistojen ulkopuolella, esimerkiksi emeritusprofessorin asemasta käsin.

Media voi omalta osaltaan parantaa tiedeyhteisön kykyä virheellisten tietojen korjaamiseen ja julkisorganisaatioiden vallitsevien paradigmojen haastamiseen. Tässä yhteydessä on syytä tiedostaa, että pätevät toimittajat ”haistelevat” koko ajan sosiaalisessa mediassa ja blogeissa leviävää tietoa ja poimivat sieltä aktiivisesti oman mediansa päätason otsikoihin kiinnostavaa tieteellistä tietoa, joka saattaisi myös ”upota kansaan” toimituksen tekemien nostojen tai artikkelien kautta.

Myös hallituksella ja presidentillä voi olla tärkeä rooli tiedeyhteisön tehokkaan toiminnan sekä virhetietojen korjaamisen suhteen. Hallituksen ja presidentin voisivat korostaa sitä, että julkisorganisaatioiden tai YLE:n uutisten kritisoiminen eivät ole epäisänmaallista toimintaa edes kriisin aikana, kunhan kritiikki esitetään tieteellisesti pätevien argumenttien avulla. Lisäksi hallitus voisi romuttaa aktiivisilla ohjeilla ja suosituksilla ne THL-paradigman osat, jotka edistävät julkisorganisaatioiden dogmaattisuutta sekä kansalaisten ja tiedeyhteisön jäsenten osaamisen vähättelemistä.

Maan ylin johto voisi myös varmistaa, että kriisiolosuhteissa hallitus saa käyttöönsä tieteellisesti pätevää asiantuntijatietoa monen eri tieteenalan asiantuntijoista muodostuvalta tiimiltä – ei niin, että jokainen sektoriviranomainen pohtii COVID-19-kriisiä omasta kapeasta näkökulmastaan käsin ja tuottaa hallitukselle raportteja ja toimintasuosituksia. Julkishallintotieteen näkökulmasta tämä asia voidaan ilmaista siten, että tieteellinen tieto tulisi tuottaa Lean-paradigman mukaisesti siten, että kaikki tärkeät asiantuntijat ovat jo heti alussa samassa tiimissä, joka tuottaa nopeasti laadukasta tietoa. Mikäli kukin sektoriviranomainen tuottaa omia suosituksiaan ja päätelmiään ja raportoi hallitukselle, hallitus ylikuormittuu tietotulvaan eikä kykene sovittamaan eri näkökulmia yhteen (Rogers & Rogers 1976). Lisäongelmana sektoreiden erillään pitämisessä on se, että tiedon keräämisen, analysoimisen ja tuottamisen prosessit ovat hitaita, mikäli asiaa joudutaan pallottelemaan viranomaiselta toiselle. Lean-paradigman mukaan on tärkeää välttää kaikkea tämänkaltaista ajanhukkaa.

Tiimityötä ja Lean-ajattelua olisi mahdollista soveltaa myös kaikkeen julkisorganisaatioiden tiedottamiseen kriisin aikana. Esimerkiksi Sveitsissä hallituksen alaisuuteen on koottu eräänlainen asiantuntijanyrkki, jonka vastuulla on luotettavan poikkitieteellisen tiedon tuottaminen. Suomessakin saattaisi olla viisasta koota COVID-19-kriisin ajaksi lääketieteen, tekniikan, tiedotusopin, kauppatieteen, taloustieteen, psykologian ja sotatieteen tohtoreista muodostuva tieteellinen tiimi, joka tarkastaisi ja kommentoisi kaikki viranomaistiedotteet oman osaamisalueensa näkökulmasta ennen tiedotteiden julkistamista.  Ryhmään valituilta voitaisiin vaatia sitoumus, jonka mukaan he tarkastavat jokaisen uuden tiedotteen alle 3 tunnissa siitä hetkestä, kun luonnosversio on heille toimitettu. Tämä parantaisi huomattavasti tiedotteiden laatua ja vähentäisi vaarallisten virhetietojen levittämistä.


Yhteenveto

Suomalaiset julkisorganisaatiot eivät levitä virheellisiä tietoja Internetissä epäpätevyytensä vuoksi eivätkä siksi, että niiden pääjohtajat ja viestintäjohtajat haluaisivat tarkoituksella ”sumuttaa” kansalaisia. Syynä virhetietojen levittämiselle on se, että monimutkaiset tieteelliset meemipleksit kulkevat pitkän matkan tiedeyhteisön tuottamista julkaisuista kansainvälisten organisaatioiden kautta suomalaisten julkisorganisaatioiden asiantuntijoille, jonka jälkeen meemien mutatoituneita, helppotajuistettuja ja poliittisiin paradigmoihin sovitettuja meemejä sitten levitetään julkisuuteen tiedotteiden muodossa – ilman kunnollista tieteellisten lähdeviitteiden läpi käymistä ja tarkastamista.

Voidaan siis sanoa, että kriisin aikana oikea ratkaisu ei ole siinä, että toimittajat ja kansalaiset luottaisivat entistä kritiikittömämmin julkisorganisaatioiden levittämään tietoon jonkinlaisen dogmaattisen isänmaallisuusharhan vallassa. Parempi lähestymistapa on se, että julkisorganisaatioiden palveluksessa olevat pätevät asiantuntijat luottavat vähemmän oman toimintasektorinsa kansainvälisiin päätelmiin ja julkaisuihin sekä tarkastavat kaikki annetut lähdeviitteet huomattavasti nykyistä paremmin. Lisäksi julkisorganisaatioiden asiantuntijoille tulisi antaa nykyistä parempi tarkastusmahdollisuus tiedoteteksteihin ennen tiedotteiden julkaisemista, jotta vaarallisten ja epätieteellisten virhetietojen levittämiseltä vältyttäisiin.

Lisäksi julkisorganisaatioiden tulisi liittää tiedotteisiinsa linkki syvällisempään asiantuntija-artikkeliin, joka avaa julkisorganisaation tekemät päätelmät tiedeyhteisön kritiikille ja joka tarjoaa riittävät lähdeviitteet, joihin tutkijat voivat muutamalla klikkauksella nopeasti tutustua. Julkishallinnon tulee myös omaksua nöyrempi asenne suhteessa kansalaisiin. Emme enää elä UKK:n, YYA:n ja Imatran voiman erehtymättömyyden aikakautta. Mikäli julkisorganisaatiot vahingossa julkistavat virheellisiä tietoja, niiden olisi hyvä tunnustaa virheensä ja luopua asenteesta, jonka mukaan ”me tuotamme aina luotettavaa tietoa ja kansalaisten ei pitäisi omaksua tietoa mistään muualta kuin julkisorganisaatioilta”. Virheiden tunnustamisella on valtava psykologinen voima ja suomalaiset antavat helposti anteeksi niille, jotka ovat virheensä tunnustaneet. Esimerkiksi Sanna Marin myönsi hallituksen ja viranomaistahojen töppäilyt hiihtolomalaisten epäonnistuneiden karanteenitoimenpiteiden suhteen. Vaikuttaa siltä, että osin tämän seurauksena SDP:n kannatus on noussut kovaa vauhtia koko COVID-19-kriisin aikana. Luotettava tieteellinen tieto ei synny dogmaattisesti, omat virheet kieltäen. Luotettava tieto syntyy nimenomaan siten, että kaikki viranomaistieto altistetaan mahdollisimman laajalle tiedeyhteisön, toimittajien ja kansalaisten kritiikille.


Keskeiset lähteet julkaisujärjestyksessä:

Dawkins, Richard (1976): ”The selfish gene”.

Rogers, Everett & Agarwala-Rogers, Rekha (1976): ”Communication in Organizations”.

Malmi, Pasi (1985): ”Yleinen teoria organisaatioiden ja muiden sosiaalisten järjestelmien evoluutiosta”. Pro gradu. Helsingin kauppakorkeakoulu.

Malmi, Pasi (1992): ”Neodawkinsilainen teoria organisaatioiden evoluutiosta eli miten organisaatiot kehittyvät meemeihin kohdistuvan valinnan tuloksena”. Pro gradu. Lapin yliopisto.

Malmi, Pasi (2009): ”Discrimination against Men – Appearance and Causes in the Context of a Modern Welfare State”, ks. erityisesti sivut 51-115, joilla on esitetty kattava malli siitä, miten organisaatiot, kulttuurit, paradigmat, meemit ja meemiplexit kehittyvät ja degeneroituvat kulttuurievoluutiossa. Lapin yliopisto.

MacIntyre et al (2015). ”A cluster randomised trial of cloth masks compared with medical masks in healthcare workers

WHO (2019). ”Nonpharmaceutical public health measures for mitigating the risk and impact of epidemic and pandemic influenza”

European Centre for Disease Prevention and Control (2020) ”Scientific evidence and rationale for the use of face masks in the community by persons without symptoms”.

Kiitokset

Haluan kiittää seuraavia henkilöitä, jotka ovat kriittisten kommenttiensa tai lisätietolinkkien avulla osallistuneet artikkelini sisällön parantamiseen:

2020-04-15 PhD Mikael Niku, @MikaelNiku
2020-04-14 MSc Juhani Aaltonen
2020-04-13 MSc Petri Heinonen
2020-04-13 MSc Mika Suortti
2020-04-12 PhD J.S.
2020-04-12 PhD Sampo Smolander
2020-04-12 Raimo Koski
2020-04-12 @oude_lap
2020-04-12 M.ed. Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen, @TLamminmakKarkk
2020-04-12 MSc. Aki Siponen, @AkiSiponen

Artikkelin levikki:

2020-04-20 Artikkelia luettu 31770 kertaa ja jaettu Facebookissa 4054 kertaa.
2020-04-16 Artikkelia luettu 29260 kertaa ja jaettu Facebookissa 3850 kertaa.

Pasi Malmi

Olen koulutukseltani hallintotieteiden tohtori. Keskeinen tutkimusaiheeni on ollut vuosina 1988-1992 organisaatioiden sekä tieteellisen tiedon evoluutio. Palasin tähän aiheeseen uudestaan vuosina 2004-2009, jolloin parantelin teoriaani väitöskirjan muotoon ja sovelsin teoriaa sukupuolisyrjinnän evoluutioon. Päätyökseni vedän projekteja, joissa kehitetään optimointiratkaisuja teollisuuden ja logistiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu