Mitä vikaa on vasemmistolaisessa tasa-arvokäsityksessä?

Tämän kirjoituksen tarkoitus on olla yhteiskuntatieteellinen ja siksi otsikko on heti alkuun täsmennettävä seuraavaan muotoon: Minkälaisia haitallisia meemejä ja diskursseja ilmenee vasemmistolaisissa teksteissä taikka vasemmistolaisen lobbauksen pohjalta syntyneissä teksteissä tasa-arvon kontekstissa? Haitallisuudella tarkoitan sellaisia meemejä ja diskursseja joista on haittaa ihmisten tasa-arvolle tai  tieteellisen tiedon kehitykselle.

Alla on alustava luettelo ja luonnehdinta näistä meemeistä ja diskursseista, joita ilmenee mm. Vasemmistoliiton nuorten aktivistien kannanotoissa. Huomattakoon, että tässä artikkelissa meemit ja diskurssit vain tunnistetaan ilman, että niiden laajempi suosio voitaisiin todistaa. Lukijat voivat itse osallistua kommenteillaan sen arviointiin ja todisteluun, ovatko kyseiset meemit ja diskurssit harvinaisia vai yleisiä Suomessa.

1. Kategorisuus, dogmaattisuus ja kontekstisensitiivisyyden puute

Vasemmistolaisissa teksteissä ”syrjittyjen ihmisten ryhmä” oletetaan jotenkin selkeärajaiseksi, vakiintuneeksi ja kontekstiriippumattomaksi. Taustalla on marxilainen ajatus siitä, että ihmiset jakautuvat selkeärajaisiin luokkiin, joista jotkut ovat syrjittyjä ja jotkut etuoikeutettuja.

Selkeärajaisuuden oletus eli kategorinen ajattelu ilmenee siten, että ihmisten oletetaan joko kuuluvan tai olevan kuulumatta tiettyihin syrjittyihin ihmisryhmiin, joita ovat mm.  tummaihoiset, naiset, maahanmuuttajat sekä uskonnolliset, kielelliset ja etniset vähemmistöt. Kategorinen ajattelu sivuuttaa vaikeasti rajattavat ryhmät kuten ”lyhyet ihmiset” ja ”rumat ihmiset”. Tarkkaan ottaen edes tummaihoisten tai värillisten ihmisten ryhmä ei ole selvärajainen, mutta kategorisesta näkökulmasta ryhmät oletetaan selkeärajaisiksi: Jos kuulut tiettyyn virallisesti tiedostettuun ja tunnustettuun syrjittyyn ryhmään, olet oikeutettu positiiviseen erityiskohteluun ja jos et kuulu, et ole oikeutettu. Tämä kategorinen ajattelu on saatu istutetuksi myös suomalaiseen lainsäädäntöön, jonka mukaan vain selkeästi syrjityt selkät ihmisryhmät voivat saada osakseen positiivista erityiskohtelua valtion tai kuntien taholta. Jos siis ihminen on ainoastaan hieman lyhyt, hieman ruma ja hieman maahanmuuttaja (kolmannessa polvessa), syrjintää häntä kohtaan voi ilmetä, mutta hän ei ole oikeutettu positiiviseen erityiskohteluun.

Kategorisuus jakaa ihmiset ”etuoikeutettuihin syrjittyihin”, jotka voivat saada osakseen positiivista erityiskohtelua, ja ”vähäosaisiin syrjittyihin”, jotka eivät ole oikeutettuja positiiviseen erityiskohteluun siitä huolimatta, että he voivat olla moniperusteisesti syrjittyjä: Esimerkiksi lyhyet ihmiset pääsevät johtotehtäviin vähemmän todennäköisesti kuin pitkät ihmiset ja rumat ihmiset saavat tuomioistuimessa ankarampia rangaistuksia. Pahimmassa tapauksessa syntyy tilanne, jossa henkilöä syrjitään työnhaussa  seitsemästä eri syystä vaikkapa siksi, että hän on lyhyt, ruma, Asperger ja lievästi yli-ikäinen (nelinkertainen syrjintä) sekä lisäksi siksi, että hän ei ole nainen, tummaihoinen eikä maahanmuuttaja (kolminkertainen syy positiiviselle syrjinnälle). Vasemmistolaisuuden piiristä löytyy kuitenkin ajatus, jonka mukaan tämä seitsenkertaisesti syrjitty ihminen voidaan kaikesta huolimatta luokitella etuoikeutetuksi ja hyväosaiseksi valkoihoiseksi kantasuomalaiseksi heteromieheksi. Intersektionaalisella feminismillä voisi periaatteessa olla potentiaalia tiedostaa edellä mainittu seitsenkertainen syrjintä, mutta pidän tätä tulevaisuudenskenaariota melko epätodennäköisenä, koska em. kategorinen vasemmistolainen ajattelu näyttää olevan vahvempi traditio.

Kontekstisensitiivisyyden puute ilmenee siinä, että kun tietty ryhmä oletetaan syrjityksi, se oletetaan syrjityksi kaikissa konteksteissa. Tämä jättää huomioimatta sen, että ”etuoikeutettuun enemmistöön” kuuluvat henkilöt voivat olla joissain tilanteissa vähäosaisia, syrjittyjä tai tukea tarvitsevia. Esimerkiksi lastenvalvojien, sosiaalityöntekijöiden ja perheoikeuden tuomareiden toiminnasta muodostuu konteksti, jossa miehet näyttävät olevan keskimäärin naisia heikommassa asemassa – osin jopa syrjinnän kohteina. Tämän syrjinnän myöntäminen on vaikeaa niille vasemmistolaisille, jotka ovat omaksuneet kategorisen jaon syrjittyihin ihmisiin (naiset) ja etuoikeutettuihin ihmisiin (miehet). Kategoristen ajattelijoiden on myös vaikeaa ymmärtää sitä, että valkoihoinen voi kuulua syrjittyyn rodulliseen vähemmistöön kaupunginosassa, jonka asukkaista 90% on mustia.

Kategorinen ajattelu johtaa helposti myös dogmaattisuuteen: Kun jokin ryhmä on aiemmin todettu syrjityksi jossain kontekstissa (esim. työelämässä), tältä pohjalta usein arvioidaan, että ryhmä on kategorisesti syrjitty (kaikissa konteksteissa). Tämä tilanne kutsuu vasemmistolaisia ”syrjittyjen sankari” subjektipositioon, mikä tarkoittaa, että vasemmistolaista tiedekäsityksestä soveltavat tutkijat haluavat parantaa kyseisen syrjityn ryhmän asemaa – eli käytännössä he ottavat tavoitteekseen korostaa kyseisen syrjityn ryhmän kokeman syrjinnän yleisyyttä ja vakavuutta. Jos joku toinen tutkija yrittää esittää empiirisiä tutkimustuloksia tai tilastoja, joiden mukaan nimen omaan muut kuin kyseisen ryhmän jäsenet ovat syrjittyjä, tätä pidetään ”vähäosaisten sortamisena” ja lisäksi myös misogyniana, rasismina tms.

Esimerkki 1: USA:ssa naisjärjestöt ja naistutkijat ovat onnistuneet lobbaamaan viranomaiset uskomaan siihen, että oikeusjärjestelmä syrjii naisia. Tämä siitä huolimatta, että tilastojen mukaan miehet saavat samoista rikoksista ankarampia rangaistuksia ja lisäksi on havaittavissa, että naispuolisiin uhreihin kohdistuvista samoista rikoksista (esimerkiksi rattijuopon tekemä kuolemantuottamus) saa kovempia rangaistuksia kuin miesuhreihin kohdistuvista rikoksista.

Esimerkki 2: Jos vaikkapa joku kirjoittaa väitöskirjan aiheesta ”Miehiin kohdistuva syrjintä” tämä kirja saatetaan katsoa vasemmistopiireissä naisvihamieliseksi, koska kirja saattaisi mahdollisesti horjuttaa ihmisten uskoa siihen, että nimenomaan naiset ovat syrjittyjä (eivät miehet).

Esimerkit 3 ja 4: Pauli Sumanen on luokiteltu naisvihamieliseksi siksi, että hän on pyrkinyt analysoimaan sitä, kuinka paljon naisen euro on silloin, jos asevelvollisuusajan ilmainen ”pakkotyö” sekä miesten alhaisempi elinikä otettaisiin huomioon. Hannu Sepponen on luokiteltu naisvihamieliseksi siksi, että hän on tutkinut parisuhdeväkivaltaa koskevia tilastoja ja esittänyt, että törkeästä parisuhdeväkivallasta suunnilleen puolet kohdistuu miehiin.

Dogmaattisuus liittyy myös siihen, että jonkin ryhmän saavutettua ”etuoikeutetun syrjityn ryhmän aseman” tämä asema on eräänlainen saavutettu etu sekä vakiintunut yhteiskunnallinen diskurssi, josta ryhmän jäsenet eivät halua luopua – kuten eivät myöskään ”sorrettujen sankari” subjektipositioon kutsutut vasemmistolaiset. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa aiemmin syrjittynä ollut ryhmä saa vähitellen asemaansa parannettua niin paljon, että on jo muita paremmassa asemassa – mutta haluaa silti säilyttää ”etuoikeutettujen syrjittyjen” asemansa ja uhridiskurssinsa.

Esimerkki: Juutalaiset olivat suuren osan 1900-luvusta syrjittyjä Euroopassa ja heihin kohdistuvalle syrjinnälle kehitettiin oma käsitteensä (antisemitismi). Samalla syntyi diskurssi, jonka mukaan juutalaiset ovat (aina ja ikuisesti) syrjittyjä eli oikeutettuja kansainväliseen sympatiaan. Tämä esimerkki saattaa auttaa vasemmistolaisia tasa-arvoajattelijoita tiedostamaan sen, että sama ilmiö saattaa periaatteessa toistua joissain maissa myös naisten kohdalla: Syrjityistä tulee vähitellen paremmin menestyviä kuin muista. Mikäli tasa-arvoajattelu on liian dogmaattista, tätä mahdollisuutta ei tiedosteta ja jopa tällaisesta tulevaisuudenskenaariosta puhuminen tulkitaan misogyyniseksi.

Koska ”etuoikeutettujen syrjittyjen” asema on lainsäädännön ja tasa-arvopolitiikan vuoksi parempi kuin ”vähäosaisilla syrjityillä”, kaikilla ihmisryhmillä on periaatteessa paine todistaa olevansa syrjittyjä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että ryhmä muodostaa ensin ryhmäidentiteetin, organisoituu ja lobbaa tehokkaasti sekä onnistuu tuottamaan tutkimustietoa oman vähäosaisuutensa tueksi – sekä hankkii laajan poliittisen tuen omalle ”uhridiskurssilleen” niin, että laaja kansalaisten enemmistö alkaa pitää kyseistä ryhmää syrjittynä. Rumien ja lyhyiden ihmisten on kuitenkin vaikea muodostaa kiinteää ryhmäidentiteettiä ja lisäksi esimerkiksi rumat, lyhyet ja miehet eivät luultavasti mielellään lähtisi mukaan ”uhriutumiskilpailuun” muita ryhmiä kohtaan. Tämä johtuu osin siitä, että miehiin kohdistuu vanhoillinen rooliodotus, jonka mukaan heidän pitäisi olla vahvoja, valittamattomia sekä herrasmiesmäisiä (naisten suojelijoita).

Dogmaattinen ja kategorinen käsitys miehistä ja pojista etuoikeutettuna ryhmänä johtaa helposti siihen, että  työväentaustan omaavia poikia ei hyväksytä ”positiiviseen erityiskohteluun oiketutetuksi ihmisryhmäksi”,  vaikka eräs englantilainen sosiologi tällaista ehdottikin. Poikiin kohdistuvasta syrjinnästä ei haluta puhua, koska se saattaisi rapauttaa dogmia, jonka mukaan vain naiset ja tytöt voivat olla syrjittyjä. Tämä on sikäli erikoista, että perinteisesti vasemmisto on puolustanut työväentaustan omaavia ihmisiä. Suunta on kuitenkin ilmeisesti muuttunut siksi, että naiset on katsottu kategorisella tavalla syrjityksi ihmisyhmäksi – ja myös tyttöjen on katsottu olevan syrjitympiä kuin pojat.

Intersektionaalisessa feminismissä ja naistutkimuksessa olisi potentiaalia työväenluokan poikien vähäosaisuuden tiedostamiseen sekä miehiä syrjivien yhteiskunnallisten kontekstien identifioimiseen. Tämä vaatisi kuitenkin huomattavaa rohkeutta, koska kategorinen ja dogmaattinen ajatus nimenomaan naisiin kohdistuvasta syrjinnästä elää vahvana.

2. Ihmisten asettaminen arvojärjestykseen

Vasemmistolaisessa ideologiassa puolustetaan kaikkien ihmisten samanarvoisuutta, mutta silti vasemmistolaisuuteen sisältyy ajatuksia, jotka jakavat ihmiset

1. ”etuoikeutettuihin syrjittyihin”
   • naiset, mustat, seksuaalivähemmistöt, etniset vähemmistöt, kielivähemmistöt, vaikeasti vammaiset
2. ”vähäosaisiin syrjittyihin”
   • rumat, lyhyet,lukihäiriöiset, myöhäiskeski-ikäiset, lievästi vammaiset, Aspergerit, ADHD:t sekä muut syrjityt ihmisryhmät, jotka eivät ole oikeutettuja positiiviseen erityiskohteluun
3. etuoikeutettuihin ihmisiin
   • ne ihmiset, jotka eivät ole millään mittarilla mitaten vähäosaisia

Sympatiaa ja positiivista erityiskohtelua tarjotaan lähinnä ryhmälle 1, kun taas ryhmään 2. kuuluvat ihmiset saatetaan kuitata ”rumiksi kalapuikkomiehiksi”, jotka ovat vieläpä niin käsittämättömän tyhmiä, että eivät tajua omaa etuoikeutettua ja hyväosaista asemaansa. Tätä ajatuskulkua ei todennäköisesti ole sanottu suoraan missään Vasemmistoliiton ohjelmajulistuksessa, mutta se on silti se viesti, jonka monet hieman heikommin menestyvät suomalaiset ovat vasemmiston kannanotoista tulkinneet rivien välistä. Tämä viesti selittää samalla sitä, miksi perussuomalaiset on noussut selvästi Vasemmistoliittoa suuremmaksi puolueeksi erityisesti miesten keskuudessa.

Mikäli ihmisten arvojärjestykseen laittamisesta halutaan jotain selkeitä todisteita, niitä voidaan etsiä mm. ryhmän 1 sisältä sekä vertaamalla ryhmään 1 kuuluvia ihmisiä vaikkapa lapsiin tai vanhuksiin:

Esimerkki 1: Espanjan vasemmistolainen hallitus on Podemoksen johdolla vahvistanut lainsäädännön, jossa naiseen kohdistuvat uhkaukset ja väkivallanteot rangaistaan ankaramman asteikon mukaisesti kuin vaikkapa lapsiin, vammaisiin tai homoihin kohdistuvat rikokset. Tämä on vaikea tulkita muulla tavoin kuin siten, että naiset on katsottu kaikkein arvokkaimmaksi ihmisryhmäksi. (Olisi hieman keinotekoista yrittää sellaista tulkintaa, jonka mukaan naiset ovat haavoittuvampia kuin vammaiset, vanhukset tai lapset ja siksi naisiin kohdistuvat rikokset olisivat kaikkein vakavin ihmisoikeusloukkaus).

Esimerkki 2: Oletetaan, että vasemmistolaiselle tasa-arvoajattelijalle kerrotaan, että USA:ssa rattijuoppo, joka tappaa naisen, saa keskimäärin ankaramman rangaistuksen kuin rattijuoppo, joka tappaa miehen. Tällaisessa tapauksessa vasemmistolainen dogmaattisesti tasa-arvoon suhtautuva ajattelija todennäköisesti kiistää ilmiön olemassaolon sen sijaan, että tulkitsisi ilmiön olevan sellainen seksistinen ilmiö, josta pitäisi päästä eroon.

3. Vihapuheen, maalittamisen ja sosiaalisen lynkkauksen hyväksyminen

SDP:stä vasemmalle sijoittuva vasemmisto haluaa parantaa tietyn tarkkaan rajatun ”syrjittyjen ihmisten ryhmän” asemaa niin palavasieluisesti, että se rakentaa vihamielistä diskurssia niitä kohtaan, jotka eivät ole aktiivisesti parantamassa juuri näiden tarkkaan rajattujen ihmisryhmien asemaa.

Esimerkki 1: Vasemmistofeministinen Tulva-lehti julkaisi artikkelin, ”Jo riittää miesaktivismi”, jossa maalitettiin neljä Suomen vaarallisinta miestä. Itse kuuluin vaarallisimpien joukkoon väitöskirjani ”Miehiin kohdistuva syrjintä” vuoksi sekä sen vuoksi, että olin haastattelussa uskaltautunut mainitsemaan sen, että mielestäni työnjaon ja ajankäytön tasa-arvoisuutta pitäisi parisuhteissa mitata vapaa-ajan määrän tasaisella jakautumisella, ei siis kotitöiden tasajaon kautta. Maalittamista tehostettiin laittamalla Tulva-lehden kanteen kuva naisesta, joka osoittaa katsojaa pistoolilla. Kuva voidaan tulkita epäsuoraksi väkivaltaan yllyttämiseksi näitä Suomen vaarallisimpia miehiä kohtaan.

Esimerkki 2: USA:ssa vasemmistolaiset twitter-aktivistit pakottivat äskettäin yliopistoprofessorin eroamaan tutkimusjohtajan paikalta siksi, ettei hän suostunut arvostelemaan värillisten opiskelijoiden tenttejä löysemmin kriteerein kuin muiden opiskelijoiden tenttejä, ja siksi, että hän oli omilla tieteellisillä kannanotoillaan pahoittanut joidenkin tummaihoisten opiskelijoiden mielen. Tämä kuvaa sitä, että värilliset on nostettu USA:n yliopistoissa etuoikeutettuun asemaan, mikä on vastoin Martin Luther Kingin periaatetta, jonka mukaan erivärisiä ja eri rotuihin kuuluvia ihmisiä ei saisi kohdella eri tavoin. Samalla tapaus kuvastaa sitä, että pelkkä ”tummaihoisen ihmisen mielen pahoittaminen” voidaan katsoa perusteeksi somessa toteutetulle loanheittokampanjalle ja vaatimuksille henkilön erottamiseksi.

Esimerkit 3 ja 4: Suomalaisia esimerkkejä vasemmistolaisesta vihapuheesta löytyy mm. Vasemmistoliiton (ex-) vastuuhenkilöiden lähettämistä twiiteistä (tappamisfantasiat) sekä Silakkaliikkeen sisältä (vihapuheen kohteena perussuomalaiset).

Vasemmisto haluaa kuitenkin määritellä vihapuheen sillä tavalla, että vain vasemmiston listaamiin syrjittyihin ihmisryhmiin kohdistuva vihapuhe olisi oikeaa ja kiellettyä vihapuhetta. Tämä vihapuheen suppea määritelmä on jo alkanut saavuttaa kannatusta mm. Oikeusministeriön piirissä, jossa vihapuhetta tilastoidaan sillä tavalla, että poliittisiin vastustajiin kohdistuvaa vihapuhetta ei enää luokitella vihapuheeksi eikä poliittisin perustein tehtyjä rikoksia katsota ilmeisesti enää viharikoksiksi.

4. Käsitteiden hämärtäminen

Rasismi tarkoitti alun perin rodulliseen ulkonäköön perustuvaa ennakkoluuloisuutta tai taipumusta syrjiä tämän näköisiä ihmisiä. SDP:stä vasemmalle sijoittuvan vasemmiston piirissä näyttäisi olevan melko yleisenä sellainen määritelmä, että  rasismiksi tulkitaan lähes kaikki ennakkoluuloisuus erilaisia ihmisiä sekä vieraita kulttuureja ja uskontoja kohtaan. Tämä hämärtää olemassa olevia selkeitä käsitteitä, joiden mukaan

• rasismi = ennakkoluuloisuutta ja syrjintätaipumusta geneettisesti eri näköisiä ihmisiä kohtaan
• kulturismi = oman kulttuurin paremmuuteen uskomista sekä siihen liittyvää ennakkoluuloisuutta muita  kulttuureja kohtaan
• ksenofobia = ennakkoluuloisuutta tai syrjintätaipumusta muukalaisia kohtaan
• luokkasyrjintä (classism) = ennakkoluuloisuutta tai syrjintätaipumusta tiettyjä muita sosiaaliluokkia kohtaan

Käsitemäärittelyjen hämärtämisen avulla on mahdollista muodostaa kielipelejä ja hämäriä käsitteitä, joilla voidaan ”lyödä” poliittisia vastustajia. Hämärät käsitteet myös vaikeuttavat asiallista keskustelua, joka puolestaan johtaa näkemysten polarisoitumiseen sekä vihanlietsontaan ääripäiden välillä.

Vasemmistolaisista meemeistä aiheutuvat haitat

Edellä kuvatut ”vasemmistolaiset” meemit ja diskurssit johtavat yhteiskunnan jakautumiseen ”etuoikeutettuihin syrjittyihin” sekä ”vähäosaisiin syrjittyihin”. Tämä aiheuttaa yhteiskunnan polarisoitumista siten, että ”etuoikeutetut syrjityt” äänestävät pääsääntöisesti vasemmistoa (tai vihreitä) ja ”vähäosaiset syrjityt” jättävät äänestämättä tai äänestävät perussuomalaisia (tai ehkä jotain muuta keskusta- tai oikeistopuoluetta). USA:ssa etuoikeutetut syrjityt äänestävät demokraatteja ja vähäosaiset syrjityt republikaaneja (kuten myös miljonäärit ja todella hyväosaiset).

Kuvatut meemit edesauttavat myös äärivasemmiston ja äärioikeiston suosion kasvua sekä ääripäiden välisen vihan, vihapuheen, väkivallan, sabotaasien ja terroritekojen lisääntymiseen. Vasemmistolainen vihapuhe eri mieltä olevia kohtaan on myös jo johtanut Suomessa sabotaaseihin sekä väkivallantekoihin.

Tilanteen pahenemista olisi mahdollista torjua intersektionaalisen feminismin keinoin, mikäli intersektionalistit tiedostaisivat edellä kuvattujen ”seitsenkertaisesti syrjittyjen” ihmisryhmien olemassaolon sekä sen, että suomalaiset valkoihoiset heteromiehet eivät ole mikään homogeeninen ja etuoikeutettu ihmisryhmä – ja että kaikkein etuoikeutetuimpiakin heteromiehiä syrjitään melko yleisesti joissain yhteiskuntamme konteksteissa.

Tärkeä parannus nykytilanteeseen olisi positiivisen erityiskohtelun parempi määrittely siten, että

• myös miehet voisivat saada osakseen positiivista erityiskohtelua
• positiivinen erityiskohtelu ei koskaan saisi olla niin voimakasta, että siitä aiheutuisi suoranaista syrjintää muihin ihmisryhmiin kuuluvia henkilöitä kohtaan

Esimerkiksi töihinotossa voitaisiin siis suosia naisia niillä aloilla ja niissä tehtävissä, joissa naiset ovat aliedustettuja, mutta kuitenkin vain siten, että kahdesta yhtä hyvästä hakijasta voitaisiin valita sukupuolen perusteella naishakija. Vastaavasti huoltajuusoikeudenkäynneissä voitaisiin siirtyä käytäntöön, jossa sosiaalityöntekijöillä olisi oikeus todeta olosuhdeselvityksessä, että lapsen edun kannalta molemmat vanhemmat ovat yhtä hyviä lähivanhemmaksi. Tällöin kahdesta yhtä hyvästä vaihtoehdosta voitaisiin valita systemaattisesti lähihuoltajaksi mies, koska miehet ovat lähihuoltajien keskuudessa erittäin voimakkaasti aliedustettuja.

Tämänkaltaisten ratkaisujen avulla moniperusteisesti syrjittyjen miesten vastenmielisyys vasemmistolaisuudesta kumpuavaa ”positiivista syrjintää” kohtaan vähenisi ja poliittisten ääripäiden välinen vihanpito todennäköisesti lievittyisi.

HTT Pasi Malmi