Minkälaista on lastensuojelulaitoksessa tehdä työtä?

Arvostus ja kunnioitus tätä työtä tekeviä kohtaan on ihan huikea.

Suomessa oli vuonna 2021 kodin ulkopuolelle sijoitettuna kaikkiaan 17 727 lasta, joista huostaanotettuja oli vuoden aikana 11 210 lasta. Ammatilliseen perhehoitoon oli sijoitettuna 8 % ja lastensuojelulaitoksiin 34 % huostaanotetuista lapsista. Lastensuojelussa laitoshoitoa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun lapsen oireilu on erityisen haastavaa tai lapsen tilanne vaatii erityistä ammatillista osaamista. Laitoshoito on lailla tiukasti määriteltyä, laitoksella tulee olla asianmukaiset tilat, riittävästi koulutettua henkilökuntaa johon laki määrittelee myös pätevyysvaatimukset. Lastensuojelulaitosten toiminta on aina luvanvaraista ja valvonnan alla olevaa.
Lastensuojelun Keskusliitto ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia selvittivät vuonna 2022 lastensuojelun ja lasten ja perheiden sosiaalihuollon ammattilaisten näkemyksiä lastensuojelun ja lasten suojelemisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Selvityksessä tuli esiin lastensuojelun työntekijöiden liiallinen työpaine ja työntekijöiden vähyys. Lisäksi alan vaihtoa oli pohtinut 72 % kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä ja 68 % sosiaaliohjaajista, perhetyöntekijöistä, sosionomeista ja muista lähityöntekijöistä. Jopa 97 % vastaajista kertoi kokevansa liiallista painetta työssään.
Vieraillessani lastensuojelulaitoksissa, olen kuunnellut työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia lastensuojelun sijaishuollon tilasta. Sosiaalityöntekijöiden vähyys ja vaihtuvuus näkyy heidän työssään vahvasti. Lapsi tai henkilökunta ei tiedä kuka on lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijöiden tavoittavuus on heikkoa ja pahimmillaan lapsi tapaa oman sosiaalityöntekijänsä vain vuosittaisessa asiakassuunnitelmaneuvottelussa. Lainkin edellyttämä suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen työskentely kärsii ja työntekijöiden vaihtuessa usein lapsen tilanteeseen reagoidaan eri tavoilla. Tämä näkyy laitoksissa myös eriarvoisuutena, koska samasta tilanteesta voi toiselle tulla rajoituspäätös ja toiselle ei mitään seurauksia.
Nuorten hatkaaminen, eli luvatta laitoksesta poistuminen on myös ollut viime vuosina surullisten uutisointien kohteena. Nuoren hatkatessa laitoksella on velvollisuus etsiä lasta. Työntekijät kertovat, että tämä saattaa vaatia kymmenien tuntien pohjatyön, jotta nuori voidaan edes jollain haarukalla paikallistaa. Konkreettiseen fyysiseen etsintään voi kulua keskimäärin 30 – 50 työtuntia ja aina ei voida peräkkäisinä päivinä etsintään resursoida henkilökuntaa. Lapsen löydyttyä laitoksen tulee järjestää kuljetus takaisin yksikköön riippumatta siitä, onko lapsi naapurissa vai 500 kilometrin päässä. Tämän jälkeen tilanne puretaan nuoren kanssa sekä käydään läpi mahdolliset rajoitustoimenpiteet. Puhutaan siis pahimmillaan 80 tunnin työpanoksesta, joka on pois muiden nuorten kanssa työskentelystä. Työntekijät tuovat myös esiin osaamisen puutetta hatkalaisten etsinnässä, jota päättäjät kuvaavat julkisuudessa melko yksinkertaiseksi ja nopeaksi laitoksen, poliisin ja sosiaalipuolen yhteistyöprojektiksi. Todellisuus on kuitenkin kaukana tästä.
Jokaisella lapsella ja sijoituksella on yksilöllinen tarina ja tausta. Pääsääntöisesti voidaan kuitenkin ajatella, että laitossijoituksessa olevat tarvitsevat vahvaa aikuisen ohjausta, rajoja ja rakkautta. Työntekijöiden mukaan nuoret voivat kuitenkin itsemääräämisoikeuden turvin halutessaan nukkua koko päivän tai kieltäytyä syömästä laitoksessa tarjottua ruokaa. Asioita, joita vanhemmat ovat kotona täysin oikeutettuja vaatimaan lapseltaan. Eräs työntekijä toteaakin; ”Tosiasiassa ratkaisukeskeinen kotikasvatus on nykyään tiukempaa kuin laitosnuoren kasvatus.”

Hämmästystä julkisuudessa on herättänyt myös lasten päihteidenkäyttö laitosolosuhteissa. Lapsella on oikeus puhelimenkäyttöön, jonka avulla huumeita hankitaan ja myydään sujuvasti ja huomaamattomasti. Huumausaineet liikkuvat vaivattomasti laitokseen ja sieltä ulos, eikä lastensuojelulain mukaisilla rajoitustoimenpiteillä tätä pystytä estämään. Rajoitustoimenpiteet ovat aina viimesijaisia ja niihin tulee olla riittävät perusteet, joista tärkein on tietenkin lapsen turvallisuuden ja kasvun sekä kehityksen turvaaminen.
Työmarkkinatorilla oli Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueella 22.1.2023 yhteensä 20 avointa lastensuojelun tai perhesosiaalityön sosiaalityöntekijän virkaa. Lastensuojelulain mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan enintään 35 lasta, joten tästä voisi hypoteettisesti laskea, että alueella on tällä hetkellä 700 lasta ilman sosiaalityöntekijää. Todellisuudessahan asiakkuudet on jaettu viroissa oleville työntekijöille, jolloin lain asettama mitoitus ei toteudu.
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän velvollisuus on valvoa lapsen edun sekä sijoituksen tavoitteiden toteutumista ja sijaishuoltopaikan mahdollisesti toteuttaminen rajoitustoimenpiteiden lainmukaisuutta. Valtavan työpaineen ja asiakasmäärän alla tämä kuulostaa lähes mahdottomalta tehtävältä. Ei ihme, että tuo 97 % kyselyyn vastanneista kertoi kokevansa liiallista painetta työssään.
Työkentältä kuuluva puhe nostaa esiin myös toiveen lainsäätäjien ja päättäjien jalkautumisesta lastensuojelulaitosten ja sosiaalityöntekijöiden arkeen, jotta lasten kanssa työskentelevien sekä heidän asioistaan vastaavien ihmisten ääni tulisi kuulluksi ja arkityö nähdyksi ennen uusia lainsäädännön käänteitä. Tällä hetkellä monen työntekijän kokemus on, ettei uusilla lakipykälillä juurikaan ratkaista käytännön työssä ilmeneviä pulmia, joskus ne saattavat jopa hankaloittaa työntekoa.
Totta kuitenkin on että suurin osa lastensuojelun työntekijöistä ajattelee lapsen parasta ja haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Se vain ei ole näillä resursseilla ja toimintaehdoilla ihan mahdollista.

Pasi Tuomaila
Eduskuntavaaliehdokas
Liike Nyt Lahti, Hämeen vaalipiiri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu