Minä en ole paha ihminen, etkä ole sinäkään

Olen ilmastoskeptikko, denialistiksikin haukuttu. Olen ollut skeptikko jo pitkään. Vuonna 2007 perustin skeptisen kansalaisjärjestön, Ilmastofoorumi ry:n ja olen sen puheenjohtaja. Meillä on lähes kaksisataa jäsentä ja viime aikoina uusia jäsenhakemuksia on tullut lähes päivittäin.

Kaltaisiani skeptikoita tai "haalentajia" (lukewarmer), olivat he sitten taviksia kuten minä tai tutkijoita, kuten Roy Spencer, Judith Curry, Richard Lindzen, Roger Pielke Jr., Willian Happer, Freeman Dyson, Mauri Timonen, Antero Järvinen, Jyrki Kauppinen, Mikko Paunio ja moni, moni muu, haukutaan tosiaan denialisteiksi, viitaten holokaustin kieltäjiin. Meidän sanotaan olevan öljy- tai hiiliteollisuuden palkkalistoilla tai vähintäänkin niiden hyödyllisiä idiootteja. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Mutta ymmärrän mistä pilkka ja vähättely johtuvat. Ymmärrän, että ilmastonmuutos pelottaa ja ahdistaa monia ihmisiä, ja että tarve ilmastoteoille tuntuu suurelta. Ja kuinka muuten voisikaan olla, kun media, poliitikot ja aktivistit rummuttavat päivittäin ilmastonmuutoksen kauhusanomaa kaikille, jotka vähänkin korvaansa asialle letkauttavat, ja itse asiassa vaikka ei kiinnostaisikaan.

Ymmärrän, että monella tämänkin blogin lukijalla huoli ilmastonmuutoksesta on suuri.

Mutta huoli, ja suuri sellainen, se ajaa minuakin eteenpäin. Ei fossiiliteollisuuden "likainen" raha, eikä idioottimainen typeryys, vaan ihan todellinen huoli.

Olen huolissani siitä, että vaikka ilmastotiede ei vieläkään tunne kovin hyvin ilmaston luonnollisia ja moninaisia syklejä, valtamerten kiertoja, pilvisyyden vaihteluita tai auringon aktiivisuuden ja kosmisten säteiden muutosten vaikutuksia, joista monen tuntemus on kansainvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:nkin mukaan tasolla "Low Level of Scientific Understanding" (Low LOSU, alhainen tieteellisen ymmärryksen taso), niin silti meillä ja muualla ajetaan voimallisesti läpi laajaa ja kauaskantoista ilmastopolitiikkaa, jonka seurauksia ja vaikutuksia ei niitäkään tunneta kovin hyvin.

Olen huolissani siitä, että globaalilla ilmastopolitiikalla haittaamme kehittyvien maiden ihmisten mahdollisuuksia rakentaa parempaa elämää itselleen. Nautimme itse ennenkuulumattomasta yltäkylläisyydestä, joka olisi ollut entisaikojen kuninkaidenkin tavoittamattomissa, mutta samalla olemme valmiita ilmastonmuutoksen varjolla tuomitsemaan kehitysmaat pysyvään köyhyyteen ja kurjuuteen kieltämällä heiltä juuri sen keinon, jolla olemme oman varallisuutemme rakentaneet – nimittäin edulliset fossiiliset polttoaineet.

Ei kaikkein köyhimmillä ole varaa aurinkopaneeleihin ja tuulimyllyihin, vaan ilman fossiilisia he jatkavat kotiensa lämmittämistä ja ruoan valmistamista avotulella sisätiloissa, mikä on Mikko Paunion mukaan erittäin suuri kansanterveysongelma kehittyvissä maissa. Hänen mukaansa ilmastopolitiikka aiheuttaa 200 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa kehittyvissä maissa vuoteen 2050 mennessä, kaikista keuhkosyövistä, hengityselinsairauksista ja muista haitoista puhumattakaan.

Olen huolissani siitä, kuinka kotoisella ilmastopolitiikallamme ajamme teollisuutemme ja työpaikkamme kehittyviin maihin kuten Kiinaan ja Intiaan, joissa surkeiden työolojen lisäksi ympäristönsuojelusta piittaamattomuus on vertaansa vailla. Kun suljemme täällä tehtaan, jonka savukaasut on äärimmäisen tarkasti puhdistettu ja muutenkin päästöt ja jätteet käsitellään asianmukaisesti, niin samaan aikaan Kiinassa avataan lukuisia tehtaita ja voimalaitoksia, joiden piipuista ja putkista päästetään ilmaan ja luontoon kaikki saasteet suodattamattomina.

Kiinan suurten kaupunkien saastepilvet ovatkin monille tuttuja uutisista. Minulle ne ovat tuttuja omakohtaisestikin, asuinhan maassa puolitoista vuotta, joskaan en aivan pahimmin saastuneilla alueilla. Mutta kuinka moni tietää, että kolmannes Kiinan pinta-alasta kärsii happosateista? Siitä ongelmasta täällä lännessä päästiin eroon jo niin kauan sitten, että nuorimmat äänestäjämme eivät edes tunne koko termiä.

Kiinassa on muuten reilusti yli 90% maailman tunnetuista varoista niissä harvinaisissa maametalleissa, joita tarvitaan aurinkopaneelien, tuulimyllyjen ja sähköautojen komponentteihin. Kiinalaisen kaivosteollisuuden aiheuttamista järkyttävistä ympäristötuhoista ei voi edes puhua samana päivänä kuin jostain Talvivaarasta, joka niihin verrattuna on kärpäsen paska Tyynessä valtameressä. Kiinalaisten kaivosten läpeensä mustat jätealtaat aiheuttavat syöpiä ja epämuodostumia kymmenien kilometrien säteellä.

Mutta erityisesti olen huolissani siitä, kuinka nämä ja kaikki muut todelliset ympäristöongelmat lakaistaan maton alle käyttämällä sanaa ilmastonmuutos. Jo vuosien ajan ympäristöjärjestöjen ja poliitikkojen retoriikkakin on ollut pelkkää ilmastonmuutosta. Aivan kuin oikeita ympäristöongelmia ei enää olisikaan – tai jos onkin, niin aina ne jotenkin muka johtuvat ilmastonmuutoksesta tavalla tai toisella. 

Rahaa kerätään ja poliittisia toimenpiteitä tehdään enää lähes yksinomaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kaikkien konkreettisten ja kosketeltavien ongelmien jäädessä ikuiseen paitsioon. Korjautuvatko ne muka ehkäisemällä ilmastonmuutosta? Eivät, eivät todellakaan. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen ei edes ehkäise ilmastonmuutosta, vaikka kuinka paljon kaataisimme rahaa, työtä ja sääntelyä siihen pohjattomaan kaivoon.

Olen huolissani myös siitä, millaisen maailman ja yhteiskunnan me jätämme jälkipolville. Siitä, kuinka lapset ja nuoret ovat päivä päivältä ahdistuneempia ja masentuneempia ilmastonmuutoksen edessä. Siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia he menettävät ylitsepursuavan ilmastosääntelyn ja -verotuksen vuoksi. Siitä, millaista heidän elämänsä on yhteiskunnassa, jossa jokaista pienintäkin tekoa säännellään ja kytätään ilmastonmuutoksen nimissä. Siitä, millaisiin kauhuihin näköalattomuuden ja toivottomuuden tilaan ahdistettu seuraava sukupolvi tulee ryhtymään. Jokelastahan se jo alkoi.

Lisäksi olen huolissani monesta muusta asiasta, kuten liikkumisen ja asumisen jatkumisesta meillä täällä Pohjolassa, meihin kaikkiin kohdistuvan verotaakan kiristymisestä, ja niin edelleen, mutta ikävä kyllä lista on loputon. Mihinpä ilmastopolitiikka ei vaikuttaisi? Suomen ilmastolakikin edellyttää sen vaikuttavan kaikkeen lainsäädäntötyöhön.

Onko tämä kaikki vain hyväksyttävä, jos ilmastonmuutos todella on niin paha asia kuin meille kerrotaan?

Ei, ei todellakaan ole. Niin kutsutun puolentoista asteen tavoitteen kustannuksiksi energiantuotannon uudistamisen osalta IPCC arvioi taannoin jopa 106 biljoonaa euroa vuoteen 2050 mennessä. Toisin sanoen pelkät taloudelliset kustannukset uusiin energialaitoksiin olisivat yli sata miljoonaa miljoonaa euroa vuoteen 2050 tai muutama miljoonaa miljoonaa euroa joka vuosi. Se on pahimmillan kymppitonni vuodessa per suomalainen kotitalous. Eikä se luku edes sisällä lukemattomia muita taloudellisia kustannuksia, eikä tosiaankaan noita edellä mainitsemiani muutamia esimerkkejä ilmastopolitiikan konkreettisemmista haitoista, joita ei voi edes rahassa mitata.

Toisaalta, jos edelleen mitataan rahassa, niin IPCC:n sangen monimutkaisesti muotoiltujen arvioiden mukaan torjumattoman tai ehkäisemättömän ilmastonmuutoksen taloudelliset kustannukset olisivat ilmeisesti noin 1-2% maailman bruttokansantuotteesta vuosittain vuosisadan loppuun saakka. Se on "vain" 0,7-1,4 biljoonaa (miljoonaa miljoonaa) euroa vuodessa menetettyä globaalia kansantuloa. Mittaamattoman paljon sekin, mutta reilusti alle puolet siitä, mitä pelkkä energiantuotannon uudistaminen SR15-mallissa maksaisi.

Olettaen, että IPCC:n lähtökohtaisesti poliittinen näkemys ilmastonmuutoksesta jotenkin sattumalta pitäisi paikkansa, niin IPCC:n omien lukujenkin mukaan tulisi selvästi edullisemmaksi vain kylmästi ottaa vastaan se mitä on tulossa, ja lisäksi välttyisimme kaikilta ilmastopolitiikan haitoilta.

Ja koska kysymys on politiikasta, niin ei ole mitään syytä uskoa, että ilmastopolitiikka koskaan edes osuisi todelliseen maaliinsa, kaikista sen aiheuttamista haitoista ja kustannuksista huolimatta. Mikä massiivinen poliittinen hanke olisi koskaan onnistunut kunnolla, tai edes pieni? Mainitsiko joku jo soten?

Koska huoli on suuri, niin jotain on tehtävä. Ilmastofoorumi ry:ssä kannamme pienen kortemme kekoon paremman huomisen puolesta muun muassa avaamalla uuden hiilipelotonsuomi.fi -sivuston. Toistaiseksi sisältöä on vähemmän kuin tässä blogissa, mutta sivun tarkoitus on antaa toinen näkökulma, tiivistää ilmastopolitiikan ongelmakohdat ja tarjota niihin ratkaisuja, sekä antaa vinkkejä lisätiedon lähteille. Lisäksi esittelemme saman huolen jakavia eduskuntavaaliehdokkaita.

Todellisuus on se, että maailma on parempi paikka kuin koskaan aiemmin. Käyttämällä enemmän fossiilisia polttoaineita ja ydinvoimaa teemme maailmasta vieläkin paremman paikan, myös kaikkein köyhimmille. Emme saa nyt uhrata loistavaa tulevaisuuttamme ilmastopolitiikan alttarille. Älä ahdistu, vaan perehdy myös siihen, mitä sinulle jätetään kertomatta.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja
Ilmastofoorumi ry