Piste sodalle – ja muillekin kammottavuuksille

Kauan sitten, noin vuonna kukka, Donovan lauloi hittinsä Universal Soldier, jonka Hector sittemmin levytti suomeksi nimellä Palkkasoturi. Kuuntelin nuorempana, aatteellisesti joskaan ei vaatteellisesti hipahtavana kautenani usein tuota Donovanin biisiä ja nyt olen löytänyt sen ämpärikokoelmani kätköistä uudelleen. Hieno kappale.

En ole aivan tyytyväinen Hectorin esittämään versioon, joten käännän tähän itse uudelleen tämän kirjoituksen kannalta keskeiset kohdat, välittämättä musiikillisista seikoista.

”Hän on se, joka antaa kehonsa
sodan aseeksi,
ja ilman häntä tämä tappaminen ei voi jatkua.”

”Hän on sotilas ja häntä on todella syyttäminen.
Hänen käskynsä eivät enää tule kaukaa,
vaan sieltä ja täältä ja sinulta ja minulta.
Veljet, ettekö näe,
näin emme laita loppua sodalle.”

Kuten näemme, Donovan syyttää sodasta ensisijaisesti sotilaita, jotka suostuvat sotimiseen. En kiellä, etteikö sotilaitakin kävisi syyttäminen, kun he eivät kyseenalaista muuhun kuin puolustussotaan annettuja käskyjään.

Todellista syytä sotiin Donovan kuitenkin vain sivuaa lopussa. Siitä annan seuraavaksi puheenvuoron ranskalaiselle tuomarille, diplomaatille ja runoilijalle Étienne de La Boétielle (s. 1530, k. 1563), joka kirjoitti noin vuosina miekka ja kilpi vielä tänäkin päivänä – lähes viisisataa vuotta myöhemmin – lukijoitaan järisyttävän hittinsä Discours de la servitude volontaire (The Politics of Obedience: The Discourse of Voluntary Servitude (PDF); Kuuliaisuuden politiikkaa: Vapaaehtoisesta orjuudesta).

Tässä rahalainaus.

”Te surkeat, viheliäiset ja onnettomat ihmiset ja kansat, päättäväisinä oman onnettomuutenne perässä ja sokeina omalle edullenne! Te annatte riistää itseltänne omien silmienne edessä parhaat osat tuloistanne; peltonne rosvotaan, kotinne ryöstetään, perintökalleutenne viedään pois. Te elätte niin, että ette voi kutsua ainoakaan asiaa omaksenne; ja näyttäisi siltä, että pidätte itseänne onnekkaina, kun saatte lainaksi omaisuutenne, perheenne ja koko elämänne. Kaikki tämä turmio, tämä onnettomuus, tämä rappio, ei lankea niskaanne vieraiden valloittajien toimesta, vaan siltä yhdeltä taholta, jonka te itse teette niin voimakkaaksi kuin se on, jonka puolesta käytte urheasti sotaan, jonka suuruuden edestä ette kieltäydy tarjoamasta omia ruumiitanne kuolemalle. Se yksi, joka teitä näin hallitsee, omaa vain kaksi silmää, vain kaksi kättä, vain yhden kehon, ei yhtään enempää kuin vähäisimmällä ihmisellä kaupungeissanne asuvasta lukemattomasta joukosta; hänellä ei todellakaan ole mitään muuta kuin se valta, jonka te annatte hänelle itsenne tuhoamiseen. Mistä hän on saanut tarpeeksi silmiä teidän vakoilemiseenne, jos te ette anna niitä hänelle itse? Kuinka hänellä on niin paljon käsiä teidän hakkaamiseksenne, ellei hän lainaa niitä teiltä? Kaupunkienne yli marssivat jalat, mistä hän ne saa, elleivät ne ole teidän omianne? Kuinka hänellä on yhtään mitään valtaa yli teidän paitsi teidän kauttanne? Kuinka hän edes uskaltaisi käydä kimppuunne ellette te auttaisi häntä siinä? Mitä hän voisi tehdä teille, ellette te itse juonisi teitä ryöstävän varkaan kanssa, ellette te itse olisi avunantajia teitä tappavalle murhaajalle, jos te ette olisi itsenne pettureita? Te kylvätte viljanne, jotta hän voi ne hävittää, te rakennette ja kalustatte talonne antaaksenne hänelle omaisuutta rosvottavaksi; kasvatatte tyttärenne, jotta hän voi tyydyttää himonsa; koulutatte lapsenne, jotta hän voi antaa heille suurimman tuntemansa etuoikeuden — johtaa heidät omiin sotiinsa, viedä teurastettaviksi, tehdä heistä ahneutensa palvelijoita ja kostonsa työkaluja; te alistatte kehonne kovaan työhön, jotta hän voi hemmotella itseään mielihyvillään ja kieriskellä likaisissa nautinnoissaan; teette itsestänne heikompia tehdäksenne hänestä voimakkaamman ja vahvemman pitämään itsenne kurissa. Kaikista näistä nöyryytyksistä, joita pellon eläimetkään eivät suostuisi kestämään, te päästäisitte itsenne, ette yrittämällä, ette toimimalla, vaan pelkästään haluamalla olla vapaita. Päättäkää olla palvelematta ketään ja samantien teistä tulee vapaita. En pyydä teitä nostamaan käsiänne tyrannia vastaan kaataaksenne hänet, vaan yksinkertaisesti vain, että ette enää tukisi häntä; sitten voitte nähdä hänet kuten suuren Rodoksen kolossin, jolta on vedetty jalusta alta, kaatumassa oman painonsa alla ja rikkoutumassa pirstaleiksi.”

La Boétie kirjoitti diktaattoreista ja tyranneista, mutta hänen oppinsa pätee myös nykyvaltioihin sellaisenaan, jos kohta valtioilla kollektiivisen väkivallan apparaatteina ei ole ensimmäistäkään omaa silmää, kättä tai jalkaa. Häneltä opimme, että todellinen syy sotaan (ja moneen, moneen muuhunkin kamaluuteen) – kuten Donovankin laulussaan uumoili – olemme sinä ja minä.

Diktaattori tai valtio ei pysty mihinkään, ellemme me anna sen tehdä sitä, ellemme me jopa tue sitä teoissaan ja tarjoa sille sen tarvitsemia työkaluja. Vain meitä voi olla syyttäminen sodista, verotuksesta, mielivaltaisista laeista, toisinajattelijoiden vainoamisesta, ynnä muista valtioiden ilkeyksistä. Ja oikeasti, sen pysäyttäminen vaatii todellakin vain sen, että emme yksinkertaisesti enää tue sitä.

Veljet, ettekö näe, että näin me laitamme lopun sodalle?