Ei enää niin tyyntä hyperinflaation edellä

Keskuspankkien rahamyllyt käyvät kuumina. Esimerkiksi olemassa olevista dollareista noin 20% on Nordean mukaan luotu vuonna 2020. Valtiot velkaantuvat villisti ja keskuspankit ottavat taseisiinsa jo kasoittain pörssiosakkeitakin. Ei ihme, että kryptovaluutat ovat vielä hurjemmassa nousussa kuin pörssit, joihin uusi raha tällä hetkellä virtaa kuluttajahintojen sijasta. Kunhan pato murtuu ja massiivinen rahavyöry virtaa reaalitalouteen, inflaatiolta tulee puuttumaan katto täysin.

Näin hyperinflatorisen kauden edellä meidän onkin hyvä ottaa katsaus menneeseen ja todeta, kuinka tähän tilanteeseen jälleen kerran päädyttiin.

Läntisessä maailmassa tunnetuimpiin hyperinflatorisiin aikakausiin kuuluu Weimarin tasavallan jakso Saksan historiassa vv. 1919-33.

Weimarilainen Saksa maksoi muun muassa sotakorvauksia brrrrrr konsanaan painokoneista saaduilla fiat-markoilla. Markan kytkentä kultakantaan purettiin hyvin pian rahan arvon syöksyessä keskuspankkirahan tieltä.

Muistan hyvin, kuinka aikoinaan kansantaloustieteen peruskurssilla läpikäyty David Beggin et alia Economics, The, kuudes laitos, kuvaili Weimarin hyperinflaation olleen niin jyrkkää, etteivät painokoneet ehtineet painaa uusia nimellisarvoltaan aina entistä suurempia seteleitä enää tarpeeksi nopeasti, jolloin nollia jouduttiin leimaamaan lisää seteleihin.

Begg antoi ymmärtää, että tarve lisätä nollia seteleihin oli seurausta hyperinflaatiosta, tai ainakin jätti mainitsematta, että todellisuudessa hyperinflaatio oli seurausta siitä, että rahaa oltiin alettu painaa lisää. Nollien lisääminen seteleihin puolestaan oli vain saman virheen toistamista yhä uudelleen ja uudelleen, kuin kuvitellen, että kyllä se seuraava ryyppy saa juhlat jatkumaan ikuisesti.

Krapula kuitenkin tulee aina, ellei nautiskelija sitten kuole omaan lääkkeeseensä.

Hyperinflaatiota ei kuitenkaan pohjimmiltaan aiheuta se, että rahaa on alettu painaa lisää, vaan se, että rahan painamiseen on annettu jollekin valta ja oikeus, joskus jopa velvollisuus.

Mikä tahansa rahan painaminen, niin laillinen kuin laitonkin, on käytännön vaikutuksiltaan samanlaista. Se on rahan väärentämistä, joko jonkun mafioson tai valtion virallisen keskuspankin toteuttamana. Kierrossa olevan rahan määrä lisääntyy, hinnat nousevat ja rahan arvo laskee.

Eroa on vain sillä, kuka saa käyttää ensimmäisenä uuden rahan, ennen kuin hinnat ovat nousseet.

On vain luonnollista, että valtiovalta haluaa riistää tämänkin vallan itselleen tai keskuspankilleen. Tämä on suunnaton etu, joka sallii haltijalleen paitsi kyvyn painaa lisää rahaa (duh!), myös ns. seigniorage-tuoton eli rahaa rahan painamisesta, ad infinitum, kaikkien muiden kustannuksella.

Tämä on myös Marxin ja Engelsin surullisenkuuluisan toimenpidelistauksen kohta viisi, ”Luoton keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.”

Tämäkään ei kuitenkaan ole ongelmiemme juurisyy. On mentävä syvemmälle.

Ei ole nimittäin olemassa sellaista rajaa, jossa valtion taipumus väkivalloin riistää tai ryöstämillään verovaroilla lahjoa kansalaisiaan saadakseen itselleen uusia ”oikeuksia” ja ”valtuuksia” olisi oikeutettu.

Ongelma syntyy nimittäin jo siinä, että valtiolle ylipäätään sallitaan oikeuksia yli tavallisen ihmisen. Mikään yksittäinen niistä oikeuksista ei ole oikein, sillä niiden perimmäinen oikeutus ei pidä paikkaansa.

Valtiolla ei voi olla oikeuksia, joita sen kansalaiset eivät itse omaa, ei vaikka jokaisen väitetyn oikeuden kohdalla löytyisi kansalaisten enemmistö, joka sitä puoltaisi.

Samalla tavoin kuin valtiolla ei ole oikeutta päättää laittaa jotain tiettyä osaa alueensa väestöstä kaasukammioihin ja uuneihin, ei sillä pidä olla oikeutta päättää millaisia työsopimuksia sen kansalaiset saavat tehdä, millaisia parisuhteita ja liittoja he saavat muodostaa tai millä terveysasemilla heidän tulee käydä.

Lähes jokainen meistä ymmärtää tämän periaatteen yksilötasolla. Ei enää nykyisin kenelläkään terveellä ihmisellä johdu mieleenkään ajatus siitä, että hän menisi määräilemään toiselle ihmiselle kenen toisen aikuisen kanssa hän saa harrastaa seksiä tai ei saa, kenen kanssa hänen tulee mennä naimisiin tai ei tule, saati että missä kaupassa hän saa käydä ja keneltä apteekkarilta hänen tulee ostaa lääkkeensä.

Samoin kukaan ei edes kuvittele saavansa laittaa muita ihmisiä keskitysleireille tai sitten painavansa itse omaa väärennettyä rahaa, alkuperäiseen aiheeseen palatakseni. Eiväthän nämä vain ole oikein.

Se, että me annamme tällaisia oikeuksia jollekin, vaikka meillä itsellämmekään ei niitä ole, on juuri se kaiken valtiollisen pahan alku ja juuri. Jos oikeus annetaan, niin joskus joku ottaa ja käyttää sen eri tavalla kuin mihin se alunperin tarkoitettiin. Vaikka alkuperäinen tarkoitus olisi ollut kuinka hyvä tahansa, keino on väärä ja ajan myötä se kostautuu aina.

Joskus se tapahtuu hitaasti. Lähes poikkeuksetta valtioiden taipumus lisätä sääntelyä ja verotusta kasvaa aluksi hitaasti tai pysyy pitkäänkin näennäisen vakiona. Ajan myötä vaalilupauksien pitäminen sekä leivän ja sirkushuvien tuottaminen vaatii kuitenkin aina vain yhä enemmän, synnyttäen vallankäytön tarpeita ja näytöksiä tuon tuostakin. Lopulta todelliset tai virtuaaliset painokoneet on pidettävä jatkuvasti käynnissä aiempien virheiden paikkaamiseksi ja lupausten täyttämiseksi.

Taloudellisen laman aikana se tapahtuu nopeasti ja hyperinflatorisina aikakausina vielä monin verroin nopeammin. Asiat menevät nopeasti pieleen. Työttömyys kasvaa, yritykset kaatuvat. Kaikkinainen sääntelytalous kasvaa voimakkaasti, paikkaamaan aina yhtä uutta ongelmaa ja synnyttäen samalla kymmenen seuraavaa.

Brysselin, Washingtonin, Moskovan, Pekingin ja muiden keskushallintojen aikakausi on päättymässä. Weimarin aikakausi mahdollisti Adolf Hitlerin valtaannousun. Haluan kuvitella, että olisimme ihmiskuntana jo kasvaneet 1930-lukua aikuisemmiksi, mutta pahoin pelkään, että emme ole.

Riittää kun katsoo Hitlerin lailla taloudellisesti sosialististen liikkeiden ja heidän mukanaan hurraavan median toimintaa, niin on selvää, että se hulluus elää ainakin joissakin meistä yhä.

Laitankin toivoni siihen, että olisimme kasvaneet riittävän mukavuudenhaluisiksi. Esimerkiksi toisten ihmisten työntäminen uuniin on kuitenkin varmasti fyysisesti kovaa ja varsinkin henkisesti kuluttavaa työtä.

Olisi niin paljon mukavampaa vain laittaa uuniin nachopelti ja avata Netflix, käpertyen iltaisin sohvalle haaveilemaan paremmasta huomisesta ja päivisin tehdä työtä sen paremman huomisen saavuttamiseksi.

Voitaisiinko sopia, että pysytään kaikki tiukasti jälkimmäisessä vaihtoehdossa?

Poliitikkoja emme saa luopumaan heille kerran myönnetyistä oikeuksista ja valtuuksista. Niistä he pitävät kiinni vimmatusti, kääntäen väliaikaisetkin valtuudet pysyviksi. Aikakaudet kuitenkin päättyvät ja uuteen aikakauteen siirtyminen on aina mahdollisuus nollata tilanne.

Seuraavan aikakauden raha on Bitcoin. Sitä ei voi väärentää kukaan, eivät poliitikot, eivät keskuspankkiirit, eivätkä muutkaan rikolliset.

Kun saamme poliitikoilta lopullisesti pois vallan päättää rahasta, rajoitamme todella, todella merkittävästi heidän mahdollisuuksiaan rahoittaa erityisesti sotia, mutta myös muuta kansalaisia riistävää toimintaa. Inflaation eli piiloverotuksen onnistumme lopettamaan kokonaan, mikä mahdollistaa ihmisille ja yhteiskunnalle ennennäkemättömän vaurastumisen.

Talouskuplat ja hyperinflaatiot jäävät niin ikään vain historian lehdille, minkä ansiosta tulemme välttämään suunnattoman määrän köyhyyttä ja kärsimystä, wannabe-Hitlereistä puhumattakaan.

Jos nachoista ei pidetä kiinni, niin siirtymä seuraavaan aikakauteen voi olla rankka. Mutta sitten edessämme onkin kultainen aikakausi. Nokka kohti tulevaisuutta!