Veljet ja sisaret, näin me lopetamme kaikki sodat

Somessa kiertää video Ukrainan rintamalta, jossa venäläisen rynnäkköpanssarivaunun miehistö antautuu ukrainalaiselle sotilasjoukkueelle.

Videossa näytetään, kun panssarivaunu valkoinen vaatekappale tykkinsä piippuun sidottuna tulee hitaasti puolustajien joukkueen alueelle. Tankin katolla on kaksi aseetonta venäläissotilasta, jotka nousevat kädet pystyssä hitaasti tankin päältä ukrainalaisten sotilaiden lähestyessä tankkia asianmukaista varovaisuutta noudattaen.

Ukrainalaiset hyväksyvät tankin miehistön antautumisen ja ottavat heidät lupaustensa mukaisesti rauhallisesti ja asianmukaisesti sotavangeiksi. Tankin sisältä nousee vielä kolmas sotilas, joka yhtä asiallisesti otetaan haltuun.

Nuo kolme venäläistä ovat eräät tämän sodan kovimmista kavereista ja omalla esimerkillään he näyttävät täsmälleen, kuinka tämä sota lopetetaan, ja kuinka kaikki muutkin sodat lopetetaan.

Miten venäläismiehet ovat päässeet tähän tilanteeseen? Heidät on pakotettu sotilaskoulutukseen ja heidät on pakotettu rintamalle. He elävät jatkuvassa ristitulen riskissä.

Jos he hyökkäävät ukrainalaisten kimppuun, kuten heitä käsketään tekemään, he saattavat tulla tapetuiksi itse, puhumattakaan heidän mahdollisesti vastentahtoisesti aiheuttamistaan uhreista ukrainalaisten joukossa. 

Jos he taas eivät hyökkää, heidän ”omansa” tappavat heidät. Venäjän armeija hyökkää kahdessa linjassa, joista taemman tehtävänä on huolehtia etummaisen oikeasta suunnasta.

Lisäksi kuka tahansa eturivinkin kavereista saattaa oikeasti uskoa siihen hulluuteen, jota heille syötetään.

Miten nämä kolme miestä ovat löytäneet toisensa paetakseen ja antautuakseen yhdessä? Heidän on täytynyt ottaa tietoinen riski siitä, että suun avaaminen saattaa johtaa nopeaan kuolemaan, tai pahimmillaan hitaaseen ja sitä edeltävään kidutukseen. 

No, he avasivat suunsa ja löysivät toisensa. Sitten heidän täytyi ottaa riski, että joku muista venäläisistä olisi kiinnittänyt huomiota heidän tankkinsa poikkeavaan käytökseen. Havainto olisi johtanut todennäköisesti ”omien” panssarintorjuntatuleen.

He selvisivät siitäkin. Lopuksi he ottivat riskin siitä, että ukrainalaiset todella ottavat heidät asiallisesti vastaan, eivätkä avaa tulta kohdattaessa. Takaisin ei voisi enää kääntyä, sillä he olisivat varmasti paljastuneet jo siinä vaiheessa.

Tämäkään riski ei toteutunut, vaan venäläiskolmikon sankarillinen uhkayritys onnistui. He pääsivät pois rintamalta ja lisäksi siirsivät yhden panssariaseen hyökkääjiltä puolustajille. Samalla he näyttivät meille kaikille, kuinka kaikki sodat lopetetaan.

Se on hyvin yksinkertaista. Riittää, kun lakkaamme kuuntelemasta heitä, jotka käskevät meitä ampumaan ja uhkaamaan toisia ihmisiä, mitä tahansa syytä he kulloinkin yrittävätkään käyttää sen oikeuttamiseksi.

Nämä kolme venäläistä tekivät juuri sen. He päättivät, että heidän elämänsä on heidän omissa käsissään, eikä kukaan pelle Kremlissä voi sanella mitä heidän täytyy elämällään tehdä. He eivät tappaisi ketään vain siksi, että joku käskee heitä niin tekemään.

Jos olet lukenut näin pitkälle, olet varmasti nyökkäillyt lukiessasi. Kyllä, kovia tyyppejä nämä venäläiset, ja erittäin hyvin hoidettu ukrainalaisten puolesta. Samaa mieltä.

Minun täytyy kuitenkin varoittaa sinua. Se mitä tulee seuraavaksi, ei välttämättä saa sinua nyökkäilemään lainkaan. Päinvastoin, hetken päästä saatat pitää minua vähintäänkin outona tai uskoa minun mieltyneen erityisesti foliohattuihin. Mutta pyydän, jatka eteenpäin avoimin mielin. Ole rohkea, sillä siitä saattaa riippua yhteinen tulevaisuutemme.

Hyökkäyssodassaan Vladimir Putin nojaa täsmälleen siihen yhteen asiaan, johon hän nojaa kaikessa muussakin vallankäytössään. Hän kokee, että hänellä on oikeus päättää venäläisten ja vähän muidenkin ihmisten asioista. Mitä he saavat tehdä, mitä he eivät saa tehdä, mitä heidän tulee tehdä, kuinka heidän tulee elää ja kuinka heidän tulee kuolla. Hän saattaisi monen kaltaisensa tavoin väittää, että hänellä on jopa velvollisuus tehdä niin, koska hän tietää tietävänsä paremmin ja osaa siksi suojella muita, ainakin niitä, joiden katsoo ansaitsevan suojelunsa.

Todellisuudessa hän on vain tavallinen ihminen, joka kuvittelee, että muita ihmisiä saa pakottaa, ainakin jos pystyy perustelemaan sen jotenkin itselleen.

Ongelma on siinä, että niin moni muu venäläinen jakaa Putinin harhaluulon. Juuri siksi hän voi tehdä mitä hän haluaa, jopa uhrata kymmeniä ja satoja tuhansia ”omiaan” ja ”muita” oman turhamaisuutensa alttarilla, koska hänen annetaan tehdä niin. Putineita on vain yksi, kun venäläisiä on 144 miljoonaa.

Liian moni heistä haluaa Putiniksi Putinin paikalle, tai vähintäänkin hänen kätyrikseen etuoikeuksien toivossa, ja vielä useampi yhtyy omista syistään Putinin harhaluuloon, että muiden pakottaminen on oikein, kunhan siihen on jokin omasta ja ehkä jonkun muunkin mielestä hyvä syy.

Ja miksi he eivät kuvittelisi niin? Niinhän teemme me kaikki, olemme tehneet jo tuhansia vuosia. Kautta historian me ihmiset olemme sallineet pienen joukon tehdä päätöksiä kaikkien muiden puolesta ja pakottaa muut mukaan oman tahtonsa toteuttamiseen.

Hitto, me ihmiset emme pelkästään salli pienen sosiopaattien ja narsistien joukon tehdä mitä tahtoo meille muille. Sen lisäksi me annamme kätemme, jalkamme, silmämme, korvamme ja jopa älymme heidän käyttöönsä. Me muut olemme niitä, jotka tekevät eliitin likaisen työn. Me uhkaamme toisiamme taivuttaaksemme viimeisetkin epäilijät kulloisenkin vallanpitäjän tahtoon. Me löydämme keinot jäljittää ja saada kiinni ne, jotka yrittävät pitää huolen omista asioistaan. Me panemme toisiamme vankiloihin, kun toiset eivät suostu tanssimaan viimeisimmän pillin tahdissa. Me tapamme toisiamme, varsinkin jos toiset kantavat eri lippua, puhuvat eri kieltä, näyttävät erilaiselta, uskovat eri tavalla tai eivät vain halua osallistua ”yhteiseen” harhakuvitelmaan. Kaikkea tätä tehdessämme me hurraamme johtajillemme. Me ylistämme heitä. Me puolustamme heitä kun he tekevät jotain typerää ja päätöntä, jopa silloinkin kun meidän olisi viimeistäänkin syytä herätä. Ja kun vallanpitäjät vaihtuvat, me aloitamme alusta ja toistamme samaa, usein vaikka uudet vallanpitäjät ajaisivat erilaisia tavoitteita kuin edelliset. Silti me jatkamme hurraamista, me ylistämme, ja me sorramme toisiamme heidän nimessään.

Nettivideon kolme venäläistä sanoivat ei. Kaikkia riskejä uhmaten he sanoivat ei. He nostivat kätensä pystyyn, ripustivat valkoisen lipun ja kieltäytyivät tottelemasta. He näyttivät esimerkkiä meille kaikille.

Varmasti sanot, että niin heidän tulikin tehdä, sillä eihän kenenkään pitäisi seurata Putinia, mutta onhan meillä täällä Suomessa eri tilanne. Meidän johtajamme tahtovat meille hyvää, he hoitavat meidän asiamme kuntoon ja he eivät varsinkaan käy eivätkä tule käymään hyökkäyssotaa muita maita kohtaan.

Aivan totta, me emme sentään ole sodassa, ainakaan vielä, joskin olemme parhaillaan liittoutumassa sellaistenkin maiden kanssa, jotka käyvät jatkuvia sotia. Mutta meidän johtajamme, kuten aivan kaikkien muidenkin valtioiden johtajat, nojaavat täsmälleen samaan harhaluuloon kuin Putinkin. Suomalaisten johtajat kokevat, että heillä on oikeus, ei, jopa velvollisuus päättää mitä suomalaiset saavat tehdä, mitä suomalaiset eivät saa tehdä, mitä suomalaisten tulee tehdä, kuinka suomalaisten tulee elää ja kuinka heidän tulee kuolla. He uskovat, että toisia ihmisiä saa pakottaa toimimaan tietyllä tavalla, ainakin jos pakottaminen tapahtuu oikeista syistä ja oikeiden tavoitteiden ajamiseksi. He tietävät tietävänsä paremmin.

Ja mitä teemme me suomalaiset? No, me tietysti autamme johtajiamme, kuten kunnon kansalaisen kuuluukin. Vaikka olisimme vaaleissa äänestäneetkin eri ehdokasta tai puoluetta, niin kannatamme demokratiaa ja valituksi tulleiden valtaa. Me varmistamme, että jokainen tekee osansa yhteisen hyvän eteen, jopa silloin kun olemme siitä itse vähän tai enemmänkin eri mieltä. Me etsimme ja tuomitsemme heidät, jotka eivät osallistu tai jotka haluavat pitää huolen omista asioistaan. Me määräämme sakkoja ja laitamme vankilaan heidät, jotka eivät ole samaa mieltä joistakin asioista vallanpitäjiemme kanssa, vaikka he eivät aiheuttaisikaan mitään haittaa kenellekään muulle. Ja kuinka me suomalaiset hurraammekaan sitä kaikkea tehdessämme! No, emme hurraa, olemmehan suomalaisia, mutta ainakin hiljaa hyväksymme, ja ehkä hiukan nöyrästi somessa suitsutamme. Ja ainahan seuraavissa vaaleissa voi äänestää eri tavalla! Sitten jokainen voikin suitsuttaa ja pakottaa jonkin toisen asian puolesta, mutta ei varmasti sen vuoksi, että ketään ei pakotettaisi.

Mutta kuten venäläispanssarin miehistöllä, myös meillä on mahdollisuus valita toisin. Jokainen meistä voi sanoa ei, en tottele. Haluan elää rauhassa. En halua pakottaa muita omaan tai kenenkään muun tahtoon, vaan haluan käydä heidän kanssaan kauppaa. Haluan käydä heidän kanssaan ravintolassa, pelaamassa padelia tai juoksemassa lenkillä. Haluan tehdä työtä, haluan perustaa yrityksiä, haluan tuottaa muille tuotteita ja palveluita, haluan kasvattaa perheeni ilman että kukaan puuttuu siihen kuinka ne asiat teen.

Meitä suomalaisia on yli viisi miljoonaa. Vaikka meillä onkin käynyt kerrassaan tavaton herraonni ja julkinen sektorimme on saatu kasvatettua yhdeksi maailman suurimmista, niin erilaisiksi poliittisiksi johtajiksi tai varsinaiseksi eliitiksi luettavia meillä on enintään joitakin promilleja väestöstä. Silti sallimme heidän päättää asioistamme tavoilla, joista osasta olemme samaa mieltä, toisesta osasta eri mieltä, muista osista emme edes tiedä tai välitä, mutta hyväksymme erimielisyydet ja sekä itsemme että toistemme pakottamisen, koska hyvinä pitämämme päätökset painavat vaakakupissamme enemmän kuin politiikan haitat, tai ainakin vakaasti uskomme seuraavien poliitikkojen päättävän puolestamme paremmin kuin nykyisten.

Meitä ihmisiä on tällä pallolla kahdeksan miljardia. Miljardi on niin suuri luku, että kotoisat poliitikkomme eivät edes osaa kiistellä sellaisista summista, kun taas miljoonista tai pienemmistäkin summista käydään poliittisia vääntöjä kuukausia ja jopa vuosia. Miljardeja puolestaan voi käyttää ja jakaa tuosta vain.

Miljardi on tuhat miljoonaa. Kuten tiivistys kuuluu, ”miljoona sekuntia on yli 11 päivää ja miljardi sekuntia on liki 32 vuotta.” Jos maailmassa on poliittisia johtajia ja eliittiä samassa suhteessa kuin Suomessa eli joitakin promilleja, niin heitä on enintään joitakin miljoonia. Enintään Suomen kokoinen porukka päättämässä kuinka kaikkien muiden maailman ihmisten tulee elää ja kuolla…

Mutta meidän ei tarvitse kysyä miksi miljardit ihmiset sallisivat sen, miksi he hyväksyisivät pienen eliitin vallan päättää mistä tahansa miljardien elämien yksityiskohdista kulloinenkin eliitti sitten haluaakin päättää, miksi he auttaisivat johtajia, toimisivat heidän käsinään, ja kyllä, tappaisivat ja kuolisivat heidän puolestaan. Meidän tarvitsee kysyä ainoastaan miksi sinä sallisit sen? Miksi kukaan yksilö antaisi toiselle yksilölle sellaisen vallan itsensä yli? Kuinka kukaan yksilö tai mikään ryhmä voisi ylipäätään olla oikeutettu antamaan toisille yksilöille sellaista valtaa kenenkään muun yli?

Vielä tulee päivä, jolloin meidän kaikkien on syytä sanoa ei. Toivottavasti itse kunkin kohdalla se tapahtuu ennen kuin alla on panssarivaunu tai käsissä rynnäkkökivääri.

Sillä sodat ovat vain eliitin juttu. Kyllä, ”tavalliset ihmiset” tappavat ja murhaavat myös, joskus jopa surullisen mittavissa määrin, ja ”tavalliset ihmiset” tekevät muitakin rikoksia, kuten ryöstöjä, raiskauksia ja vapaudenriistoja. Kaikki ihmiset tekevät vahinkoja ja useimmat myös oppivat niistä.

Tosiasiallisesti vain pieni osa ”tavallisista ihmisistä” syyllistyy kuitenkaan uhrillisiin rikoksiin. Suurin osa ihmisistä aidosti osaavat olla ihmisiksi ja suosivat kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa lähinnä sosiaalisin keinoin ja kauppaa käyden, eivät koskaan pakottamalla, varastamalla tai tappamalla.

Tavalliset ihmiset eivät ole koskaan käyneet sotaan. Jokaisen sodan on aina aloittanut eliitti ja lähes aina jotain toista eliittiä vastaan, valitettavan usein myös jotain ihmisryhmää kohtaan ja aina tavallisia ihmisiä tapattaen niin hyökkääjinä, puolustajina kuin siviileinäkin. 

Ikävä kyllä poliittisen järjestelmän huipulle on tapana kavuta niiden, jotka eivät kaihda pakottamista silloin kuin kokevat sen tavalla tai toisella oikeutetuksi, ainakin heille itselleen. Poliitikoissa rikoksiin taipuvaisten määrä on korkeampi kuin väestössä keskimäärin, eikä lainkaan sattumalta.

Jos annamme heidän tehdä sen, he tekevät sen. Aivan sama mitä ”se” on. Kun he lupaavat vaaleissa teille porkkanaa, he sopivasti unohtavat mainita mitä he aikovat tehdä teille sillä porkkanalla, tai mihinkä sen aikovat työntää. Siinä jää keppi kakkoseksi.

Ymmärrän kyllä, että tämän vastustaminen on vaikeaa. On todella vaikeaa päästää irti ja ottaa vastaan kaikki sen päätöksen seuraukset. En itsekään ole siinä kohtaa täydellinen, vielä on irtiottoja tehtävänä.

Mutta vaikka päätöksenteko ja vapautuminen onkin yksilöurheilulaji, niin ei ole mitään syytä olla harrastamatta sitä yhdessä. Samalla on kaikki syyt tehdä sitä nimenomaan yksin tai enintään pienissä ryhmissä. Me emme tiedä mikä ratkaisu on oikea, me emme voi tietää sitä. 

Mutta me tiedämme yhden asian: kenenkään pakottaminen johonkin asiaan vastoin hänen tahtoaan ei ole oikein eikä sallittua, ellei tämä toinen sitten ole rikkonut jonkun muun vastaavaa vapautta. 

Kun me pidämme tästä kiinni, niin tiedämme, että ajan myötä yritysten, erehdysten ja oppimisen kautta me löydämme oikeat ratkaisut ja että ne ratkaisut ovat objektiivisesti oikein, koska niissä ei pakoteta ketään mihinkään. Jos jokin asia ei ratkea ilman pakottamista, niin sitä asiaa ei tule muuttaa ja se on aina yksilöiden itsensä vallassa oleva asia, kunhan he eivät itse pakota toisia.

Tee valintasi. Sitten etsi suosikkihakukoneellasi ”Mikä on Nelikenttä?”