Kohti demokratiaa

 

Joku viisas sanoi: "Johtajat on valittava niiden joukosta, jotka eivät halua johtajiksi."

 

Elämmekö demokratiassa?

Tämä on tosiaankin aiheellinen kysymys. Kansalaiset pääsevät äänestämään kerran neljässä vuodessa 200 edustajaansa eduskuntaan. Ennen vaaleja käydään poliittista debattia arvoja koskettavista aihealueista, ja vaalien jälkeen alkaa edustajien toimi kansantalouden ja kansakunnan ohjaamisessa. Tätä kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi, mutta edustaako edustajamme meitä tavallista kansaa? Suomessa aihetta ei ole käsittääkseni tutkittu tieteellisesti,mutta Yhdysvalloissa on.

Yhdysvaltalainen tutkimus osoittaa, että köyhillä ja mediaanikansalla ei ole vaikutusta harjoitettuun politiikkaan. Sen sijaan rikkailla on merkittävä vaikutus politiikan suuntaan. Etenkin poliittiset tavoitteet joita rikkaat eivät kannata, eivät koskaan etene lainsäädännössä.

Karkeasti ottaen voimme olettaa ettei Suomessa ole aivan yhtä korruptoitunut poliittinen järjestelmä kuin Yhdysvalloissa, mutta meilläkin poliittisen vaikuttamisen edellytys on eteneminen poliittisessa hierarkiassa, ja se vaatii usein merkittäviä summia rahaa.

 

Matka valtaan ja ohituskaistat.

Ahkeralla työllä puoluekoneistossa ja osoittamalla "joukkuehenkeä" on mahdollista edetä poliittisella uralla kansanedustajaehdokkaaksi, mutta on olemassa myös ohituskaistat poliittiseen valtaan.

Ensimmäinen ohituskaista on tietenkin kaikki julkisuus. Hankkimalla julkisuutta nostaa henkilö arvoaan politiikan kentällä. Usein julkisuuden henkilöitä houkutellaan useisiin puolueisiin, mikä kielii tietenkin politiikan arvottomuudesta. Täysin riippumatta henkilön edustamista arvoista useat puolueet ovat kiinnostuneita julkkiksen tuomasta äänisaaliista puolueelle. Äänestäjät äänestävät henkilöitä joita tuntevat tai kuvittelevat tuntevansa. Lisäksi julkisuus mielletään jonkinlaiseksi kyvykkyyden merkiksi itsessään. Tästä syystä julkisuus on ohituskaista ainakin kansanedustajaksi. Se tuoko tuo ohituskaista valtaa onkin eri kysymys.

Toinen ohituskaista on raha. Kansanedustajaksi pyrkivällä täytyy olla rahoitus vaalityöhön, mainontaan ja vaaliorganisaation ylläpitämiseen. Tämä ohituskaista on myös monitahoinen. Henkilö voi olla itsessään varakas ja rahoittaa oman vaalikampanjansa. Tällainen henkilö nähdään itsessään kyvykkäänä varakkuutensa takia. Niille joilla oma varakkuus ei riitä, on rahoitus vaalityöhön löydettävä muualta. Merkittäviä rahoituslähteitä ei kuitenkaan ole paljoa. Varakkaat yksityishenkilöt, yritykset, politiikkaa varten perustetut säätiöt ja yhdistykset tarjoavat rahoitusta vaaleihin. Näihin rahoituslähteisiin liittyy kuitenkin edustuksellisen demokratian särö, eli se mekanismi jolla demokratia haihdutetaan pois valtajärjestelmästä. Saadakseen rahoitusta on henkilön edustettava oikeanlaista arvomaailmaa vaalirahoituksen antajan näkökulmasta. Tämä luo erityisen mahdollisuuden niille, joilla rahavarallisuus on hallussaan, vaikuttaa tulevan politiikan sisältöön. Ei vaadi kovinkaan paljoa mielikuvitusta tajuta tällaisen järjestelmän vääristävän valtajärjestelmän edustavuutta.

 

Kenellä on valta?

Puoluejohto on se paikka, jossa vaikutetaan politiikkaan puolueesta ulospäin ja puolueen organisaatiossa alaspäin. Vaikka perinteisissä puolueissa sanotaan harjoitettavan demokratiaa linjavalinnoissa, on puoluejohto ja sen lähellä olevat vastuussa asioiden esittelystä puolueen päättävissä elimissä. Puolueet ovat toki luoneet mekanismeja tuomaan aloitteita ruohonjuuritasolta puoluejohdon suuntaan, mutta kuinka tällaiset aloitteet etenevät puolueen linjaksi on täysin puoluejohdon käsissä. Tietenkin tässä kohdassa on myös kysyttävä, etenevätkö puolueiden julkilausutut linjat oikeiksi poliittisiksi teoiksi – tämäkin on puoluejohtajien käsissä.

Puoluejohdossa henkilöllä on valtaa vaikuttaa ei vain puolueen julkilausuttuun linjaan vaan myös sen toteutukseen hallitusvastuussa. Puoluejohdon kautta on  valtaa vaikuttaa myös oman ryhmänsä kansanedustajiin. Puoluejohtajat ovat niitä avainhenkilöitä, joiden kautta valtaa käytetään. Tuo valta tekee suurien puolueiden johtajuudesta kiinnostavaa. Puoluejohtajuus on kiinnostavaa niille, jotka havittelevat valtaa, ja puoluejohtajat ovat kiinnostavia heille, jotka haluavat vaikuttaa politiikkaan……ja nyt päästään itse asiaan.

Meidän ihmisien ominaisuuksiin kuuluu yhteisöllisyys, mutta myös oman edun tavoittelu. Toisille poliittiset päämäärät ovat aidosti kanssaihmisestä huolehtiminen ja hyvinvointiyhteiskunta, mutta joillekin politiikka on vain väline omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Valta on houkutin pyrkyreille eli niille joille omat tavoitteet ovat etusijalla. Valtaa himoitseva henkilö on valmis sanomaan ja tekemään mitä tahansa tavoitteensa saavuttamiseksi. Kansalainen ei voi mitenkään arvioida julkisuudessa esintyvän henkilön autenttisuutta. Hyvinvointiyhteiskuntaa kannattava henkilö voi olla aito tavoitteissaan, mutta hän voi olla myös pelkkä poliittisen realiteetin ymmärtänyt valehteleva pyrkyri. Pyrkyri on kiinnostunut vallasta, ja sitä saatuaan haluaa sitä lisää. Mikään ei hänelle riitä, ja jos joku uhkaa hänen valtaansa, on hän valmis tekemään mitä tahansa puolustaakseen sitä. Mikään valta ei riitä, koska valta on vain väline evoluution tuottaman lisääntymistarpeen tyydytyksessä. Mikään määrä valtaa ei riitä tyydyttämään tätä tarvetta, mutta sitähän pyrkyri ei ymmärrä.

 Puhuttaessa pyrkyreistä voi joillekin tulla kuva epäaidosta henkilöstä, joka tuskin voi edetä puoluejohtajaksi asti. Pyrkyryys ei kuitenkin näyttäydy näin. Todellisuudessa pyrkyryys on osa käsitystämme hyvästä, jolloin emme edes tajua tukevamme pyrkyreiden etenemistä. Kun näemme menestyksen, varallisuuden ja tehokkuuden positiivisena asiana, kiinnittämättä huomiota henkilön arvoihin, luomme ne olosuhteet, joissa pyrkyrit edenevät vallan huipulle. Tämä arvomekanismi on suoraan evoluutiostamme, vaan en nyt tässä mene sinne…

Valitsemme johtajiksemme ihmisiä, jotka eivät edusta omia arvojamme. Valinnoissamme kiinnitämme huomiota ominaisuuksiin, jotka olivat edullisia silloin kun yhteisöt kävivät vielä aitoja resurssitaisteluja. Tuon resurssitaisteluiden voittajien ominaisuudet kääntyvät demokratiaa vastaan.

 

Haluaako kansa sotaa ja kurjuutta?

Pyrkyrit johtajinamme tuntuu absurdilta ajatukselta, jos sitä peilaa siihen mitä meille opetetaan koulussa. Mutta kun katsomme historiaa, näemme pyrkyrit uudestaan ja uudestaan johtajinamme. Harva kansalainen haluaa tappaa naapurikansaansa, ja silti kansakunnat ajautuvat sotiin toistensa kanssa. Sodat ovat ääriesimerkki pyrkyryyden merkityksestä ihmiskunnalle. Historia on pullollaan johtajia, jotka pitävät kansaansa kurjuudessa, samalla kun itse kylpevät yltäkylläisyydessä. Historia on täynnä johtajia, jotka antavat itsensä korruptoida eliitin hyväksi kansaansa vastaan. Historia on täynnä kansanmurhia. Historiamme on täynnä tapahtumia, jotka eivät kuvasta kansalaisien tahtoa.

Historia on myös nykyisyyttä, koska ihminen ei ole muuttunut. Edes tämän päivän demokratiat eivät ole kyenneet kuvastamaan kansalaisiensa tahtoa. Jatkuvat ristiriidat vellovat geopolitiikassa. Miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat kuolleet demokraattisien johtajiemmekin päätöksien takia. Rauhantyyssijana ja yltäkylläisyyden mallina mainostettu Eurooppakin on täynnä kurjuutta. Kymmenet miljoonat ihmiset täälläkin elävät ruuasta ja suojasta tinkien ja sairastavat ilman hoitoa. Tämä kaikki ei johdu resurssien puutteesta tai siitä ettei kansa haluaisi pitää heikommassa asemassa olevista huolta, vaan tämä on täysin valittu asioiden tila.

Kansantalouden kehitys ja vallitseva talouspuhe on lähempi esimerkki meille suomalaisille siitä miten politiikka ei kulje kansan tukemien arvojen suuntaan. Ylivoimainen enemmistö kansasta kannattaa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on tasa-arvoinen ja pitää huolta kaikista. Meille kerrotaan kuitenkin miten hyvinvointiyhteiskuntaa pitää leikata, koska julkiset tulot eivät riitä toimintojen rahoitukseen. Meille kerrotaan rakenteellisista ongelmista työelämässä, kestävyysvajeesta, taloutta tukahduttavasta verotuksesta ym….

Talouden tuottavuus on numeroiden valossa yli viisinkertaistunut 60 vuodessa. Vaikka merkittävä osa tuosta tuottavuuden kasvusta onkin hävitetty turhaan työhön ja heikkolaatuiseen tuotantoon, ei meillä ole mitään syytä olettaa ettei kansantalouden resurssit riittäisi hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Hyvänä esimerkkinä tuottavuuden kehityksenä on ravinnontuotannon tehostuminen. Vielä 1920 -luvulla voitiin katsoa noin 60% kansasta olevan viljelijöitä tai siihen liittyvää henkilöstöä. Vuonna 2017 viljelijöitä oli enää alle 1 % kansasta. Tuolla aikavälillä ravinnon tuotanto on noussut myös huimasti.

Valtavirtainen talouspuhe perustuu tällä hetkellä myytteihin ja väärinymmärryksiin, ja noita tarinoita viljelemällä kansalaiset on saatu hyväksymään heille epäedullinen politiikka. Hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan ajamassa alas täysin virheellisien ennakko-oletuksien takia.

Toistan vielä: vuosikymmeniä jatkunut tuottavuuden kasvu mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen vaikeuksitta näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.

 

Miksi  meille valehdellaan? Vai onko kyse siitä ettei johtajammekaan ymmärrä mitkä ovat kansantalouden resurssit ja miten kansantalous toimii?

 

Ehdotukseni uudeksi valtajärjestelmäksi.

On yhden tekevää johtuuko kansalaisien näkökulmasta epäedullinen kehitys johtajiemme kyvyttömyydestä vai heidän pahuudestaa. Ratkaisu tähän ongelmaan on aina sama. Ratkaisu on valtajärjestelmän muutos. Jos johtajiksemme valikoituu ihmisiä, joilla ei ole ymmärrystä, on järjestelmä muutettava sellaiseksi, jossa toimintaa ohjaa henkilöt, joilla on kompetenttia. Jos johtajiksemme valikoituu pyrkyreitä, on demokraattinen valtajärjestelmä tehtävä sellaiseksi, ettei se edes houkuttele pyrkyreitä. Ne kohdat valtajärjestelmää, josta pyrkyrit voisivat luiskahtaa sisään, on tiivistettävä.

Demokratiaan kuuluu tietenkin se, että kansalaiset pääsevät vaikuttamaan kansakunnan kehitykseen. Kansakunnan ja kansantalouden on kehityttävä suuntaan, jossa se kuvastaa kansalaisien arvoja ja kuvaa hyvästä elämästä ja tulevaisuudesta. Tiede ei kykene vastaamaan kysymyksiin arvoista tai hyvästä elämästä, joten nämä asiat ovat niitä, joita kansan ja kansanedustajien tulisi pohtia. Arvot ja visio tulevaisuudesta on kansanedustajien tehtäväkenttää edustaessaan kansaa.

Kuinka pidämme omaa asiaa ajavat pyrkyrit pois politiikasta? Pyrkyrit haluavat urakehityksen. Politiikassa urakehitystä on ollut ministeriys ja sitä kautta tuleva laajennettu valta sekä kansainväliset tehtävät. Poistamalla kansanedustajilta mahdollisuuden ministeriyteen ja kansainvälisiin tehtäviin, poistamme motiivin tulla politiikkaan vain omaa etuaan ajamaan.

Ministerit ja ministeriöt ovat eduskunnan päätöksiä toimeenpaneva elin ja lakeja valmisteleva toimija. Poliitikkojen kyky toimia ministereinä, eli toimeenpanna eduskunnan tahtoa, voi asiallisesti kritisoida. Poliitikot ovat harvoin minkään alan terävintä kärkeä, joten eduskunnan tahdon toimeenpano ei välttämättä ole parhaimmillaan poliitikkojen käsissä….ja historia todistaa tämän.

Oma ehdotukseni on siis ministerien tehtävien siirto tiedeyliopistojen valitsemille paneeleille. Ministeriöitä johtaisivat silloin alansa terävin kärki. Tästä muutoksesta seuraisi monia positiivisia asioita:

1. asiantuntijat eivät ole niin helposti manipuloitavissa tiedollisen tasonsa takia, kuin poliitikot

2. useampihenkisessä paneelissa korruptoivat ilmiöt paljastuvat helposti

3. useampihenkinen asiantuntijapaneeli johtaa laajempialaiseen asioiden käsittelyyn, eli päätöksien toimeenpano on todennäköisesti paremmin linjassa kansanedustajien tahdon ja tavoitteiden kanssa

4. ministeriöiden ylimmät toimihenkilövalinnat tulevat todennäköisemmin asiantuntijuuden perusteella, joka alkaa heijastua koko organisaation asiantuntijuuteen. Tämä koskee etenkin valtionvarainministeriötä, joka on ollut selvästi poliittisen rekrytoinnin kourissa pitkään. Toisaalta valtionvarainministeriö voidaan lopettaa kokonaan ja siirtää sen tehtävät Suomen Pankille ja muiden ministeriöiden talousosastoille. Tähän ehdotukseen liittyy rahapoliittisia ja finanssipoliittisia muutoksia, joita olen käsitellyt aiemmin.

Tämän esityksen ennakkoehto on tietenkin se, että tiedeyliopistoille palautetaan niiden autonomia. Nykyisien tiedeyliopistojen hallitukset, joissa on ulkopuolisia liike-elämän, kulttuurin tai politiikan edustajia, on lopetettava. Tiedeyliopistojen hallinto on järjestettävä siten, että se tukee juuri tieteellisen tiedon lisäämistä. Liike-elämän ym. edustajilla on tuskin mitään annettavaa tähän tehtävään. Itse asiassa liike-elämän edustajat ovat riski järjestelmän korruptiolle. He ovat nykyisenkin järjestelmän korruption taustalla.

Mekanismi, jolla tiedeyliopistot valitsevat hallituspaneelien jäsenet, on perustuttava valittavan panelistin tiedolliseen ja ymmärryksen tasoon. Tavoitteena täytyy olla mahdollisimman laaja-alaisen ymmärryksen saanti poliittisien päätöksien toimeenpanoon ja ministeriöiden toiminan ohjaamiseen.

 

Toinen ehdotukseni on kansanedustajien määrän lisääminen radikaalisti. Suomi voitaisiin jakaa vaikka 1000:en vaalipiiriin, ja jokaisesta vaalipiiristä tulisi yksi kansanedustaja. Kansanedustajien valitseminen tulee tapahtua puolueista irrallaan. Nykyinen puoluerakenne tulee hajottaa, sen sisälle pesiytyneen korruption takia. Vaalipiirien sisällä toimitettaisiin kansankokouksia ja vaaleja siten, että kaikilla on mahdollisuus tutustua kansanedustajaehdokkaisiin. Mitään valtakunnallista vaalipäivää ei tarvita vaan vaalipiirit voivat vaihtaa edustajaansa keskenkin kauden, jos valinta on osoittautunut huonoksi. Kansanedustajat olisivat koko ajan vastuussa äänestäjilleen, eikä puoluejohdolle kuten nykyisessä ryhmäkuriin perustuvassa järjestelmässä.

Kansanedustajien tehtävän luonne muuttuisi olellisesti. Lakien semanttisien yksityiskohtien viilailusta luovuttaisiin. Se tehtävä jäisi asiantuntijoille. Kansanedustuslaitoksesta tulisi "tulevaisuusvaliokunta", joka sen pitäisikin olla. Polittisien päätöksien vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa vuosien viiveellä, merkittävien päätöksien vaikutus vuosikymmenien viiveellä. Kansanedustajien tulisi katsoa tulevaisuuteen siten minkälaiseksi he haluavat yhteiskunnan kehittyvän. Ministeripaneelien eli asiantuntijoiden tehtävä on toimia siten, että noihin visioihin päästään mahdollisimman hyvin, tai kertoa edustajille jos tavoite on käytännössä mahdoton. Kansanedustajien tehtävä on katsoa sitä suurta kuvaa, johon tiedekään ei voi vastata, eli minkälaisen maailman kansa haluaa.

 

Nykyiseen politiikkaan kuuluu kerran neljään vuoteen toimitettava lupausten kavalkaadi, jonka jälkeen poliittiset velat kuitataan kansasta piittaamatta. Politiikka näyttäytyy "poliittisten realiteettien" vaihtoehdottomana listana, vaikka se ei sitä nimenomaan ole. Tällaisesta valtajärjestelmästä meidän on päästävä pois.  Kun seuraamme talouspolitiikkaa tai vaikka geopolitiikkaa, on vaikea nähdä kuinka tuollaista politiikkaa voisi kummuta kansasta. Tuo yhteisien asioiden hoidon irvikuva kumpuaa johtajista ja heidän taustallaan olevista valtakeskittymistä.

Meidän on otettava taas monta askelta kohti demokratiaa, koska viime vuosikymmeninä otetut taka-askeleet on kohti fasismia. Jos emme muuta "demokraattista" järjestelmäämme demokraattisemmaksi, emme kykene vastaamaan kansakuntaa ja ihmiskuntaa tulevaisuudessa uhkaaviin haasteisiin.

 

Pasi Pulkkinen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu