Nationalismi ja patriotismi köyhän viimeisenä omanarvontunteen lähteenä

Joiden yhteiskuntateorioiden mukaan länsimaiden köyhiä pidetään yksin syypäänä omaan köyhyyteensä. Ja kovan uusliberalistisen talouspolitiikan mukaan voidaan todeta vielä tylymmin, että köyhät ja syrjäytyneet työttömät ovat haluttomia ja kyvyttömiä kouluttautumaan ja hakemaan työpaikkoja sekä jopa ylipäänsä laiskoja tekemään mitään töitä.

Työstä on tullut monille onnellisuuden ja  omanarvontunnon lähde. Työn sisällön merkitys on myös kasvanut palkansaajile yleisen koulutustason kohoamisen myötä jo vuosikymmeniä. Tämän seurauksena meritokratisesta järjestelmästä on tullut ihanneyhteiskunnan malli, missä  ihmisen arvon määrää hänen älykkyyteensä ja kyvyn tehdä töitä.  Mitä tuottavampi ihminen on sitä koreampi on hänen asemansa eli vain omat ansiot määräävät yhteiskunnallisen aseman – kaikki on kiinni yksilöstä itsestään, kuinka menestynyt hänestä tulee, ja jos et ole tarpeeksi hyvä sinut suljetaan ulos työmarkkinoilta. Lopulta tunnet, että sinut on suljettu ulos koko yhteiskunnasta.

Jatkuva koulutuskipailu johtaa siihen, että taistelu työpaikoista kovenee edelleen – nuoria miehiä (enemmän kuin naisia) syrjäytyy työmarkkinoilta. Pitkäaikaistyötön tai matalapalkkaisessa töissäkäyvä köyhä kokee häpeää, koska hän on menettänyt omanarvontunteensa – olet työtön tai työlläsi ei ole mitään arvoa muiden silmissä.

Monille osattomille nationalismi tai patriotismi voi olla se viimeinen lähde, joka vielä voi tuoda omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Kuuluminen johonkin yhteisöön – omaan kansaan, omaan maahan. Tämän lieveilmiö on tietenkin se, että se voi perustua myös Nationalistiseen me vastaan muut -ajatteluun, joka perustuu lopulta vihaan. Köyhyys voi aiheuttaa pelkoa ja vihaa ja se on ymmärrettävää – joskus köyhä voi vihata myös itseään.

Väitän kuitenkin, että suurin osa syrjäyneistä ei antaudu tälle vihan tunteelle, vaan kokee aitoa isänmaalisuuta eli patriotismia, joka on rakkautta omaa maataan kohtaan.  Se ei siis ole öyhöttävää nationalismia. Jos asia olisi toisin, niin Suomessa olisi jo nähty  ns. ”alaluokan” mellakoita ja raivoa parrikadeilla.

Olisi hyvin toivottavaa, että Suomessa ns. hyvin pärjäävien keskiluokka ei vähättelisi – tuomiten heidät impivaaralaisiksi rasisteiksi jne. – osattomien ja syrjäytyneiden patriotismia,  jos se tuo heille hitusen lisää omanarvontuntoa ja tunnetta kuulumista johonkin yhteisöön, omaan  isänmaahansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu