Ensiarvoisen tärkeitä työntekijöitä kohdellaan toisarvoisesti

Kun koronapandemia nousi huippulukemiin, varsinkin USA:ssa alkoi keskustelu työntekijöistä, joita kutsutaan nimellä ”essential workers” eli vapaasti suomennettuna ensiarvoisen tärkeät työntekijät. Heitä ovat esimerkiksi terveydenhuollon, turvallisuuden, liikenteen ja kriittisimpien palveluiden työntekijät.

Yhteiskunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että kriittisimmät palvelut pyörivät myös silloin, kun yhteiskunnassa on häiriötila.

Aika tarkkaan vuosi sitten kuuntelin podcastin This American Life/ Essential. Podcast on koottu useammasta henkilökohtaisesta tarinasta pandemian ajalta. Tarinat kertovat esimerkiksi pikaruokalan, metron ja ravintolan työntekijöistä. Kaikkia yhdistävä asia on se, että heitä ei arvosteta. Joko heidän työsuojelustaan pandemian keskellä ei välitetty riittävästi, pomo ei pitänyt heihin mitään yhteyttä tai asiakkaat alistivat työntekijöitä.

He sanoivat, että matalan palkan ja kovan työnkin jotenkin jaksaisi, jos työssä olisi inhimillisempää.

Amerikan tilanne ei ole mitenkään valovuoden päässä Suomesta.

Suomessa on paljon ihmisiä erilaisissa palveluissa pienellä palkalla. On kahvila- ja ravintolatyöntekijöitä, lähettejä, taksikuskeja, siivoojia ja lastentarhan hoitajia. Todella paljon on myös ihmisiä, joilla ei ole ehkä varsinaisesti pieni palkka, mutta se ei vastaa riittävästi työn vaativuutta ja raskautta. Sairaanhoitajat tai opettajat tästä ehkä tunnetuimpina esimerkkeinä.

Kuten USA:ssa, myös meillä on hankaluuksia saada työntekijöitä. Vaikka työmarkkinat ovat erilaiset, ongelma on samansuuntainen.

Moni Suomessa ihailee Viron mallia, niin verotuksen kuin monen muunkin vuoksi. Yksi asia, mikä Virossa oli takavuosina toisin kuin Suomessa, oli palkkojen muodostuminen. Virossa vain noin neljäsosa on minkään työehtosopimuksen piirissä. Lain määrittelemä yleinen minimipalkka on puolestaan reippaasti pienempi kuin meikäläinen ”huono palkka”.

Koska Virossa ei ole sopimuksia, palkat ovat välillä joustaneet niin, että kun jollakin alalla on ollut kova kysyntä (esim. jossakin vaiheessa autonasentajista oli suuri pula), myös palkat nousevat huimaa tahtia. Autonasentaja saattoi jossakin vaiheessa tienata enemmän kuin lääkäri.

Suomessa matalapalkka-aloilla on sopimuksin määritellyt ehdot työlle. Työtunnit, tuntipalkat, lomat ja muut. Se on taannut työntekijälle tietyn perusturvan ja työnantajille ennustettavuutta.

Nyt olemme kuitenkin murroksessa, missä molemmat osapuolet ovat tyytymättömiä. Kumpikaan ei enää ole tyytyväinen siihen, mitä on sovittu. Molemmat haluavat muuttaa tilannetta, mutta tavoitteet saattavat olla hieman erilaiset. Toisilleen ristiriitaiset jopa.

Siinä välissä on se työntekijä. Hän, jolla on nollatuntisopimus ja joka maanantaisin odottaa soittoa siitä, kuinka monta tuntia hän sattuu tällä viikolla saamaan töitä hintaan 11 €/ tunti. Tai se sairaanhoitaja, joka ajatteli mennä perheen kanssa ystäväperheen juhliin, mutta joutuukin joustamaan ja menemään töihin, koska ketään muutakaan ei sinne ole. Tai se kahvilatyöntekijä, jolla ei juuri sillä hetkellä ole muutakaan työtä ja edellisenä päivänä häntä on asiakkaan toimesta ahdisteltu töissä. (Kaikki edellä olevat esimerkit ovat todellisia tapahtuneita tilanteita).

En tiedä, miten tämä tulisi sanoa. Tuntuu jotenkin siltä, että niin moni ajattelee vain omaa napaansa ja oman työuransa kulkua, joka yleensä on mennyt aika sujuvasti, ainakin jälkeenpäin katsottuna.

Mutta yritän:

Meillä on työelämässä ensiarvoisten työntekijöiden kokoinen aukko, joka pitää korjata jollakin tavalla. On selvää, että kaikkia palkkoja ei voida nostaa. On selvää, että kaikki työt eivät muutu kevyiksi, vaikka kuinka toivoisimme. On selvää, että aina jollakin alalla on haasteita saada työntekijöitä.

Samalla tavalla tulisi olla selvää, että työvoimaongelmiin voidaan vaikuttaa palkkauksella, työn rasitusta vähentämällä, ihmisläheisemmällä johtamisella, elämäntilanteisiin liittyvillä joustoilla ja yhteiskunnan vastaantulolla, vaikka sitten perustulolla tms.

Tämä ongelma ratkeaa parhaimmin, kun sitä katsotaan samaan aikaan sekä yksilön kannalta että ratkaistaan kokonaisuutena.

Tällä hetkellä liian moni ajattelee vain omaa napaansa.

+4
PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu