Hallituksen iso itsepetos

Ei ole hyvin perusteltua syytä olettaa, että hallituksen työelämän sääntöuudistukset katkaisevat keskeisiä kehityskulkuja: määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden lisääntymistä. Työttömyyskorvausten porrastaminen, määräaikaisten sopimusten helpottaminen ja sosiaalietuuksien leikkaus eivät pakota tarjoamaan toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta täysillä tunneilla.

Työnantajat käyttävät osa-aikaisuutta kolmesta syystä. Ensinnäkin siksi, koska yrityksissä osataan laskea. Työvoimaa ei aina tarvita tasaisesti pitkin päivää ja ruuhkahuipuissa tarvitaan joskus moninkertainen määrä ihmisiä. Toisekseen, tarvittavan työvoiman määrän arviointiin käytettävät menetelmät kehittyvät koko ajan ja niiden avulla pystytään arvioimaan yksittäisen henkilön tasolle, vaikka 15 minuutin tarkkuudella, koska hänen työpanostaan tarvitaan. Kolmanneksi, laissa ei ole mitään velvoitetta palkata täysipäiväiseen työsuhteeseen.

Määräaikaisten sopimusten helpottaminen ei muuta mitään muuta kuin sen, että aiemmin vuokratyövoimana käytetty työvoima muuttuu suoraan yritykseen palkatuksi työvoimaksi. Koska määräaikaisia työsopimuksia on säädelty, yritykset ovat käyttäneet vuokratyövoimaa joustotyövoimana. Heidän työsuhteensa voidaan katkaista lyhyelläkin varoitusajalla. Vuokratyövoiman käyttö on yleistä erityisesti aloilla, joissa tarve on projektiluontoista. Esimerkiksi rakennusalalla.

Työntekijän kannalta työelämän muutokset eivät poista kaikkein keskeisintä pelkokerrointa. Työn ja työttömyyden välinen muutos on vaara toimeentulolle. Työttömäksi joutuvan tilanne arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja siinä kuluva aika voi joskus olla liian pitkä. Tälläkin hetkellä on tilanne, että joissakin työttömyyskassoissa on tavallista pidemmät käsittelyaikataulut ja sen seurauksena työttömäksi joutunut ei saa välttämättä ajoissa hänelle kuuluvia korvauksia. Eikä hän voi olla etukäteen varma, minkä suuruiset korvaukset hän saa ja mistä päivästä lähtien.

Jos työnantajat ovat viisaita, mitä uskon, uskon että osa-aikaisuus ja määräaikaisuus eivät muutu muulla tavoin kuin siten, että vuokratyötä tarjoavat yritykset vähenevät. Yritykset voivat jatkossa tehdä suoraan määräaikaisen sopimuksen, jonka tekemiseen ennen tarvittiin vuokratyöfirma. Se säästää työnantajien kustannuksia, mutta ei suoraan lisää työllisyyttä. Säästöt eivät kuitenkaan ole järisyttävän suuria, koska vuokratyövoiman osuus on silti suhteellisen pieni koko työvoimasta.

Ellei sitten ole niin, että kasvavat katteet halutaan käyttää lisätyövoiman palkkaamiseen. Se puolestaan vaatisi sen, että yritykset haluaisivat kasvaa myös ulkomaille entistä kiihkeämmin.

Koko yhteiskunnan kehityksen näkökulmasta, työntekijöiden ja yrittäjien tulevaisuuden uskolle ratkaisevinta on se, kuinka todennäköisenä he pitävät, että oma elämä menee parempaan suuntaan. Epävarmuus töistä ja maailman epävakaus eivät rohkaise ketään sitoutumaan mihinkään pitkäksi aikaa. Pelko tilanteen nopeasta heikkenemisestä estää palkkaamasta kokoaikaisia ihmisiä toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. Se puolestaan estää ihmisiä muuttamasta työn perässä ja perustamasta perheitä.

Perheiden lapsihaaveiden täyttymättömyys taas on yksi koko härdellin juurisyistä.

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu