Hallitus ajaa ideologian miinaan

Ideologia on politiikan ydintä. Kun siihen yritetään tuoda mukaan tieteellinen päätöksenteko, ollaan helposti keskellä ongelmia.

Olen tutkinut tätä asiaa monesta suunnasta, sekä yhteiskunnan näkökulmasta että yrityksissä jo useamman vuoden ajan. Myös Sitra toteutti 2019 päättyneen projektin poliittisen päätöksenteon kehittämisestä, jossa oltiin saman aihepiirin ympärillä. Keskeinen havaintoni on, että päätöksenteossa on erityisiä haasteita silloin, kun ideologia ja arvot halutaan yhdistää parhaaseen tietoon nykyhetken tilanteesta ja valistuneimpaan käsitykseen siitä, miten käsiteltävä asia liittyy isompaan kokonaisuuteen.

Olen jakanut tämän lähtötilanteen kolmeen tasoon:

1. Ideologiaan ja arvoihin perustuvat päätökset
2. Reaktiiviset päätökset
3. Systeemiset päätökset

Ideologiaan ja arvoihin perustuvat päätökset ovat sellaisia, joissa jo etukäteen asetetut kysymykset rajoitetaan oman ideologian tai ajattelumallin mukaiseksi.

Hiljattain osui silmiini pääministeri Sanna Marinin lausuma; ”Ajatteluni perustuu sosialidemokraattiseen aatemaailmaan”. (Talouselämä 21.10.)

Ideologinen asioiden tarkastelu ei välttämättä tarkoita poliittista tai uskonnollista vakaumusta, vaan myös sitä, että uskotaan tai ainakin halutaan toteuttaa valmiiksi lukittua maailmankuvaa. Halutaan esimerkiksi estää muutosta tai vastavuoroisesti lähteä siitä, että muutos on pääasiallinen tavoite. Tämä ajattelu ei ole millään tavalla poliittiseen suuntaan sidottua ja sitä esiintyy paljon myös yrityksissä.

Lähtökohta on paremmin ymmärrettävissä konservatiivi – liberaali akselilla. Molempia löytyy sekä vasemmalta, keskeltä että oikealta.

Reaktiiviset päätökset ovat sellaisia, joissa päätöksiä tehdään muuttuvan tai jo muuttuneen ympäristön vaatimusten pohjalta.

Koska tälle hallituskaudelle on osunut poikkeuksellisen paljon isoja kriisejä, käytännössä koko kulunut hallituskausi on keskittynyt tähän päätöksentekotapaan. Päätöksissä on pitänyt huomioida nopeasti muuttuvien olosuhteiden vaikutukset.

Normaalimmassa tilanteessa tällaiset päätökset ovat niitä, joissa politiikassa huomioidaan erityisen vahvasti vaikkapa kansalaisten muuttunut mieliala tai yritysmaailmassa täytetään asiakkaiden uudet odotukset. Myös kansainvälisen lainsäädännön muutos, yleisen taloustilanteen muutos tai teknologian kehitys voivat näissä olla syitä muuttaa asioita. Suurin osa päivittäisistä päätöksistämme sekä yksilötasolla, yrityksissä että politiikassa osuu tähän kategoriaan.

Kansankielellä näitä voisi kuvata myös päätöksiksi, jotka vain on pakko tehdä.

Systeemiset päätökset ovat sellaisia, joissa johtopäätöksiä tehdään laajemmalla näkökulmalla kuin ideologiaan tai reaktiivisuuteen perustuvissa tilanteissa.

Systeemisessä päätöksenteossa ei periaatteessa ole rajaa sille, kuinka paljon tietoa ja mitä tiedon lähteitä käytetään, mutta käytännössä tietenkin aika ja resurssit aiheuttavat sille aina rajansa. Päätöstä on vaikea tehdä, ellei jossakin vaiheessa rajata oleellista tietoa epäoleellisesta. Tämä on myös mm. Sitran johtopäätös.

Ongelma on siinä, että periaatteessa koskaan ei kuitenkaan ole riittävästi aikaa selvittää riittävästi kaikkea. Systeemisessä päätöksenteossa oleellisia uusia asioita voidaan havaita esimerkiksi itselle aiemmin tuntemattomien näkökulmien tutkimisella, päätösten laajemmilla vaikutusarvioinneilla muihin kuin pelkästään päätöksenteon kohteena oleviin ihmisiin tai asioihin ja ymmärtämällä päätöksen kestävyyttä pitkällä aikavälillä. Suosittu lause, että tulevaisuutta ei voi ennustaa, pitää täysin paikkansa.

Systeeminen ajattelutapa on haasteellista siksi, koska juuri kukaan ei halua käyttää siihen riittävästi aikaa ja omasta lukittuneesta ajattelusta on vaikea päästä eroon. Parhaiden kokonaisratkaisujen tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, outojenkin kysymysten esittämistä ja avointa mieltä. Jos ihmisellä on esimerkiksi vahva vakaumus jostakin asiasta – joka politiikassa on hyvin yleistä – ei löydy sellaista aikaa, joka riittäisi hänet vakuuttamaan jostakin täysin muusta.

Koska ihmisten mieliä ei saada käännettyä helposti, päädytään kompromisseihin, jotka voivat jopa heikentää tilannetta

Politiikka on asioiden sopimista. Politiikan perinteeseen on kuulunut se, että kun toiselle annetaan jotakin, itse saadaan jotakin vastineeksi.

Ajattelumalli toimii hyvin niin pitkään kuin kaikille on annettavissa jotakin lisää. Esimerkiksi 1960 ja -70 -lukujen Suomessa kyettiin talouskasvusta johtuen tekemään paljon päätöksiä, joissa kaikki voittivat. Nyt elämme kuitenkin aikaa, jossa monesta aiemmasta politiikan epäonnistumisesta ja maailman tasapainon heilahtamisesta johtuen yhä useampi päätös vie jotakin pois joltakin, ellemme muuta merkittävällä tavalla tapaamme ajatella.

Ideologia ei välttämättä ole enää paras kompassi

Tässä uudessa tilanteessa hallituksen ja koko poliittisen päätöksenteon suurin haaste liittyy siihen, että siinä vaiheessa kun ideologia ei auta viemään oikeaan suuntaan, laaja-alainen ideologiset rajat ylittävä ratkaisu voi pelastaa. Mutta sehän ei sovi SDP:lle, keskustalle, kokoomukselle, vihreille, vasemmistoliitolle, KD:lle, Liike Nyt:ille ja perussuomalaisille. Ainoa, jolle se voisi sopia, on RKP, koska sen ainoa lukittu kanta on ruotsinkieli.

Hallitus toisensa jälkeen ajautuu ongelmiin, koska kaikkiin ongelmiin ei löydy poliittisesti toimivaa ratkaisua. Paras ratkaisu vaatii usein muutosta kaikkien poliittisessa asenteessa. Esimerkiksi sote olisi voitu toteuttaa toisin, jos sen rakenteeseen ei olisi liittynyt niin monen puolueen niin vahvaa poliittista tahtotilaa.

Hallitukset tästä eteenpäin tulevat myös epäonnistumaan, mikäli kaikkein vaikeimmissa kysymyksissä pitäydytään oman ideologian vaatimissa päätöksentekomalleissa. Maailma on muuttunut ja tulee edelleen muuttumaan suuntaan, jossa jokainen ideologia joutuu haastetuksi aiempaa rajummin.

Uskon, että ennen kuin politiikassa löydetään uusi tasapaino ja järjestys ideologisen ajattelun, nopean toiminnan ja pitkän aikavälin päätösten välille, tulemme näkemään vielä monta vakavaa kriisiä.