Ideologiat ja utopiat tekevät poliittisesta kehittämisestä kompastelevaa

Kuinka moni muistaa vielä sen, kun Mänttä-Vilppulaan puuhattiin Lakeside Airpark lentokenttäkylää? Paikalliset kuntapoliitikot olivat asiasta niin vakuuttuneita, että hanke kaatui vasta Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa vuonna 2020.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan sekä hankkeen yleinen realistisuus että rahoitus oli selvitetty puutteellisesti. Kaupunki oli tehnyt kotiläksynsä huonosti ja olisi pahimmassa tapauksessa sitoutunut merkittävien taloudellisten riskien kantajaksi.

Länsimetron jatkaminen Kivenlahteen oli Espoon päättäjille vaikea asia päätettäväksi vuonna 2008. Niinpä päätöksen läpimenon varmistamiseksi hankkeesta haettiin säästöjä. Tuolloin elettiin uskossa, että metron automatisointi mahdollistaa tiheämmät vuorovälit ja sitä kautta lyhyemmät metrojunat ja -laiturit. Automaation toteuttaminen kariutui kesken suunnitteluvaiheen, mutta Espoo pysyi päätöksessään. Uudet laiturit ovat nyt sen verran lyhyempiä kuin aiemmat, että koko metron matkalla ajetaan lyhyemmillä junilla kuin muuten olisi mahdollista ja metron itäpuoli kärsii. Rakentamisessa saavutettu säästö oli noin 50 miljoonaa, kun koko projektin kustannus oli 2,3 miljardia.

Tällä viikolla julkistettu tieto Inkooseen rakennettavasta vihreän teräksen tuotantolaitoksesta sai aikaan jakautuneen keskustelun. Erityisesti hallituspuolueita ja ns. vihreää siirtymää kannattavat suorastaan innostuivat hankkeesta ja kertoivat sen todistavan, että Suomessa on asiat tehty oikein. Kriittisemmät äänet kiinnittivät huomiota erityisesti hankkeen aikatauluun. Kun yhtiöllä ei ole vielä rahoitusta, eikä aiempaa osaamista teräksen tuotannosta ja koska esimerkiksi vihreän vedyn tuottaminen kilpailukykyisellä hinnalla on useimpien arvioiden mukaan kannattavaa vasta 2030 luvun taitteessa, lupaus tuotannon aloittamisesta 2026 lopussa tuntuu vähintäänkin kunnianhimoiselta.

Tänään Helsingin Sanomat (HS) kertoo, että hanketta puuhaavan Blastr Green Steel -yhtiön kumppanina on amerikkalainen Cargill, jonka kansainvälinen ympäristöjärjestö Mighty Earth on HS:n mukaan nimennyt maailman pahimmaksi yhtiöksi. Pääasiallisena syynä se, että yhtiö on osallisena lukuisaan määrään vastuullisuusskandaaleja, jotka olisi voitu välttää puhtaasti paremmalla johtamisella.

Kun vielä muistaa vaikkapa poliittisen Guggenheim -lobbauksen ja tällä viikolla esiin tulleen Turun tunnin radan puuhaamisen (josta todettiin, että sitä tunnin matka-aikaa ei voida saavuttaa) ja monta muuta esimerkkiä, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että politiikassa innostutaan välillä liian helposti ja senkin jälkeen tuhotaan hyviä suunnitelmia säästämällä aivan väärässä paikassa.

Politiikka on kehittämisen dynamo ja jarru

Politiikka on usein vähän kuin Alko oli entisaikaan. Se pyrki samaan aikaan myymään alkoholia ja rajoittamaan sen ostamista. Poliittiseen päätöksentekoon perustuva kehittäminen on usein samanlaista. Halutaan uutta, mutta ei sitten haluta sitä kunnolla.

Ideologiat ja poliittiset intohimot haittaavat järkevää kehittämistä. Vaikka on esimerkiksi kiistatonta, että on viisasta siirtyä vähemmän energiaa ja ympäristöä kuluttaviin ratkaisuihin, ei ole suinkaan kiistatonta, mikä on paras tapa varmistaa siirtymän sujuvuus ja se antaa tilaa politikoinnille. Toiset haluavat jatkaa vanhaa pidempään kuin on tarpeen ja toiset taas mennä eteenpäin nopeammin kuin on yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan kannalta viisasta.

Joskus liika nopeus syö edut, joskus se nopeus on välttämätöntä.

Suomesta puuttuu visionääristä johtamista niin kunnista kuin valtion tasolla. Poliittiset päätökset keskittyvät lyhyen ajan voittoihin silloinkin, kun päätetään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista asioista. Halutaan nopeasti näkyvää, koska päätöksen aikaikkuna on helposti vain vaalikauden mittainen. Tästä syystä esimerkiksi soten luominen vei niin kauan ja se puristettiin siitä huolimatta monin tavoin valuvikaisena valmiiksi. Hallitukset ehtivät vaihtua ja puolueiden intressit siinä sivussa kun päätöstä valmisteltiin. Se, mikä näytti olevan lähellä jo 2011 ja muutaman kerran sen jälkeenkin, saatiin lopulta päätettyä kymmenen vuotta myöhemmin. Ja osittain sen seurauksena meillä on nyt pitkä lista ongelmia, jotka kaatuvat päälle.

Poliittinen päätöksenteko pitää läpivalaista ja tuoda sinne uutta järkeä. Tämä nykyinen näyttää äänestäjästä ihan rehellisesti sanottuna säännölliseltä pelleilyltä. Se ei saisi siltä näyttää, koska politiikkaa tekemässä on kuitenkin paljon fiksuja ihmisiä.