Kokeilut pelottavat koska valitusaika on neljä vuotta
Suomalainen tapa kokeilla asioita on riidellä pitkään, suunnitella nopeasti ja katsella neljä vuotta mitä tapahtuu. Uutena elementtinä siihen on tullut myös halu tehdä suunnitelmat salassa, ettei suuri yleisö pääse huutelemaan vierestä.
Onnistuneessa kokeilussa on tärkeää päästä nopeasti liikkeelle, korjata lennosta ja lopettaa nopeasti, jos homma näyttää menevän kiville.
Kokeilemisen idea on siinä, että sen avulla päästään nopeasti liikkeelle. Pienessä mittakaavassa toteutettu kokeilu ei epäonnistuessakaan synnytä isoja ongelmia, mutta auttaa parhaassa tapauksessa kehittämään nopeassa tahdissa jotakin, mitä hidasta päätöksentekoa noudattamalla ei olisi päästy koskaan edes aloittamaan.
Puhutaan sitten nelipäiväisen työviikon kokeilusta, Esplanadin puiston sisustamisesta, perustulokokeilusta ja monista soten piirissä aiemmin tehdyistä kehittämistoimenpiteistä, niissä kaikissa on heikkoutena se, että kokeilua ajatellaan tutkimuksena, jossa määritellään tutkimusaihe tarkasti ja ollaan tarkkoja, että kaikki menee just niin kuin suunnitelmissa, jotta voidaan arvioida, ovatko suunnitelmat olleet kohdallaan.
Tuo on kokeilukulttuuri ymmärrettynä väärin
Kokeilukulttuuri on sitä, että lähdetään tekemään jotakin asiaa – usein puutteellisen tiedon pohjalta – ja kehitetään ideaa lennosta. Jos jo varhaisessa vaiheessa huomataan, että kokeilun asetelma on hieman huonosti laadittu tai kokeilun yksityiskohtaa pitää hioa heti, ei jätetä sitä kahden tai neljän vuoden päästä tulevaan loppuraporttiin, vaan tehdään ne asiat heti.
Suomessa vastustetaan kaikkia kokeiluja, järkeviäkin, pitkälti siksi, koska kaikki tietävät, että kun kokeilu lähtee liikkeelle, asialle saa seuraavan kerran tehdä jotakin vasta sitten, kun kokeilun tulokset on saatu kerättyä.
Ei ei ei ja ei. Kokeilu on sitä, että kun kokeilu lähtee liikkeelle, koko kokeilun ajan kokeillaan ja yritetään tehdä siitä parempaa.
Se tapa, mitä Suomessa puhutaan kokeiluna, on enemmänkin empiiristä tutkimusta verhottuna kokeiluiksi. Pistetään homma liikkeelle ja katsotaan, mitä tuloksia siitä saadaan, mutta ei muuteta mitään ennen kuin on saatu kokeilujakso päättymään.
Opetellaan tekemään oikeaa kokeilua, eikä pelkkiä tutkimuksia.
Blogisti: ”Pienessä mittakaavassa toteutettu kokeilu ei epäonnistuessakaan synnytä isoja ongelmia…” Tämä on nähdäkseni tärkeä pointsi, ja mittakaavan hahmottaminen kussakin tapauksessa oikein on tärkeää.
Käsittääkseni monet parhaat kokeilut lähtevät ruohonjuuritasolta. Ihmisillä, jotka elävät asiakkaiden tai loppukäyttäjien maailmassa, tai sosiaalialalla kohtaavat jatkuvasti vaikka nuoria tai syrjäytyneitä/syrjäytettyjä, on parhaat edellytykset löytää kokeilemalla ruohonjuuritasolla toimivia ratkaisuja.
Moni kokeilu lähtee Suomessa nähdäkseni liikkeelle liian korkealta hallinnolliselta tasolta. Visiot voivat olla huikeita, mutta työn tekijöiden on vaikea saada visioita ja todellisuutta kohtaamaan. (Ymmärtääkseni blogisti on tästä samoilla linjoilla.)
Sellainen yhteiskehittäminen, jossa loppukäyttäjät ovat selkeästi mukana suunnitteluvaiheesta asti, vaikuttaa lupaavalta lähestymistavalta. Käsittääkseni Oodi-kirjastoa suunniteltiin niin.
Ilmoita asiaton viesti
Björn Wahlroosin esiinnoston aikoihin jotkut ideoivat Suomesta Konsernivaltiota.
Tulipa mieleen lukiessani Sdp:n uuden puheenjohtajan valittavan kahdesta ehdokkaasta jotka puolueen kokeilumielisen jäsenäänestyksen jälkeen tulevat esille SuomiAreenaan. Syksymmällä sdp:n maireailmeisten puoluekokous muodollisesti vahvistaa valinnan.
Ilmoita asiaton viesti
Jäsenäänestys ei pääty Suomi Areenaan. Tulos julkistetaan syksyn puoluekokouksessa. Sääntöjen mukaan puoluekokousedustajat valitsevat puheenjohtajan, mutta mikäli jäsenäänestyksessä on annettu paljon ääniä ja ero on selvä, edustajat tuskin tekevät jäsenäänestyksen tuloksesta poikkeavaa päätöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Kokeillaan työnteon vähentämistä?
Ilmoita asiaton viesti
Reading today Uusi Suomi its like the 50 years of failed socialism had not been beaten in Finland and most nations in EU, which is one main reason – the biased media – who all wish to do their research and planning in secret as you say correctly.
It’s not easy to prove your research or plan is right without saying before both plans and research was wrong AS IT WAS when biased media still pray that the old days would return that they have a vested interest in.
IT WAS WRONG TO BUILD NORDSTREAM HELPING PUTIN.
TO GET RID OF LAND MINES.
TO BORROW TOO MUCH.
TO DESTROY ECONOMY BASED ON A COMPUTER MODEL SAYING COWFARTS ARE BIGGER PROBLEM THAN 20,000’SEA FLOOR VOLCANOS EMITTING HEAT.
TO OPEN BORDERS WITHOUT A PLAN.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi ongelma on tuo neljän vuoden koeaika. Järjestetään siis mekanismi, jolla aikaa voi tarvittaessa lyhentää. Joko presidentin pöydälle takaisin eduskunnan ja hallituksen hajoitusnapit, tai sitten kansanäänestysmekanismi tai arvalla valittava kansalaiskonsiili, joka kerran neljässä kuukaudessa kokoontuu päättämään tärkeästä kysymyksestä:
– nauttiiko hallitus kansansuosiota vai ei?
Ilmoita asiaton viesti
Rasmus Hindren ja Pete Piirainen etsivät lauantain HS:n yliössä vaihtoehtoista suurstrategiaa presidentti Koiviston toteamukselle ”Suomen idea on selviytyminen”
Kannatan hanketta, onhan suomalaista mediaa syytetty – esim. Jussi Halla-aho vappupuheessa – pohjoiskorealaiseksi yhden johtajan ihannoijaksi, sotasankari Mauno Koiviston ylistämisestä sotasankari Kim Il-Sungin veroiseksi kansan pelastajaksi. Olivathan he hartaita kristittyjä molemmat suuren maailmanvallan naapuriuhan paineessa.
Mainitsen edellisessä kommentissani ”konsernivaltion” Björn Wahlrooosin aikojen suurstrategia hankkeena.
Mutta kun jokainen on filosofi, kukin omalla tavallaan. Siinä minun vaihtoehto. Italialaisten kulttuurihegemoniakritiikki sallii ihmisjärjen nousta ylös havainnoimaan maailmaa omilla aisteilla. Suorastaan vaatii siihen.
Ilmoita asiaton viesti