Muutososaamisen puute hidastaa Suomen yhteiskunnallista kehitystä

Suomessa on merkittäviä ongelmia toteuttaa järkeviä muutoksia, eikä se johdu muutosten vaikeudesta, vaan muutosten tekijöistä.

Helsingin kaupungilla on strategia, jota se ei itsekään noudata. koulu-uudistusten vanavedessä oppilaiden oppimistulokset ovat laskeneet, Helsingin kaupungin palkkajärjestelmän käyttöönotto on johtanut käsittämättömän pitkän aikaa kestäneeseen palkanmaksuongelmaan, taksilain uudistus toi useita taksien palvelun laatua laskeneita seurauksia,  terveydenhuollon uudistukset kompuroivat; ”Lähes kaikki Töölön tapaturma-aseman hoitajat uhkaavat irtisanoutua Helsingissä: Henkilökuntaa ei kuunnella ja potilasturvallisuus vaarantuu.” (YLE 5.1.2023). Uusimpana ketjuun voidaan lisätä uutinen Tampereen yliopistosta: ”Rehtori johtaa yliopistoa diktaattorin ottein”. (HS 21.1.2023)

Kirjoitin itse vuosi sitten Tampereen yliopistosta, kun sen johtamisongelmista edellisen kerran uutisoitiin. Silloin otsikoin kirjoitukseni Tampereen yliopiston muutokseen liittyvästä havainnosta: ”Tyhmintä mitä muutosjohtaja voi sanoa, on että muutos on aina kesken.”

Yhteiskunnalliset muutokset sisältävät paljon politiikkaa ja siitä johtuen niihin tulee aivan erityinen lisävivahde. Ei riitä, että muutos saadaan aikaiseksi, vaan sen lisäksi sen hyväksyminen vaatii yleensä joko kompromisseja tai poliittisen kaupan. Esimerkiksi sote -uudistuksessa keskusta sai kasan pieniä maakuntia. Asiantuntijoiden mukaan 5 hyvinvointialuetta olisi riittänyt, mutta sehän olisi keskustalle ollut poliittinen katastrofi. Niinpä sitten tehtiin hallintomallista typerä, jotta saatiin edes muut asiat menemään läpi.

Kiitän onneani, että toimin käytännössä vain yritysten parissa. Yrityksissäkin on toki vastustusta ja rohkeuden puutetta, mutta en muista koskaan nähneeni sellaista tilannetta, että perusteellisesti analysoidun päätöksen yhteydessä joku olisi lähtenyt tekemään kauppaa sillä, että jos hän saa omista henkilökohtaisista tarpeistaan johtuen yhden myönnytyksen, hän on valmis asian hyväksymään. Empimistä on monesta syystä, mutta ei tästä.

Yhteiskunnallisten muutosten toteuttaminen on uskomattoman karikkoista. Julkiselle tai puolijulkiselle sektorille vuosikymmenten aikana pesiytynyt konservatiivisuus ja vallanhalu ovat myrkkyä viisaille päätöksille. Usein käy niin, että itse päätös voi olla viisas, kuten vaikkapa koulujen oppilaiden tasa-arvoisuutta lisäävät toimenpiteet, mutta toteutukseen ei anneta riittävästi rahaa ja muutos kääntyykin pahimmillaan enemmän haitalliseksi kuin hyödylliseksi. Opettajaparat ja oppilaat ovat poliittisten päättäjien aivoitusten kärsijöitä.

Kirjoitin jo vuosi sitten Tampereen yliopiston tilanteesta, että muutos on joskus saatava maaliin tai ainakin hetkeksi se pitää pysäyttää. Kirjoitin myös, että henkilöstölle pitää antaa valtaa, jotta he voivat hakea parhaita ratkaisuja ja työhyvinvointi myös lisääntyy, koska ihmisille tulee hallinnan tunne. Nyt julki tulleet uutiset kertovat, että yliopiston rehtori ja ylin johto eivät lukeneet kirjoitustani tai ainakaan ymmärtäneet, mitä siinä sanoin. Tampereen yliopistossa on selviä työhyvinvoinnin ongelmia, jotka liittyvät mm. jatkuvaan muutostilanteeseen ja johtamistapaan.

Tampereen yliopisto ei ole ainoa, mutta juuri tänään esille tullut esimerkki. Julkisella puolella ei hallita muutoksia kokonaisvaltaisesti siksi, koska poliittinen päätös ja päätöksen toimeenpano ja toimeenpanon seuranta ovat irti toisistaan. Poliittinen päätöksentekijä ei ole vastuussa siitä, että asia sössitään toteutuksessa, vaikka tosiasiassa se sössitään esimerkiksi sillä, että muutokselle annetaan liian vähän aikaa  ja rahaa. Yksityisellä puolella ei ole varaa tehdä muutoksia, joita ei myös johdeta jämäkästi ja ihmisiä kuunnellen maaliin. Silläkin puolella huonoa johtamista on aiemmin ollut paljon, mutta maailma on muuttunut isosti.

Yhteiskunnalliset muutokset kompastelevat niin kauan kuin näihin asioihin ei saada parannusta. Muutokset johdetaan hävyttömän huonosti. Ne eivät ole niin vaikeita kuin miksi ne yleensä tehdään.