Paniikin logiikka

Kun tuttavani ilmoitti maailmaan tulostaan, elettiin 1960 -luvun loppua ja hänen äitinsä ja isänsä istuivat kotona katselemassa TV:n suosikkisarjaa. Matkaa synnytyssairaalaan oli 50 kilometriä.

Kun lapsivesi oli tullut, tuttavani äiti totesi, että eiköhän lähdetä sairaalaan. Mies totesi, että ei kiirettä, katsotaan ensin tämä jakso loppuun ja lähdetään sitten.

Kun koronakriisi oli saavuttanut Espanjassa merkittävät mittasuhteet, päätti venäläinen, arvostettu tartuntatautilääkäri, tehdä viikonloppumatkan Espanjaan ja tulla takaisin töihin ihan kuin ennenkin. Nyt on tullut ilmi, että hän on sairastunut koronaan ja samalla tartuttanut suuren määrän muita ihmisiä.

Kriisissä vain harvat toimivat loogisesti ja heistäkin suuri osa toimii intuitiolla

Koronakriisin kaikissa vaiheissa on vaadittu, että ihmiset olisivat järkeviä. Toive on absurdi monella tapaa. Ensinnäkin suuri osa meistä menee ainakin pieneen paniikkiin. Kaikki mitä teemme juuri sillä hetkellä, menee jumiin. Keskitymme vain neuvottomina seuraamaan lähestyvää hyökyaaltoa. Ei ihmisiä voi siitä syyttää, se on luonteenlaadun ja koetun elämän tulosta. Jos on pelokas, eikä ole kohdannut pahaa kriisiä, voi mennä helpostikin jumiin.

Toinen ääripää ovat ne ihmiset, jotka vajavaisen tiedon pohjalta tekevät pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kuin ne päättäjät, joiden pitää tehdä valinnat. Tämä toinen ääripää ajattelee, että koska heille on luojan lahjana suotu jumalalliset taidot ennustaa ennustamatonta, he tietävät tämänkin kriisin ratkaisut.

Ihmisen loogisuus on aina puutteellista. Joskus on parempi, että ihmiset menevät paniikkiin. He eivät ainakaan esitä ratkaisuja kentän laidalta. Heitä voi jopa ohjata, koska paniikissa oleva ihminen on helpommin hallittava, kuin se, joka yrittää nousta auktoriteetiksi muiden yläpuolelle.

Koronaviruksen torjunnassa on käytetty ilmaisua ”sota tai sotatila”. Näin Twitterissä, että muutamat puolustusvoimissa toimivat ihmiset arvostelivat sanan käyttöä. Ymmärrän heidän näkökulmansa. Sota käsite tarkoittaa ensisijaisesti aseellista selkkausta toista ihmisryhmää vastaan. Nythän emme käytä aseita (paitsi joissakin maissa panssarit ovat jo tulleet kaduille pitämään ihmiset sisällä) emmekä taistele ihmisiä, vaan näkymätöntä virusta vastaan.

Tämä tila vastaa kuitenkin sotaa siinä mielessä, että resurssit pitää keskittää, vaikka päätöksiä vaikkapa hoitotoimenpiteistä tehdäänkin paikallisesti. 

Meillä sivusta huutelijoilla voi olla fiksujakin asioita mielessä. Siitä huolimatta olemme kuin eduskunnan oppositio. Voimme keskustella vaikka pakolaiskysymyksestä, koska ei meidän mielipiteellä ole muutakaan merkitystä varsinaisee päätökseen.

Sotatilassa pitää hyväksyä se, että asioista päätetään keskitetysti ja osa niistä päätöksistä kuulostaa tyhmältä. Pitäisin kaikesta viranomaisten ja poliitikkojen haukkumisesta huolimatta aika yllättävänä – siis minun logiikkaani kuulumattomana – sitä, että juuri päättäjien osaaminen näissä asioissa olisi se heikoin lenkki. Etenkin, kun heillä on käytettävissään myös tietoa, mitä meillä ei ole. Esimerkiksi juuri eilen kerrottiin, että kaupan keskusliikkeet ovat avanneet varastotilanteensa avoimesti viranomaisten nähtäville, jotta heillä olisi täydellinen kuva elintarvikehuollon tilanteesta.

Sodassa tehtään päätöksiä nopeasti muuttuvassa tilanteessa. RUK:ssa oppimani neuvo sopii tähän aivan erinomaisesti:

”Jos joudut vihollisen piirittämäksi, sinulla on kolme vaihtoehtoa. Jos teet hyvän päätöksen, vain muutama tai ehkä kukaan omistasi ei kuole. Jos teet huonon päätöksen, voit menettää paljon miehiäsi, tai jopa kaikki. Mutta jos et tee mitään päätöstä, te kaikki kuolette.”

 

PasiSillanp

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Valmistelen parhaillaan kirjaa strategisesta ajatelusta. Käsittelen blogissani sekä teknologian kehittymisen että arvojen muutoksen vaikutuksia yhteiskunnassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu