Poliitikkojen huutokuoro ja ilmiömäiset argumentit

Jossakin vaiheessa viime syksynä, sain tarpeekseni A-studion poliittisista keskusteluista. Ne alkoivat tuntua tyhjänpäiväiseltä esittämiseltä. Sen jälkeen olen mieluumin katsellut vaikka uusintoja 1960 -luvun Bond elokuvista, kuin jäänyt kanavalle.

Se ei tarkoita sitä, että en seuraisi politiikkaa. Pikemminkin päin vastoin. Samoihin aikoihin ryhdyin The Timesin tilaajaksi ja olen saanut sen ansiosta lisää naurun ja ihmetyksen aiheita päivääni.

Tällä viikolla yhdeksän jälkeen illalla tuli pienpuoluetentti ja eduskuntapuolueiden tentti. Sosiaaliseen mediaan jaetuissa klipeissä on toki kärjistyksiä, mutta silti ne pistävät miettimään.

Pienpuoluetentissä yksi osallistujista, Totuuspuolueen edustaja, edusti puoluetta, koska puolueen puheenjohtaja pakoilee poliisia ja heidän puolueensa eurovaaliedustajan poliittiset kannat eivät ole puolueen linjan mukaisia.

Eduskuntavaalipuolueiden tentistä oli puolestaan tullut huutokilpailu. Jälkimmäinen ei tunnu sikäli yllättävältä, että torstain eduskunnan kyselytunteja edes vähänkin seuranneet ovat oppineet, että kyselytunnin keskustelut ovat yleensä yhtä tyhjän kanssa. Oppositio näyttelee esittävänsä tärkeitä kysymyksiä ja hallitus näyttelee vastaavansa niihin fiksusti.

Politiikassa on liikaa performanssia ja liian vähän suuria ajatuksia, jotka veisivät yhteiskuntaa uudelle tasolle.

Suomi jauhaa samaa tarinaa päivästä ja vuodesta toiseen, koska kaikille tuntuu olevan tärkeintä voittaa keskustelu parhaalta kuuluvasta argumentista.

Se on liian usein aivan eri asia kuin paras argumentti.

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu