Ratkaisu poikien pudokasongelmaan

Muistan kun äitini työnantaja kertoi, että ylioppilaaksi valmistuttuaan, hän pääsi ilman pääsykoetta  opiskelemaan kauppatieteitä Tampereen yliopistoon. Tämä oli tapahtunut 1970 -luvulla ja hänellä oli omien sanojensa ylioppilastodistuksessa yleisarvosanana M.

Riippumatta  siitä, onko tuo hänen kertomansa täysin totta, siinä on kuitenkin mielenkiintoisia piirteitä nykypäivän keskusteluun opiskelun mahdollisuuksista ja erityisesti poikien opiskelun ongelmista.

Kun itse pääsin lukioon 1980 -luvun alkupuolella Nokialla, sisäänpääsyn alarajana oli lukuaineiden keskiarvo 7,8. Tällä hetkellä moni nuori saa vain haaveilla siitä, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun lähilukioon pääsisi alle 8,5 keskiarvolla, joihinkin vaaditaan yli 9.

Yksi koulukavereistani jäi lukiossa ensimmäisen vuoden jälkeen luokalleen ja hänelle tapahtui muutenkin kaikenlaista epätavallista. Lukion jälkeen hän lähti ulkomaille, vietti siellä useita vuosia, aloitti korkeakouluopinnot ulkomailla ja väitteli lopulta itsensä tohtoriksi Suomessa. Jos valintakriteerit lukioon ja ulkomaiseen yliopistoon olisivat olleet tiukemmat, hän olisi hyvin suurella todennäköisyydellä pudokas nykyisessä systeemissä vain siksi, koska energia suuntautui vähän muihin asioihin kuin säntilliseen opiskeluun yläasteen lopussa ja lukion aikana.

Lukion ja yliopistojen valintakriteereiden alentaminen auttaisi poikia

Olen kuullut useita esimerkkejä siitä, kuinka ulkomaisissa yliopistoissa, ainakin joissakin tiedekunnissa, on jo oletusarvoisesti lähdetty siitä, että sisään päässeistä opiskelijoista eivät kaikki valmistu. Vastikään kuuntelin erään menestyneen autosuunnittelijan haastattelua, joka sanoi, että siinä USA:ssa olevassa opinahjossa, jossa hän opiskeli autosuunnittelijaksi, vuosittain otettiin 30 uutta opiskelijaa ja keskimäärin vain 10 valmistui. Somessa kävin aiheesta keskustelua ja jotkin keskustelijat sanoivat, että ovat opiskelleet ulkomaisessa yliopistossa , jossa aloittaneista valmistuu vain 50 % ja sitä pidetään ihan normaalina.

Suomessa poikien opinnoista putoamisen ongelmiin on haettu ratkaisuja monesta suunnasta. En ole kuitenkaan kuullut kovinkaan laajasti puhuttavan, että lukioon ja yliopistoon pääsyn kriteereitä helpotettaisiin merkittävästi. En nyt puhu siitä ajatuksesta, että pääsykoevalinnoista siirryttäisiin todistusvalintaan, vaan ihan siitä, että huonommillakin todistuksilla pääsisi opiskelun alkuun. Jos ja kun yksi poikien pudokkuuden syy on se, että he kehittyvät hitaammin kurinalaisiksi opiskeijoiksi kuin tytöt, se auttaisi heitä etenemään samaan tahtiin. Ratkaisevalla hetkellä siinä lähellä kahtakymmentä ikävuotta, kun todellinen valmistautuminen työelämään alkaisi, kilpailu yliopistossa hoitaisi sen, että parhaat lopulta pärjäisivät.

Nykyisen koulutusjärjestelmän suurimpia ongelmia on se, että se määrittää nuoren tulevaisuuden aika vahvasti jo seitsemänneltä luokalta alkaen sillä, miten eri aineiden kurssit menevät ja mihin lukioon hän sattuu pääsemään, jos edes pääsee. Se ei toki ole lopullinen tuomio kenellekään. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että ne todelliset kynnet osaamisessa, motivaatiossa ja taidoissa näkyvät vasta korkeakouluopiskelujen onnistumisen kautta tai jopa vasta niiden jälkeen.

Mikä estää rakentamasta suomalaista koulutusjärjestelmää sellaiseksi, että entistä laajempi osa koululaisista voi haaveilla korkeakoulutuksesta? Yksi vuosi yliopistossa ja havainto, että tää ei oo mun juttu, on pienempi tragedia kuin se, että sinne ei edes pääse yrittämään.