Rinteen oma maali

Antti Rinne saa syyttää itseään siitä, että tilanne Postin ympärillä lähti käsistä. Valtionyhtiöiden omistajaohjauksen haasteista ja strategisen merkityksen epäselvyyksistä on tiedetty jo pitkään ja Rinne asetti siitä huolimatta asiaa hoitamaan kokemattoman ministerin.

Edellisen hallituksen liikenneministeri Anne Berner selvisi nipin napin Finnavia -kriisistä luultavasti vain siksi, että hänellä oli pitkä kokemus liike-elämästä. Tapahtumasarjasta tehtiin Eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvitys ja se toteaa:

”Valtionyhtiöille pitää laatia yhtenäinen riskienhallinnan ohjeistus.” (YLE 17.2.2017)

Finnavian johdannaiskauppoihin liittyvä ongelma ehti kyteä neljän Finnaviasta vastaavan ministerin aikana. Edes johdannaisten kaupantekohetkellä tilintarkastajana ollut Deloitte ei ollut sitä riskiä havainnut tai ainakaan raportoinut.

Samassa YLEn uutisessa kerrotaan myös, että tarkastusvaliokunnan kannanotto jättää edelleenkin epäselväksi, miten pitää käsitellä sitä, jos omistajaohjauksessa oleva valtion yritys toimii vallitsevien toimintatapojen vastaisesti? Onko ongelma silloin ohjeissa vai niille kintaalla viittaavissa toimijoissa?

Antti Rinteeltä puuttui pääministerin tehtäviä ottaessaan kriisitajua valtion omistajaohjauksen tilanteesta ja hän syyllistyi lisäksi kriisin edetessä mikromanageeraukseen. Näistä jo toinen yksinään tuhoaa yksittäisen ministerin auktoriteetin ja mahdollisuudet toimia viisaasti.

On hämmästyttävää, että liike-elämässä kokemattomalle Sirpa Paaterolle ei ole tulut edes kovan luokan johtamisen osaajaa avustajaksi. Ainakin sellainen puute näkyy lopputuloksessa. Sekä Veikkauksen että Postin ongelmien edessä ministeriltä on puuttunut johtajuutta ja kykyä ottaa tilanne haltuun.

Berner teki vastaavassa tilanteessa toimenpiteen, joka oli hänen selkärangassaan. Päätös oli poliittisesti huono, mutta liiketaloudellisesti todennäköisesti parempi.

Omistajaohjaus on bisneksen johtamista

Omistajaohjausministerille ei saa tulla ylätyksenä se, että monen valtioyhtiön strategia on epäselvä. Monen valtionyhtiön olemassaolon syy ei ole riittävän kirkas ja siitä syystä johtuen hallituksen ja toimivan johdon päätökset eivät aina vaikuta loogisilta, vaikka täyttäisivätkin strategian tavoitteet. Tällainen esimerkki on vaikkapa pari vuotta sitten Postissa keksityt ruohoa leikkaavat posteljoonit.

Mitä tahansa eduskunnassa keksitäänkin valtion bisnekselle, sen päätöksen ohjaaminen pitää viedä liiketaloudellisilla periaatteilla. Tästä hyvä esimerkki on edellisen hallituksen perustama Vakes, jonka ensimmäinen strategia oli katastrofi. Se oli yhdistelmä poliittisia intohimoja ja sijoittamisbisnestä. Nykyinen strategia on synnytetty eri prosessissa ja se on huomattavasti terävämpi ja siihen sisältyy vähemmän tulkinnanvaraisuutta.

Antti Rinteellä on aika katsoa itseään peilistä

Antti Rinne voi syyttää tässä kriisissä itseään useammasta asiasta. Ensinnäkin vaikeaan tehtävään pitää istuttaa ihmisiä, joilla on paras asiantuntemus. Toisekseen, kriisissä ei kannata lähteä selittelemään yhtään mitään, mitä ei tiedä. Kolmannekseen, pitää rajoittaa lisätuhojen syntymistä jo kriisin selvittelyn aikana.

Ihan kriisin alussa, jo siloin kun Postin toimitusjohtajan toiminta tuli ongelmaksi, olisi pitänyt käydä kriisipalaveri, jossa Postin hallitus, operatiivinen johto ja omistaja tulevat samalle kartalle. Selvittää se, missä on tehty virhearviointeja ja missä on vielä kytevä kriisi.

Tuntuu suorastaan anteeksiantamattomalta, että Suomen hallitus saa vaalikaudesta toiseen ohjata yritysomaisuutta näin kompuroiden, kun rintapielessä ovat meriitteinä Kemira Growhown ja Fortumin verkkojen myynti, Finnavia, Veikkaus, Posti,… Se että omistajaohjausyksikkö totetaa, että kaikki prosessit on sekä Postissa että hallinnon puolella hoidettu oikein, ei tarkoita, että Postia olisi ohjeistettu oikein ja että päätökset olisivat olleet parhaita mahdollisia.

Oikein toimiminen ja hyvä lopputulos eivät ole sama asia.