Sunnuntailisät ja muut työelämän jakolinjat

Nuori harmitteli, kun hän olisi halunnut mennä vapunpäivänä töihin, mutta työnantaja ei ottanut häntä sille päivälle. Siltä päivältä olisi saanut hyvät lisät.

Ravintola oli kuitenkin auki. Siellä oli yrittäjä itse ja muutama muu työntekijä, joiden taustan vuoksi yrittäjä tiesi, että he tekevät töitä, vaikka pyhälisät jätetäänkin maksamatta.

Muistan ajalta kun olin hieman nuorempi. Minulla oli muutama kaveri, jotka tekivät työkseen pelkästään viikonloppuja tai jopa pelkästään viikonlopun yövuoroja. Jälkimmäisellä tienasi niin hyvin, että maanantaiaamusta perjantai-iltaan pystyi pitämään vapaata.

Tällä viikolla kuuntelin podcastia, jossa amerikkalainen tukija kertoi, että sairauspoissaolot laskevat ja tarkkuutta tai aivoja vaativan työn tuottavuus (eli työtuntia kohden saatava lisäarvo) kasvaa työtunteja vähentämällä esimerkiksi terveydenhoidossa niin paljon, että on viisasta ajatella sitäkin vaihtoehtoa, että sairaanhoitajan työviikko on nelipäiväinen viiden päivän palkalla. Siltikin voitetaan. Kuulostaa hyvältä ja epäilyttävältä samaan aikaan. Siksi en lähde nyt sanomaan, että sairaanhoitajien työviikon lyhentäminen neljään päivään viiden päivän palkalla olisi ratkaisu meneillään olevaan palkkakiistaan.

Mutta se on tutkimisen arvoinen asia. Sillä usein katsomme työaikaratkaisuja aika kapealla ajattelulla. Katsomme esim. vain työtuntia kohden saatavaa tulosta, mutta emme huomioi sairauspoissaoloja. Emmekä myös osaa ajatella sitä, kuinka suuri ero on sillä, että työntekijä on virkeänä töissä sen sijaan, että se menee kokonaan sumussa. Eikä ratkaisuissa huoimoida riittävästi yksilöllisiä elämäntilanteita. Jollekin jo pelkkä joustavuuden lisääminen työajoissa/ työvuoroissa voi olla avain.

On töitä, joissa ratkaisevinta on lopputulos. Joku voi saada saman aikaiseksi tunnissa, mihin toisella menee päivä. Tai voi jopa olla niin, että toinen voi saada sen työn valmiiksi tunnissa, eikä toinen kykene koskaan samantasoiseen työhön edes kuukaudessa. On aika montakin työtä, joissa huippujen ja keskitason välinen ero on jos ei nyt valovuosi, niin ainakin etana vrs.gepardi.

On töitä, joita ei ole, koska yrittäjä laskee, että vaikkapa ravintolan auki pitäminen viikonloppulisillä on niin kallista, että ei kannata. On töitä, joissa ei yleensä tunneta mitään viikonloppulisiä, kuten taksit. Taksin viikonloppulisä on sitä, että provikalla työtään tekevä kuski saa perjantai-itana enemmän asiakkaita. Siihen taas on iso merkitys sillä, ovatko ravintolat auki. Jos ravintolat ovat kiinni, on takseilla aina vähemmän töitä.

Kyse ei siis ole vain yhden ammatin työllistymisestä, vaan monet työt liittyvät toisiinsa ja jos yhtä työtä ei synny, ei synny sitä toistakaan.

On myös erilaisia työntekijöitä. Ei nyt kaunistella. Maahanmuuttaja joustaa palkkaehdoissa ja muissa työehdoissa todennäköisesti helpommin kuin täällä pitkään asunut. Ensimmäisellä on joskus jopa maahanmuuttoviraston varjo niskassaan. Jos ei tienaa, tavalla tai toisella, niin oleskelulupaa ei jatketa. Siksi heitä näkyy niin paljon ikävinä pidetyissä töissä ja siksi he puolustavat niitä ikäviäkin töitä, vaikka eivät itsekään niitä rakastaisi. Se on monelle niitä harvoja keinoja päästä yhteiskuntaan mukaan.

On myös opiskelijoita, jotka haluaisivat tehdä työtä sen verran, että kaikkea ei tarvitse maksaa lainalla, mutta sen verran vähän, että joskus valmistuisi. Heille viikonloppulisät ovat merkittävä asia. Kahden päivän työstä tulee useamman päivän palkka. Ei tarvitse tehdä töitä arkena. Voi keskittyä opiskeluun.

Työelämän uudistamista on puuhattu jo pidempään. Reilussa 10 vuodessa on kadonnut esimerkiksi yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa, jotka ovat yleensä olleet keskipalkkaisia tai jopa sen yli. Se on muuttanut myös koulutuksen tarvetta. Enää ei ole sellaisia ammatteja, jossa työntekijä menee peruskoulun lopputodistuksella valvomaan konetta ja keräämään opettajan palkkaa. Itsekin tein sellaista kesätyötä aika monena vuonna. Tienasin itse asiassa enemmän kuin opettajat.

Mutta samalla tilalle on myös tullut töitä, joihin ei tarvita akateemista kouluputkea ja silti voi tienata sievoisesti, kuten koodarit.

Työelämästä puhuminen on hankalaa osittain siksi, koska me emme useinkaan hahmota sen uutta moninaisuutta. On se ollut moninaista ennenkin, mutta ammatit ja niiden tavoitteet ovat olleet erilaisia. Jopa olemassa olevien ammattien osaamistarpeet ja vaikkapa kuormittavuus ovat muuttuneet.

Kun mainitsin nuo sairaanhoitajat, niin heidänkin kohdallaan on myös vaikea verrata suomalaisen ja ruotsalaisen sairaanhoitajan työtä, koska suomalaisella on usein monipuolisempi työnkuva ja kovempaa osaamista vaativia tehtäviä.

Toivon, että keskustelu työelämästä jatkuu. Samalla esitän toiveen, että alamme paremmin nähdä sävyjä eri töiden sisällön, merkityksen, vetovoiman ja tavoitteiden välillä.

Me emme voi ratkaista niitä ongelmia ratkaisuilla, joita sovelletaan kerralla kaikkiin. Ei edes samaa työtä suorittavien välillä.