Suomalaisesta bisneksestä – jatketaanko kärjistyksiä vai puhutaanko asiaa

Suomessa on keskimäärin hyvä bisnesympäristö, keskimäärin hyvä työvoima ja keskimääräisen hyviä yrityksiä. Monella mittarilla kuulumme kansan kokoon nähden ihan hyvin pärjääviin maihin.

Olemme kuitenkin pieni pohjoinen kansa, jonka ainoa pelko on se, että erinomaiseksi tuleminen vaatii irtautumista vanhasta. Keskimääräinen suoritus ei vaadi paljoa. Pitää tehdä niin hyvin kuin osaa. Erinomainen suoritus taas vaatii sitä, että pitää osata tehdä yhteistyötä ja kasvaa paremmaksi kuin on.

Lähdin vuosia sitten erääseen projektiin, jonka alussa totesin, että vaikka tässä tiimissä on mukana jopa yksi oman osa-alueensa huippu, kaikkien tiimin jäsenten on kasvettava merkittävästi, jos haluamme menestyä. Muutama tiimin jäsen katsoi minua haavi auki.

Jäin pois projektista puolen vuoden rimpuilun jälkeen. Kenelläkään tiimissä ei ollut riittävää halua oppia vielä paremmaksi. Heille riitti, että asioita tehdään ja kokeillaan. Menestystä ei ole vieläkään syntynyt, edes suomalaisessa mittakaavassa.

Suomalaisessa kulttuurissa on ollut todella vahva ajatus siitä, että tekemisen pitää perustua tietoon. Siitä huolimatta monessa yrityksessä ei tiedetä edes kilpailijoiden vahvuuksia. Startup kulttuurin vyöry on tuonut ajatuksen, että kokeilu korvaa tiedon. Kun kokeilee riittävästi, niin jossakin vaiheessa se erinomainen ratkaisu löytyy.

Kokeileminen on tehokasta, mutta myös kallista. Eräs amerikkalainen riskisijoittaja sanoi, että hän ei ole huolissaan startupin kuluista, mikäli se kykenee kokeilemaan uusia asioita useita kertoja viikossa. Kun markkina-alue on iso, hyvän ratkaisun löytyminen muuttuu nopeasti isoiksi rahavirroiksi. On aivan eri asia tuhlata kymmenen miljoonaa palveluun, joka on suunnattu suoraan kolmellesadallemiljoonalle ihmiselle kuin viidelle. Tosielämässä tehokkaasti monistettavan tai skaalautuvan palvelun kehittäminen viidelle miljoonalle ihmiselle voi maksaa saman tai lähes saman kuin kolmellesadallemiljoonalle. Siksi emme aina kehitä huippupalveluita, vaan tyydymme vain hyvään.

Suomessa pitää yhdistää vanha vahvuus uuteen

Meillä ei ole samoja taloudellisia resursseja kuin amerikkalaisilla tai kiinalaisilla suuryrityksillä, vaikka kilpailemme niitä vastaan joka päivä. Kaikista maailman R&D investoinneista 72,3 % käytetään elektroniikan, tietotekniikan ”raudan”, lääketieteen, autojen ja softwaren kehittämiseen. (Lähde: Wipo 2020). Suomi ei ole maailmanluokan toimija millään edellä mainituista osa-alueista. Softaa meillä kyllä tehdään ja kehitetään, mutta sekin on moneen kansainväliseen yritykseen nähden aika pientä.

Siksi meidän tulee olla älykkäämpiä. Katse pitää kääntää pois siitä, käytämmekö 4, 5, 6 vai 7 % R&D toimintaan. Se ei siltikään riitä. Ehkä 20 % tai 30 % voisi tuoda merkittävää etua, mutta se olisi poliittisesti mahdotonta.

Meidän tulee yhdistää perinteinen tietoon luottaminen ja moderni kokeileminen ja verkostot. Se on ainoa keino saada nopeaa kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Meidän pitää yhä enemmän ajatella, että saman alan yritykset toimisivat yhdessä, jakaen tietoa ja oppimalla yhdessä. Oppimiskäyrää pitää nopeuttaa ja samalla tuoda yrityksiin olemassa olevaa osaamista. Edelleenkin sekä vanhoissa että uusissa yrityksissä on liikaa sitä, että kokeilemme säästää tekemällä itse ja lopulta teemme samat virheet kuin naapurin firma viereisessä korttelissa.

Suomen elinkeinoelämän ongelmat eivät ratkea suomalaisella rahalla, vaan uudenlaisella asenteella koulutusta, oppimista ja kokeilemista kohtaan. Ei pelkkää kokeilua, mutta ei myöskään vain oppikirjamaista suunnitteluakaan.

 

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Vimme vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu