Suomalaiset ovat omahyväinen ja itsekäs kansa

Aikamme sankareita ovat kaikki ne, jotka kykenevät pelastamaan oman takapuolensa, kun valtio ei siihen kykene. Nykypäivän sankariksi pääsee erityisesti olemalla opportunisti, ahne tai itseensä keskittynyt.

Ihmiset huutavat sen perään, että valtio pitää pelastaa, mutta toimivat niin, että ainakin heillä on kaikki hyvin, jos valtiolle sattuu käymään huonosti.

Ajatellaan asiaa esimerkin kautta: Yrityksellä alkaa mennä huonosti. Yksi jos toinenkin alkaa miettiä, olisiko elämä parempaa toisessa firmassa. He alkavat käyttää päivä päivältä enemmän aikaa työn etsimiseen ja oma työ tulee hoidettua entistä huonommin. Firman kierre muuttuu pahemmaksi ja pahimmatkin pelot osoittautuvat todeksi. Hetken kuluttua on konkurssi.

Pitää syyttää rakenteita – ei ihmisiä

Vaikka syytänkin yksilöitä, todellinen syy on syvemmällä. Suomen ja monen muun länsimaan politiikka on kriisissä, joka ajaa opportunismiin. Katsotaan omaa etua, koska kokonaisuus ei näytä hyvältä. Ei ole yhteistä päämäärää, vaan on joukko eri suuntiin pyrkiviä ihmisiä. Ei ole poliitikkoa, joka kykenee yhdistämään kansaa. Ei ole puoluetta, joka kykenee luomaan riittävän houkuttelevaa visiota riittävän laajalle ryhmälle ihmisiä.

Tässä tilanteessa auktoriteetit saavat tilaa. Miljardi- tai miljoonaomaisuuden tehnyt liikemies on messias, joka tietää, miten maailmaa pitää pyörittää. Onhan hän osannut tähänkin asti luovia kaikkien yhteiskunnan luomien rikastumisesteiden yli. Samalla itselleen mukavan elämän luonut individualisti on kateuden aihe, koska hän kykenee tekemään päätöksiä muista välittämättä.

Haluamme oppia itsekkäiltä

Nyky-yhteiskunnassa menestys ja muiden yläpuolelle nouseminen on erityisen ihailun aiheena. Tulevaisuus kuitenkin kaipaa suuria ihmisiä, jotka eivät nosta itseään muita suuremmaksi. Tulevaisuus kaipaa ihmisiä, jotka kykenevät ratkaisemaan asioita yhdessä muiden kanssa, korostamatta omia tarpeitaaan.

Olin upseerioppilaana 1980 -luvun puolivälissä. Olimme ampumaradalla ja tuli lounashetki. Tarjolla oli jauhelihapihvejä. Kysyin ruoanjakelussa olevalta varusmieheltä, montako pihviä oli per nuppi. Selkäni takana ollut komppanian päällikkö sanoi: ”Upseeri ei kysy, montako saa ottaa, vaan ottaa niin monta kuin haluaa.”

Joitakin vuosia sitten luin amerikkalaisista laskuvarjojääkäreistä. Eräs upseeri sanoi, että kun tulee ruokailun aika, ensin annetaan joukoille, että he jaksavat taistella ja upseeri ottaa viimeisenä, jos ruokaa on vielä jäljellä

Noita kahta maailmaa kun vertaa, ei voi olla ihmettelemättä, miksi vähän joka paikkaan on näyttänyt pesiytyvän oman edun tavoittelua, itsekkyyttä ja empatiakyvyttömyyttä. Tälläisia ihmisiä meille on kasvatettu politiikkaan ja yrityselämään vuosikymmenien ajan.

Ei silti syytetä heitä, vaan muutetaan järjestelmä. Kasvatetaan seuraava ja sitä seuraava sukupolvi muille arvoille.

Ai niin… eihän meidän tarvitse kasvattaa. Hehän kasvattavat jo meitä, mutta vastustamme sitä, koska on paljon mukavampaa olla muita menestyneempi ja haalia kaikki saatavilla oleva itselleen. Koska eihän sitä tiedä, vaikka yhteiskunta romahtaisi, eikä meillä olekaan enää tukiverkkoja.

On vain oma laskuvarjo.

+20
PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Vimme vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu