Ammattikoulutuksen säästöt ja duunareiden aliarviointi työvoimapulan taustalla

Vuosina 2008-2009 toteutetut ammattioppilaitosten yhdistymiset ovat jääneet pahasti tavoitteistaan ja jopa heikentäneet tuloksia. Esimerkiksi oppilaat valmistuvat entistä hitaammin. Näin todetaan Jorma Pyyn tuoreessa väitöskirjassa.

Asian uutisoi YLE 17.8., eikä siitä syntynyt mitään isompaa kalabaliikkia. Varmaan siksi, koska eihän ne duunarit amiksesta nyt niin tärkeitä ole. Tärkeämpää, että saadaan mahdollisimman nopeasti Suomeen niitä korkeakoulutettuja huippuosaajia.

Asia olisi ansainnut rähinän. Ammattikoulutuksen ja työelämän yhteistyö ei Suomessa toimi niin kuin pitää. Osansa siinä on työelämällä; yrityksillä ja ammattijärjestöillä. Osa taas siinä, että poliitikko luulee tekevänsä viisaita päätöksiä koulutuksesta, vaikka itse asiassa tuhoaa sitäkin vähää, mikä on vielä jäljellä.

Poliitikolla on ymmärrettävästi unelma sateentekijän roolista, ammattiliitoilla on suuri halu suojella työntekijöitä ja yrityksillä hinku saada käsipareja ja aivonystyröitä. Nämä kaikki kolme vaan ovat herttaisesti huutelemassa omilla tonteillaan ja toisinaan kuuntelevat toisiaan yhtä hyvin, kuin patterittoman kuulokojeen varassa oleva isovanhempi sormet korvissa. Mikä pahinta, siinä keskustelussa oppilas on vain tekemisen kohde, eikä kokonainen ihminen.

Suomessa oli joskus malli, jossa parhaimmin menestyvät pääsivät korkeakouluihin ja loput menivät ammattikouluihin. Osa ei käynyt kouluja ollenkaan, mutta jos meni vaikka paperitehtaaseen, pääsi paremmille palkoille kuin oman lapsen lukio-opettaja. Niillä palkoilla rakennettiin sosiaalista luokkanousua. Koska tehtaat tuottivat hyvin, niissä kaivattiin lisää käsipareja, Siksi oli varaa myös maksaa kouluja käymättömälle hyvää palkkaa. Duunareita ei silloin kannattanut solvata, koska heitä oli niin paljon ja heillä oli varaa ajaa omalla Saabillaan, käydä lomalla ja asua omakotitalossaan.

Se maailma on nyt kadonnut. Kouluttamattomalla on vähän vaihtoehtoja, palkat eivät monessakaan duunarityössä ole vetovoimatekijänä ja duunarin luokkanousun tuki, ammattikoulutus, on kriisissä.

Se, että tehtaat eivät enää kaipaa kouluttamattomia, ei tarkoita, etteikö tehdastyötä tai muuta duunarityötä olisi. Kyllä sitä on. Duunareista on kova kysyntä. Niitä vaan ei saada, koska nuoria ei kiinnosta mennä duunariammatteihin niin kuin ennen.

Pitää kysyä miksi

Siksi koska ensiksi kaikki alkoivat puhua vain siitä, kuinka tärkeää on nostaa koulutustasoa. Sitten lähti liikkeelle kaksivaiheinen ammattikoulutuksen uudistus, jolla pyrittiin tehokkuuteen. Ensin kuritettiin yhdistämisillä, jotka mm. heikensivät ammattikoulutuksen saamista läheltä kotia ja melkein kymmenen vuotta myöhemmin lisättiin vielä etäopetuksen määrää ja työssä oppimista.

Ammattikoulussa opetettavat ammatit eivät ole kirjasta opiskeltavia lauseita, vaan käytännön taitoja materiaalien ja laitteiden kanssa työskentelyyn. Etäopetus on hyvää lukemiseen, mutta huono keino oppia CNC sorvin käyttöä. Uutta ajattelua pahentaa se, että ammattiopintoihin tulevilla on yhä enemmän vaikeuksia oppimisessa. Esimerkiksi YLE kirjoittaa 24.3.2021:”Vaikeuksia lukemisessa, vuorovaikutuksessa ja kellonajoissa – ammatillisista opinnoista putoaa yli 10.000 nuorta vuosittain ja osa siksi, etteivät taidot yksinkertaisesti riitä”

Asian tekee entistäkin pahemmaksi se, että duunariammateista yhä suuremmassa osassa pitää osata itsenäistä tekemistä useiden vaikeiden asioiden kanssa samanaikaisesti. Esimerkiksi koneenrakennuksessa, sähköasentajan pitää osata sähköjen lisäksi vähän tietotekniikan käyttöönottoakin.

Eli samaan aikaan kun työn vaatimukset kasvavat, ammattikoulutuksella on vaikeuksia saada opetettua edes perusasioita.

Kierre osaamistason lamaan kylvettiin jo 1990 -luvulla

Suomi menetti 1990 -luvun lamassa rakennusalan osaajia muihin töihin ja eläkkeelle. Pudotus oli niin suuri, että sitä ei voitu paikata millään muulla kuin tuomalla työvoimaa Virosta, myöhemmin Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Alalla on ollut krooninen työvoimapula koko 2000 -luvun. ”Tällä hetkellä 68 % rakennusalan yrityksistä sanoo osaavan työvoiman saamisen olevan ongelma.” (Lähde: Kaleva 7.9.2021).

Jo kymmenen vuotta sitten eräs alan yrittäjä sanoi, että Suomesta puuttuu tiettyjä rakennusalan osaajia lähes kokonaan. Tällä hetkellä esim. raudoittajia. Rakentaminen pääkaupunkiseudulla loppuisi heti, jos rajat pistettäisiin kiinni.

Kauppakamarien tekemän selvityksen mukaan, 70 % yrityksistä kärsii työvoimapulasta. Suurin tarve on ammattioppilaitoksen ja ammattikorkeakoulun käyneistä. (YLE 2.9.2021)

Kun työelämä antaa turpiin potkujen muodossa ja ainoa turva oli se työ, jokainen täyspäinen ihminen hankkii toisen työn tai koulutuksen. Hän ei enää palaa vanhaan paikkaan, eikä välttämättä jää edes samalle alalle. Se tie on silloin kuljettu loppuun. Kun me lisäksi olemme luoneet ammatilliseen koulutukseen ongelman, jonka seurauksena kotimaista työvoimaa ei enää saada opiskelemaan sähkäriksi, vaan medianomiksi, meillä ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa, kuin tuoda duunareita ulkomailta.

Kannatan työperäistä maahanmuuttoa, mutta samaan aikaan näen, että osa ongelmasta on puhtaasti kotitekoista. Siksi minua vihastuttaa. Nuorilla on jo valmiiksi ollut oppimisen haasteita ja poliitikot ovat tuhonneet ammattikoulutusta. Nyt sitä ongelmaa joudutaan paikkaamaan tuomalla työntekijöitä muualta.

Mutta

Poliitikot eivät ole ainoita syyllisiä. Ammattiliittojen ja työnantajien väännöt luovat kuvaa työelämästä, jossa asiat eivät ole hyvin. Duunareiden työnantajat ovat riistäjiä ja ammattiliitot jarrumiehiä. Nyt te saatte molemmat samalla mitalla takaisin. Kuka haluaa ammatteihin, joissa asiat näyttävät taistelulta ja työn mainekin on pielessä? Ja kuten eräässä puheessani rakennusalan päättäjille sanoin muutama vuosi sitten: ”Kun rakennusala ei pysty korjaamaan jatkuvia laatuogelmiaan, vaan rakentaa uusiakin taloja niin, että ne päästävät vettä sisään, niin kuinka idiootteja te oikein olette, kun luulette, että parhaat edes haluaisivat teidän alallenne töihin? Kuka on niin masokisti, että haluaa tehdä huonoa työtä?”

Työelämän kärkitoimijoiden sietäisi miettiä vähän enemmän sitä, miten heidän julkinen käytöksensä vaikuttaa haluun valita duunariammatti. Päinvastaisesta hyvänä esimerkkinä toimii Uudenkaupungin autotehdas. Siellä lähdettiin systemaattisesti kehittämään teollisuustyön mainetta ja kiertämään ympäri Suomea hakemassa ihmisiä Uuteenkaupunkiin. Ja löytyihän niitä tekijöitä.

Voiko nyt olla aika, että ammattiliitot, työnantajat ja poliitikot oikeasti katsoisivat, miten he voivat yhteisellä ponnistuksella lisätä imua duunariammatteihin? Parantaa koulutusta, parantaa sen arvostusta, puhua siitä, että työnantajat hoitavat monet asiat erinomaisesti ja puhua siitä, että ammattiliittojen ja luottamusmiesten toiminnassa on paljon hyvääkin.

Samalla on aika sopia työelämään uusia pelisääntöjä, jotka vievät meitä myös tulevaisuuteen. Pienille yrityksille voi ihan hyvin antaa luvan paikalliseen sopimiseen. Ymmärrän, että amerikkalaisen eläkerahaston omistamassa pörssiyhtiössä tilanne voi olla mutkikkaampi.

Ja kyllä, on aloja ja ammatteja, joissa pitää tuottavuutta parantaa, että saadaan myös nostettua palkkoja.

Suomen työvoimaongelman yksi juurisyy on siinä, että joku sai älynväläyksen, että duunareita ei kohta enää tarvita ja meni aivan liian pitkään tajuta, että sille heitolle olisi pitänyt heittää makeat naurut.

 

 

+18
PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu