Työelämän sairastunut ihmiskuva

Viime vuosina on puhuttu paljon työn merkityksellisyydestä. Hokemalla hokeman perään on muistutettu, että jokainen työ on sellainen, jossa on mieltä, jos sen vain osaa nähdä.

On siis työntekijän oma vika, jos hän ei ymmärrä, että hänen työnsä on tärkeää ja mielekästä.

Vuosikymmeniä työelämää tutkinut tuttuni lainasi tällä viikolla toiselta asiantuntijalta kuulemaansa näkemystä. ”Työn mielekkyys tulee siitä, että työ on hyvin johdettua. Kun ihminen tietää, mitä häneltä odotetaan ja hän saa aikaiseksi, hän näkee työssään järkeä ja pidemmällä aikavälillä se muuttuu merkityksellisyydeksi. Merkitykesllisyyttä ei voi tehdä niin päin, että vaaditaan työntekijän löytämään sen työstään, kun olosuhteet eivät ole kunnossa ja johtaminen ei toimi.”

Suomen työarkkinat ovat monella tapaa murroksessa ja kriisissä siksi, koska niissä ei ole löydetty uutta vaihdetta ratkaista kannattavuuteen ja työn ohjaamiseen liittyviä kysymyksiä. Sen seurauksena on esimekiksi kokonaisia aloja, joilla pääosa tai kaikki työntekijät ovat jonkintasoisessa hyväksikäyttötilanteessa. Kaiken lisäksi olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa sosiaalituki (esim. asumistuki) ja tulonsiirrot toimivat palkan jatkeena. Alojen huonoa kannattavuutta ja sitä kautta heikkoa palkanmaksukykyä kompensoidaan sillä, että työntekijä hakee lopun osan elinkustannuksiinsa Kelalta.

Asumistuen ja sosiaalitukien kriisi ei niinkään ole niiden tukien kriisi, vaan huonojen palkkojen kriisi, erityisesti alueilla, joilla elinkustannukset ovat maan keskitasoa korkeammat.

Vaikka työelämä on keskimäärin parantunut, näkemys siitä, että työntekijä on yhä enemmän itse syyllinen siihen, että hän voi pahoin, on kasvanut. Mielenterveyden ongelmiakin katsotaan lähinnä yksilön näkökulmasta, vaikka niiden takana on usein työn järjestämiseen ja vaatimuksiin liittyviä ongelmia.

Terveydenhuollon työriita on myös osa tätä ongelmaa, ytimeltään se on johtamisen kriisi. Terveydenhuollon huonosta johtamiskulttuurista on huhuttu ja puhuttu paljon, mutta alan huipulla olevat ihmiset eivät ole käärineet hihoja kunnolla ja lähteneet ratkaisemaan niitä määrätietoisesti. Alan sisällä on luultavasti ajateltu, että terveydenhuolto on alana niin erilainen, että sinne eivät hyvän johtamisen opit sovi.

Tämä selitys on saatavissa kaikilta toimialoilta. Kaikki ovat olevinaan sellaisia, että niissä ei voida soveltaa hyvän johtamisen periaatteita, vaan on tyydyttävä olemassa oleviin.

Huonon johtamisen seurauksena hoitajat vaativat reipasta palkankorotusta. Niin minäkin olen joskus työurallani tehnyt. Minun toivottiin jatkavan kriisiyrityksessä työntekijänä. Asetin ehdoksi korkeamman palkan. Siihen ei suostuttu ja vaihdoin muihin maisemiin.

Työelämän ongelmia ei ratkaista hetkessä. Kuitenkin puhe siitä, että on työntekijän vastuulla löytää mielekkyys omasta työstä, on vastuun pakoilua. Kyllä omistajan ja toimivan johdon tehtävä on kertoa, mitä he haluavat ja luoda työlle olosuhteet, jotka auttavat työntekijää motivoitumaan. Siihen kuuluu työn määrän kohtuullisuus, työn määrään ja laatuun suhteutettu korvaus ja mahdollisuus kehittyä omassa työssään.

Työelämän ongelmien ratkaisun keskiössä on uusi ihmiskuva ja sen mukanaan tuomat tarpeet.