Työllisyys on kehittynyt politiikasta riippumatta

Työllisyys on yksi politiikan keskeisistä keskustelunaiheista, mutta keskustelun tiimellyksessä menee usein ihan sekaisin siitä, minkä verran työllisyyspolitiikka vaikuttaa työllisyyteen.

Kun Juha Sipilästä tuli pääministeri toukokuussa 2015, hän pisti ensi töikseen käyntiin kiky -sopimuksen laatimisen. Se saatiin aikaiseksi helmikuussa 2016 ja astui voimaan vuoden 2017 alussa. Sopimuksen vaikutuksista on ristiriitaisia näkemyksiä ja ihan syystäkin.

Kun katsoo tilastokeskuksen käyrää työllisyysasteesta, voi huomata, että työllisyys lähti kasvuun jo kesällä 2015, vaikka sopimuksesta oli juuri silloin kovin taistelu. Itse asiassa samaa käyrää katsomalla on myös havaittavissa, että vaikka nyt ollaan ennätyksellisessä työllisyysasteen piikissä, tämän hetken työllisyystilanne ei ole vielä saavuttanut koronaa edeltänyttä trendikehitystä.

Valtiovarainministeriö kertoo kesäkuussa julkaistussa katsauksessaan; ”Maailmantalous elpyy koronarokotusten edistymisen, rajoitusten purkamisen sekä mittavan raha- ja finanssipoliittisen elvytyksen ansiosta. Finanssipoliittisen elvytyksen ajoituksen takia talouskasvu on nopeinta tänä vuonna Yhdysvalloissa ja ensi vuonna euroalueella. Myös Kiinan talous kasvaa nopeasti tänä vuonna.”

Samassa katsauksessa kerrotaan, että moni asia menee eteenpäin sekä maailmantalouden kiihtymisen että kuluttajien ostovoiman ansiosta. Koronahan toimi eräänlaisena pakkosäästämisenä, jonka purkautuminen on näkynyt mm. tukku- ja vähittäismyynnin parissa toimivien yritysten merkittävänä rekrytointien määränä.

Talouden käänne on ohuella pohjalla

Olin 1990 -luvun laman pahimpina vuosina rakennusalalla. Muistan, kuinka eräs kiinteistövälittäjä kertoi, että jos aamun lehdessä kerrottiin, että asuntokauppa käy huonosti, heidän puhelimeensa ei soitettu pariin päivään. Kun lehdessä kirjoitettiin, että asuntokauppa on taas vilkastunut, puheluita olikin tavallista suurempi määrä. Psykologia oli tärkeämpi kuin rahapussi ja oma tilanne.

Suomen työmarkkinoilla ei mikään ole muuttunut puolessatoista vuodessa, joten kova kiihdytys ei johdu hyvästä työllisyyspolitiikasta, vaan talouden kuumentumisen psykologiasta, joka voi kääntyä ihan mihin tahansa hyvinkin nopeasti. Tällä viikolla psykologiaa nähtiin jo USA:n pörsseissä, kun pelot velkaelvytyksen loppumisesta pelottivat sijoittajia. Täällä Suomessa taas moni asia pyörii siksi kovaa, koska ihmiset eivät enää jaksa kyykkiä kotona. Ei siksi, että taloutemme rakenteisiin on tehty jotakin erityisen hienoa, joka sen saa aikaiseksi.

Maailmantalous on niin kuumana, että suomalaiset teollisuusyritykset kaikilla aloilla joutuvat miettimään mitä raaka-aineesta kannattaa maksaa, jos sitä ylipäätänsä saa. Toimitusvaikeudet ovat merkittäviä ja raaka-aieneiden hinnat ovat nousseet merkittävästi monella eri osa-alueella. Tällä viikolla puhuin erään kansainvälisen teollisuusyrityksen johtajan kanssa ja hänen mukaansa muutamien keskeisten raaka-aineiden kovin hinnannousu on jo pysähtynyt.

Useilla eri toimialoilla eri puolilla Suomea on aitoa pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. Kuinka ollakaan, juuri tällä viikolla julkistettiin väitöskirja, jossa kerrotaan, että kymmenisen vuotta sitten tehdyt ammattikoulujen yhdistämiset eivät ole tuoneet tavoiteltuja hyötyjä työvoiman saamiseen ja valtion säästöihin, vaan itse asiassa vaikutus on ollut päinvastainen. Esimerkiksi oppilaiden valmistumisajat ovat sen vuoksi pidentyneet. Lisäksi olen useasta suunnasta kuullut, että Sipilän hallituksen tekemä ammattikoulutuksen uudistus on edelleen laskenut ammattikoulutuksen tasoa.

Kaikista politiikan ongelmista huolimatta, työllisyystilanne on meillä kuitenkin parempi. Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, mitä Alexander Stubb sanoi muutama vuosi sitten. ”Politiikka ei luo työpaikkoja. Se voi hyvällä onnella vauhdittaa tai hidastaa niiden syntymistä.”

Oma lisäykseni on, että työvoimapolitiikka on liiaksi politiikkaa ja liian hidasta vaikuttamaan nopeisiin talouden käänteisiin. Toimialojen välillä ja maailmantalouden tilanteessa tapahtuu niin nopeita ja merkittäviä muutoksia, että yritysten on pärjättävä omillaan, vaikka politiikka olisi huonoa.

Ehdotukseni on, että politiikanteossa otetaan entistä paremmin huomioon se, että sen tehtävä ei ole ainoastaan huolehtia, että kenenkään etuja ei poljeta, vaan myös luoda mahdollisuuksia, jotka luovat kestävää kehitystä parempaan. Aidosti lisäävät tärkeiden alojen vetovoimaa (sote ala ja monet ns. duunarityöt), koulutuksen laatuun ja määrään sekä palkkaukseen liittyvillä asioilla. Joillakin aloilla pitää nostaa palkkoja, joillakin miettiä keinoja, miten niiden kasvua voidaan hillitä.

Samalla politiikalla pitää tukea entistä vahvemmin EU:n tärkeimmäksi poliittiseksi kysymykseksi nousevaa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Suomessa on aidosti suuri potentiaali sen alueen yrityksissä, mutta ne eivät kasva itsekseen, koska esimerkiksi hankintasäännökset sekä julkisella että yksitiysellä puolella tukevat usein enemmän vanhan säilyttämistä kuin uuden luomista.

Hallituksen on ihan turha paistatella työllisyyden luomisen mestareina, vaikka työllisyyden piikki onkin ennätyskorkealla. Kasvu perustuu vahvaan velalla ruuditettuun maailmantalouden kasvuun, orastavan koronavapauden luomaan optimismiin ja patoutuneen kulutuskysynnän nousuun. Rakenteelliset uudistukset on pakko tehdä, vaikka ne poliittisesti kirpaisevatkin.

+2
PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti, jonka erityisauetta on yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu