Ympäriinsä sinkoilevia ja hajoavia ihmisiä

Alkavassa paniikissa aina joku päätyy paniikkiratkaisuun, joka johtaa yleiseen paniikkiin.

Elokuvissa on sankareita, jotka kykenevät kaaoksen keskellä näkemään kaiken niin selkeästi, että he osaavat ottaa hommat haltuun ja pelastaa maailman. Yleensä sen ongelman haltuunotto ja ratkaisu vie puolentoista tunnin elokuvasta noin tunnin.

Tosielämässä tuollainen sankari saisi pilkkanimen ”siinäpä taas tavallinen sankari”.

Suuri osa meistä ihmisistä elää elämäänsä vähän kuin Titanicin matkustaja. Kapteeni hoitaa homman ja me nautimme matkasta. Hyvin harva jaksaa nähdä erityistä vaivaa siitä, että ymmärtäisi maailman monimutkaisuutta. Harva esimerkiksi ajattelee, jos edes tietää, että maailman rahamarkkinat ovat niin voimakkaasti dollariin kytkeytyneitä, että pelkästään USA:n keskuspankin korkopäätökset voivat vaikuttaa ihmisten nälänhädän määrään toisella puolella maapalloa.

Koska kaikki on kytkeytyneenä kaikkeen ja me katsomme yleensä vain omaa pesäämme, muutokset tuntuvat yllättäviltä ja vievät paniikkiin. Helsinkiläiset menevät paniikkiin pyöräilystä ja autoilusta, Pohjanmaalla mennään paniikkiin turpeennoston kieltämisestä.

Viimeisen kymmenen – kahdenkymmenen vuoden aikana kaikkialla kehittyneissä maissa on syntynyt levottomuutta. Kehittyvissäkin maissa on niihin ainekset, mutta diktaattorit ovat useimmiten pitäneet kansaansa kurissa.

Eräs amerikkalainen tutkija perehtyi kollegoineen väkivallattomiin vallankumouksiin 1900 -luvun alusta tähän päivään. He havaitsivat, että väkivallattomat vallankumoukset onnistuivat yllättävän usein. Onnistumisella he tarkoittivat sitä, että viiden vuoden kuluttua mielenilmauksen alkamisesta, vallankumouksen päätavoitteet oli saavutettu. He päätyivät niinkin korkeaan todennäköisyyteen kuin 50 %.

Mikä vielä isompi uutinen, he havaitsivat, että vallankumouksen ydinryhmän kooksi riittää noin 5 % kansasta, jos he saavat edes enemmistön hiljaisen hyväksynnän tavoitteilleen. Samat tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tämä yksityiskohta vaatii vielä lisätutkimusta. Tuo prosentti voi vielä muuttua suuntaan ja toiseen.

Eräs toinen tutkija, joka on tutkinut mm. länsimaisen populismin syntyä ja kasvua, totesi, että ison mittakaavan asennemuutos menee yhteiskunnassa kokonaan läpi vasta kun muutosta ajavien sukupolvi saa myös vallan kokonaan. Niin kauan kuin boomerit ovat edes pikkurillillään vastustamassa nuorten tavoitteita, muutoksessa on kitkaa jäljellä.

On monia asioita, joilla kitkaa voidaan vähentää. Yksi varmimmista, josta itselläni on paljonkin kokemusta, on ottaa ihmiset laajemmin mukaan valmistelemaan uutta maailmaa. Siinä ei ole kyse ainoastaan siitä, että he oppivat ymmärtämään, mistä on kyse, vaan myös siitä, että sekä uudistajat että jarruttajat löytävät yhteisen tien uudistaa. Uudistusten yksi kompastuskivistä kun on se, että uudistaja haluaa uudistaa liian paljon ja liian nopeasti ja jarruttaja liian vähän ja liian hitaasti.

Kaupungit voisivat ottaa tästä kopin. Kaupunkien kehittäminen on riittävän konkreettista ja ihmistä lähellä olevaa, jotta ihan tavallisellakin kansalaisella olisi siitä mielekästä sanottavaa. Jos kunnat pyrkisivät virkamiesvallan sijaan ohjaamaan valtaa kuntalaisille ja näkisivät virkamiehet enemmän lain ja käytännön yksityiskohtien valvojina, ihmiset innostuisivat oman elämänpiirinsä kehittämisestä. Heillä olisi aitoa valtaa siihen.

Siitä seuraava taso olisi maakunta ja valtio. Lopulta jotkut kaikkein innokkaimmat lähtisivät vaikuttamaan kansainvälisesti.

Ihmiset saadaan jatkuvasti paniikkiin, koska he eivät ole mukana muutoksissa, he ovat vain niiden kohteita.

Paniikissa sinkoilevat ihmiset eivät ole tyhmiä. Heitä on vain politiikan piirissä kohdeltu kuin tyhminä lampaina, joita fiksut lammaspaimenet ohjaavat.