Koulunkäynnin estämisestä

Julkisuudessa keskustellaan, olisiko sopiva rangaistus tästä tai tuosta estää rangaistukseksi koulunkäynti kolmeksi päiväksi.

Näin voivat esittää vain kelkasta pudonneet. Nykyään on koulussa suuria ongelmia saada kaikki oppilaat paikalle oppivelvollisuutta suorittamaan. Juuri niille yksilöt, jotka yrittävät lintsata koulunkäynnistä, keksitään ragaistukseksi se, että he eivät saa tulla kouluun. Anna mun kaikki kestää!

Kerronpa  esimerkin Britannian koulusta. Britanniassa on samanlaisia ongelmia kuin Suomessakin koulupinnareitten suhteen. Britannissa on kouluissa putkat huonosti käyttäytyville oppilaille, sellaisia tarvittaisiin Suomessakin. Britanniassa on koulupoliiseja partoimassa kaupunkien kaduilla. He tarkastavat, että päiväsaikaan kaduilla liikkuvilla alaikäisillä on mukanaan lupalaput, jotka osoittavat, että heillä ei ole sillä hetkellä koulutunteja. Samanlaista järjestelmää kaivattaisiin Suomeenkin.

Oma kannanaottoni: Suomeen kouluputkat ja Suomeen koulupoliisit. Ja koululaitosta on kehitettävä sellaiseksi, että siellä viihtyvät niin tytöt kuin pojatkin – tasa-arvoisesti yhtä hyvin.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu