Gaussin käyrälle lopputili yo-kirjoituksissa

Noin viisikymmentä vuotta sitten, kun olin opiskelemassa Helsingin yliopistossa mm. matematiikkaa ja tilastotiedettä, ilmoittauduin sovelletun matematiikan oppisuunnan tietokonekurssille. Opettajana oli mm. myöhemmin Rissalan DC-3-onnettomuudessa kuollut IBM:n toimitusjohtaja Olli Varho. Yliopiston tietokone oli vuonna 1959 julkistettu ”scientific computer” IBM 1620. Siinä oli rumpumuisti, mutta muuten se luki ja kirjoitti reikäkortteja. Tulostus tapahtui niin, että kone lävisti tulostettavan raportin reikäkorteille, joiden sisältö sitten kirjoitettiin paperille erillisessä laitteessa. Tietokoneita oli tuolloin Suomessa 23 kappaletta.

Siellä Arkadiankadulla, Eläintieteellisen museon naapurissa, tutustuimme eräänä päivänä ylioppilastutkintolautakuntaan, vanhoja harmaahiuksisia miehiä ja naisia käsittävään poppooseen. He pitivät meille esityksen, kuinka tietokoneet vihdoin mahdollistavat tuhansien ylioppilaskirjoitusten ainetulosten koneellisen käsittelyn. He olivat keksineet, että arvosanat (l, cl, a ja i) pitää jakaa Gaussin käyrän mukaisesti.

Silloin en tuntenut herravihaa tai herrojen kunnioitusta ja niin otin puheenvuoron ja kerroin, ettei kuullosta hyvältä. Ensinnäkin, mistä tiedämme, että kirjoittava oppilasjoukko on samanlaatuinen joka vuosi? Eikö voi olla vuosia, jolloin huonoin laudaturin matematiikasta saanut sattaisi olla huonompi kuin muutama paras cl:n saanut edellisenä vuonna? Toiseksi, eikö rehtoreiden kannattaisi päästää kaikki huonotkin seitsemäsluokkalaiset (nyk. lukion toinen luokka) kirjoittamaan, jolloin he sijoittuisivat Gaussin käyrällä sinne alapäähän nostaen niitä huonoimpia ylöspäin, jolloin läpipäässeiden määrä nousisi? Minkä enemmän kirjoittajia laadusta välittämättä, sen enemmän läpipäässeitä, kun käytämme Gaussin käyrää.

Minulle vakuutettiin, että oppilasaineisto on niin laajaa, ettei kuvaamiani ongelmia tule esiintymään. No, olen kuullut, että Gaussin käyrää on sittemmin sovellettu niin, että rajoja on rukattu jonkin verran käsipelillä eikä puhdasta Gaussin käyrän jakaumaa ole aina käytetty.

Nyt kuulin tv-uutisista, että Gaussin käyrän käytön lopettamisesta yo-kirjoituksissa on tehty päätös, vihdoin.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu