Maailman tilastopäivä suomalaisittain

Maailman tilastopäivää vietetään neljännen kerran ylihuomenna su 20.10.2013.

Suomi juhlistaa päivää seuraavilla tilastoherkuilla:

1. Suuri suomalainen seksitutkimus 1970-luvulla kertoi, että suomalaisella miehellä oli kyselytutkimuksen mukaan keskimäärin 6 seksisuhdetta ja naisella 3. Joku piti tätä tilastovirheenä, mutta eihän se tietysti niinkään ole. Tälle lukumäärien epäsuhdalle on aivan looginen selitys, uskoo ken tahtoo. Jos oletamme, että että ulkolaisia seksisuhteita oli miehillä 5 % ja naisilla 2 % ja että lesboja on 5 % naisista, niin siitä seuraa, että noin puolet Suomen suomalaisten miesten seksisuhteista tapahtuu miesten välisinä. Näin tilasto täsmää.

2. Mailman nopeimmalta kansalta kysyttiin, millaisia autoilijoita he ovat. 90 % vastasi olevansa keskimääräistä parempia autoilijoita ja loput 10 % olivat keskimääräisiä.

3. Suuressa liikuntakyselyssä kysyttiin ihmisten liikuntaharrastuksesta. Noin puolet suomalaisista harrastaa kävelylenkkeilyä vähintään kolme kertaa viikossa, se toinen puoli harrastaa pyöräilyä, hiihtoa, uintia, kuntosalia ynnä muita liikuntalajeja. Tämän hurjan liikuntaharrastuksen vuoksi Suomen kansa ehtii katselemaan televisiota vain kolme tuntia päivässä. Hyvinkäänkin lenkkimaastot ovat niin pullollaan kävelylenkkeilijöitä, että olen varustautunut kypärällä ja polvi-, kyynär- sekä alasuojuksilla.

4. Tasa-arvoihmisiltä kysyttiin, onko Suomessa palkkasortoa. He vastasivat, että Tilastokeskuksen Ansiotasoindeksitilasto osoittaa, että ”naisen euro on 80 senttiä”. Ansiotasoindeksitilaston palkkavertailussa käytetään kuukauden kokonaisansioita, joista vähennetään tuntiperustaisesti maksetut ylityöt.

EU komissio ilmoitti tällaisen bruttoansiotilaston käytöstä seuraavaa: Sukupuolten ansioeron torjuminen: ”EU:ssa ero sukupuolten ansioissa tarkoittaa virallisesti
”korjaamatonta ansioeroa”, koska se ei ota huomioon kaikkia tekijöitä,
joilla on vaikutus ansioiden väliseen eroon, kuten eroavaisuudet koulutuksessa,
työkokemuksessa, tehdyissä työtunneissa, työn lajissa jne.”

Suomen tasa-arvoviranomaiset ilmoittivat, että Suomessa ”on päätetty”, että korjaamaton ansioerotilasto riittää Suomen naisille todistusaineistoksi ja se saa kelvata hallitukselle, entiselle presidentille, eduskunnalle, Samapalkkaohjelmalle, tasa-arvovaltuutetulle, TANE:lle ja muille tasa-arvoelimille. Joten pulinat pois ja naisten palkat ylös, niinkuin hallitusohjelmassakin sanotaan.

__________________

Kansainvälisen tilastopäivän Suomen juhlintaan ehtii ilmoittamaan lisääkin herkullisia tilastopläjäyksiä, olkaapa hyvä!

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu