Äijäfeministi Rinne aloitti vaalit nuolemalla xxx:ien p…eitä.

Porilainen SDP-läinen Uusi aika-lehti kirjoitti tänään näin:

http://www.uusiaika-lehti.fi/fi/nayta/uutinen/14056084913014?alue=politi…

"SDP:n Rinne: Miesten ja naisten palkkaero umpeen 4 vuodessa

SDP aikoo ottaa puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan ensi kevään eduskuntavaalien yhdeksi teemaksi miesten ja naisten välisen palkkaeron kuromisen umpeen. Rinne sanoi Porin Suomi Areenan yhteydessä että, puolueen tavoitteena pitää olla palkkaeron tasoittaminenseuraavalla nelivuotiskaudella.

Rinne muistutti, että naisten euro on edelleen 83 senttiä."

Toivottavasti Rinne ymmärtää, mikä on ansioiden ja palkkojen välinen ero. Naiset saavat noin 83 % miesten ansioista. Mutta kun ne samat miehet tekevät noin 20 % enemmän työtunteja vuodessa kuin naiset, niin samansuuruista työpanosta (esimerkiksi yksi työtunti) kohden naiset ja miehet saavat samaa keskituntipalkkaa. Suomessa ei ole minkään tasa-arvoisesti tehdyn tutkimuksen mukaan palkkaeroa.

Miesten ja naisten välinen palkkaero oli kurottu umpeen jo vuonna 1999 (tai aikaisemmin, tutkimustuloksia ei ole sitä aikaisemmalta ajanjaksolta). Rinteen lupaamat 4 vuotta ovat tyypillistä poliittista propagandaa. Rinne lienee säikähtänyt sitä, että naiset ymmärtävät propagandan ja totuuden välisen eron ja siirtyvät äänestämään muiden puolueiden edustajia. Jos naisilla logiikka pelaa, he tekevätkin niin.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu