Akava ja Aalto-yliopisto jälkijunassa ylitöiden tutkimuksessa

Luin Antikaisen blogista (olen boikotissa siellä edelleenkin), että AKAVA ja Aalto-yliopisto ovat tehneet Global Time-tutkimuksen ylitöistä. Ja tulleet tulokseen, että kiinteään kuukausipalkkaan sisältyvät ylityöt (TYöaikalaki 39 §) jäävät Tilastokeskuksen tilastoissa huomioimatta. Näin minä asian ymmärsin. Toki tutkijat Raija Julkunen, Jouko Nätti ja Timo Anttila (kirja Aikanyrjähdys) ovat tehneet tutkimuksen korkeakoulutetuista jo kymmenen vuotta sitten, eli AKAVA liikkuu jälkiliukkailla, jotka ovat jo ehtineet kuivuakin.

Tässä poiminta tutkimuksesta: "Korkeasti koulutetut tietotyöntekijät tekevät keskimääriin kolmanneksen käyttämästään ajasta työtä muualla kuin työnantajan  tiloissa ja 15 prosenttia normaalien toimistotyöaikojen ulkopuolella, selviää Akavan ja Aalto-yliopiston Global Time -tutkimuksessa."

Kun virallinen ylityöaste on Suomessa noin 2 %, valtaosa ylitöistä ei näy Tilastokeskuksen palkkatilastoista, ihan niin kuin minä olen jo vuosikausia väittänyt. Tilastokeskuksen "säännöllisen työajan ansio" ei siis olekaan säännöllisen työajan ansio, sillä siinä on liikaa Työaikalain 39 § mukaista palkkaa saaneiden ylityöt.

Nyt joutuu Antikainen sitten tunnustamaan, että olen ollut oikeassa kun olen puhunut miesten suuremmista ylitöistä, jotka eivät näy Tilastokeskuksen tilastoissa, tätä ainakin toivon.

Itse olen pitänyt esitelmiä asiasta jo yli vuoden ajan (Työelämän tutkimuspäivät 2013, Sosiologipäivät 2014, Sosiaalipolitiikan päivät 2013, Nordic Working Life Conference kesäkuu 2014, Työelämän tutkimuspäivät 2014 ja Sukupuolentutkimuspäivät 2014). Varmaan on ollut AKAVA:n ja Aalto-yliopiston henkilöitäkin kuulemassa, joten epäilys ……

Omat tutkimustulokseni voi löytää Göteborgissa pidetyn Nordic Working Life Conferencen konferenssijulkaisusta sivulta

http://nwlc2014.com/wp-content/uploads/2014/05/Pauli-Sumanen-NWLC2014-sh…

Olkaapa hyvät. Se kertoo tilanteen koko palkansaajien joukosta, AKAVA:n tutkimus vain "korkeakoulutetuista tietotyöntekijöistä". Eli minun tutkimukseni kattaa koko palkansaajakunnan, siinä se ero.

Nyt minulla on menossa jatkotutkimus, joka koskee …. Enpä taida uskaltaa kertoakaan aihetta, ettei tutkimukseni joudu plagioiduksi taas kerran.

Uusin tutkimukseni valmistuu toukokuussa 2014, ei kun 2015, sillä eräs tietty kansainvälinen konferenssi on kesäkuussa.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu