Miehen työvuosi päättyy viikon kuluttua 11.3.2015 tai sen jälkeen

Vuonna 2014 työlliset miehet tekivät 2 182 854 ansiotyötuntia ja naiset 1 773 459 ansiotyötuntia. Aikuisia naisia on enemmän kuin miehiä, mutta sitä en ota huomioon laskelmassani. Miehet tekivät siis 23,1 % enemmän ansiotöitä kuin naiset. Vuodessa on säännöllisen työajan työpäiviä keskimäärin 255. Arkipyhien sijoittuminen heilauttaa sitä päivän – pari sinne tänne.

Jos miehet olisivat tehneet viime vuonna yhtä monta päivää töitä kuin naiset ja joka päivä yhtä pitkää päivää kuin naiset, niin miesten työvuosi päättyisi ensi keskiviikkona 11.3.2015 työpäivän jälkeen. Todellisuudessa miehet tekevät vuosittain useampana päivänä töitä kuin naiset esimerkiksi erimittaisten palkallisten lomien vuoksi. Joten todellinen miesten työvuoden lopetus on maaliskuun lopussa tai huhtikuun alkupuolella.

Viime vuonna tämä miesten tuplatyön päättyminen osui naisten päivälle, tänä vuonna menee jo kirkkaasti ohitse.

Koko alkuvuoden miehet tekevät kahta vuoroa, aamuvuorolla tehdään tämän vuoden palkkaa, iltavuorolla sitä palkkaa, joka saatiin viime vuonna.

Jos taas naiset olisivat tehneet yhtä pitkää työpäivää kuin miehet, naisten työvuosi olisi päättynyt jo lokakuussa 2014, muutamaa päivää ennen kuin naiset juhlivat palkanmaksunsa päättymistä.

Kuka vielä ihmettelee sitä, että miesten ansiotaso on 20 % naisten ansiotasoa korkeampi?

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu