Feminististä logiikkaa eläkeuudistuksesta

Eläkeiän nosto 63:sta 65 ikävuoteen etenee eduskunnassa. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maija "seksinostokielto" Henriksson sanoi HS:ssa 9.9.2015 asiasta näin:

"Kyseessä on tulonsiirto, jossa maksajina ovat varsinkin nuoret koulutetut naiset ja saajina miehet."

Tämän täytyy olla joko feministin logiikkaa tai satiiria.

Vuonna 2011 miehet maksoivat työeläkemaksuja noin 11,1 miljardia euroa ja saivat eläkkeitä noin 10 miljardia euroa. Naiset maksoivat työeläkemaksuja noin 7,9 miljardia euroa ja saivat eläkkeitä noin 9 miljardia euroa. Miehiltä siirrettiin naisille siis 1,1 miljardia, eli noin 10 % miesten eläkemaksuista. Eläkejärjestelmä oli 2011 tappiollinen, kun otetaan huomioon hoitokulut.

Lasken saman tilanteen uuden eläkelain mukaisesti Ojalan laskuopin mukaan seuraavilla yksinkertaistetuilla oletusarvoilla. Miehet ja naiset olivat työelämässä saman ajan 38 vuotta ja eläkkeellä miehet 12 vuotta ja naiset 18 vuotta. Miehet ovat vuoden intissä ilman eläkekertymää. Naisille kertyy eläkettä äitiys- ja hoitovapaan ajalta.

Muutetaan siis tilanne sellaiseksi, että eläkeikää nostetaan 2 vuotta. Silloin miesten eläkeaika lyhenee 16,7 % ja naisten 11,1%. Tasa-arvoistako?

Vuoden 2011 tilanne olisi uusilla eläkeikäarvoilla seuraavat: Miehet olisivat maksaneet eläkemaksuja noin 11,7 miljardia ja saaneet eläkkeitä noin 9,4 miljardia euroa. Naiset olisivat maksaneet eläkemaksuja noin 8,3 miljardia euroa ja saaneet eläkkeitä noin 8 miljardia euroa. Miehiltä olisi jäänyt rahastoitavaksi noin 2 miljardia euroa, eli noin  17 % kun se ennen oli 10 %. Naisilta ei jää mitään rahastoitavaa, kun huomiomme eläkejärjestelmän hoitokulut.

Rahastoista maksetaan vastaisuudessa eläkkeitä sen vuoksi, että naisten osuus tulee kasvamaan eläkkeensaajista miehiä nopeammin, sillä naiset tulivat työelämään miehiä myöhemmin ja siten heidän osuutensa eläkeläisistä kasvaa koko ajan. Miehiltä tarvitaan siis jatkossakin rahaa tämän kasvavan naiseläkeläisjoukon eläkkeisiin.

Häviäjinä ovat siis miehet, joiden eläke supistuu noin 17 % kun se naisilla supistuu vain noin 11 %. Ennen miesten maksuista siirrettiin naisille noin 10 % ja nyt noin 17 %. Missä tasa-arvo, Henriksson?

Ehkäpä joku RKP:sta vaivautuu esittämään sen laskelman, jossa naisilta siirretään rahaa miehille eläkeuudistuksen jälkeen.

Eivät feministit tarvitse ulkopuolisia vihollisia niin kauan kuin heidän matematiikkansa ja logiikkansa on tällaista.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu