Tätä et voi lukea feministen vuoro – sivustosta

   Feministien vuoro – sivustolla oli Maria Ohisalon (vihr) kirjoitus: "Pilitiikka purkaa naisystävällisen hyvinvointivaltion".

https://feministienvuoro.wordpress.com/2015/05/19/vieraan-vuoro-pilitiik…

Kirjoitin siihen vastineen, mielestäni asiasta, en asian vierestä. Olen odottanut sen ilmestymistä yli kaksi kuukautta, turhaan. Se on juuttunut sensuuriin, niin kuin kaikki vastaukseni jo yli vuoden verran Juho Antikaisen blogiin.

Jotta osaisitte varoa vastaavaa sensuuria ja teille muodostuisi käsitys, minkälaista tekstiä feministit eivät suostu julkaisemaan, julkaisen sen täällä.

__________________

Pauli Sumanen
Kommenttisi odottaa hyväksymistä.
heinäkuu 6, 2015 klo 21:28

”Pilitiikka purkaa naisystävällisen hyvinvointivaltion”

Mitä väärää siinä on? Suomi on minunkin mielestäni naisystävällinen. Mutta eikö sen pitäisi olla nais- ja miesystävällinen tasa-arvoisesti?

Ohisalo antaa ymmärtää, että julkisen sektorin (jossa naiset pääosin työskentelevät) palkat ovat pienempiä kuin yksityisen sektorin (jossa miehet pääosin työskentelevät). Onko häneltä unohtunut se, että vaikka kuntasektorilla ansiotaso on noin 10 % pienempi kuin yksityisellä sektorilla, myös vuosityötunnit ovat kuntasektorilla noin 10 % pienemmät? Eli palkkataso on kaikilla sektoreilla on suunnilleen sama, kun laskemme palkkatason samansuuruista työpanosta kohden.

Kirjoittaja on köyhyystutkija. Onko hän tutustunut Tilastokeskuksen köyhyyttä koskeviin tilastoihin? Niiden mukaan köyhissä talouksissa on enemmän miestalouksia kuin naistalouksia?

Ohisalo sanoo: ”Perheet päättävät kuitenkin usein, että paremmin palkattu puoliso (mies) menee töihin ja usein rakenteellisista syistä huonommin palkattu nainen jää kotiin.”

Sekoitat palkkatason ja ansiotason. Lisäksi et ota huomioon, että verotietojen mukaan miehet ansaitsevat 70-80 %:ssa tapauksista enemmän kuin heidän kumppaninsa. Se kertoo, että naiset valitsevat kumppanikseen yleensä itseään enemmän ansaitsevan. Mutta se ei kerro heidän keskinäisestä palkkatasostaan mitään, palkkataso kun pitää laskea tehtyä työtuntia kohden. Suomessa työlliset naiset tekevät Suomessa noin 75 % työllisten miesten vuosityötunneista. Tämä suhde on suunnilleen sama palkansaajissa ja yrittäjissä. Ja erilaiset vuosityötunnit selittävät täysin eron miesten ja naisten ansiotasossa Suomessa.

Minäkin väitän kanssasi, että Suomi on naisystävällinen. Suomessa on naisilla ja miehillä sama palkkataso tehtyä työtuntia kohden, mutta: 1. Naisilla ei ole pakollista aseellista varusmiespalvelua, joka verottaa miehen elinikäisistä ansioista yli 3 %. 2. Miehillä ja naisilla on sama eläkevakuutusmaksu, mutta kun naiset elävät noin 6-7 vuotta miehiä pidempään, miehet kustantavat palkoistaan noin 3 % naisten eläkkeistä. 3. Miesten veroprosentti palkkatuloista on noin 4-5 % korkeampi kuin naisten, vaikka miehillä ja naisilla on sama palkkataso.

Kun otamme huomioon yllä olevat kolme kohtaa, mies saa elinikäisenä palkkana palkkatililleen pankkiin noin 90 senttiä aina kun nainen saa euron.

Eikö tasa-arvon nimissä naisystävällinen hyvinvointivaltio olisikin purettava ja otettava tilalle tasa-arvoinen hyvinvointivaltio?
Pauli Sumanen, työaika- ja palkkatutkija, eläkkeellä

_____________________

Mikä tässä kirjoituksessani ylitti feministien sietokyvyn?

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu