YLE:n puolitotuus kertoo: Sukupuolten välistä palkkaeroa ei ole

YLE vahvistaa sen, että Suomessa ei ole palkkaeroa miesten ja naisten välillä. YLE ei itse tiedä sitä, sillä se ei osaa tehdä eroa palkkatason ja ansiotason välillä.

YLE:n uutisessa kerrottiin, että naisen euro on 76 senttiä. Se on ero ansiotasossa, sillä aineistossa ei ole huomioitu tehtyjä työtunteja. Ne kun ovat eläkkeen perusaineistoa. Eläkettä saa kaikesta mahdollisesta verotettavasta ansiosta, siinä ei tehdyt työtunnit vaikuta.

https://yle.fi/uutiset/3-9986070

Kun lukee tarkemmin, huomaa, että siinä ovat kaikki miehet ja naiset, jotka ovat saaneet palkkatuloa. Saaneet siis mitä tahansa palkkana verotettavaa tuloa, kuten ylityökorvaukset. Siis myös osa-aikaiset, kesäloma-apulaiset ym. Onhan siinä kai mukana myös yrittäjät, jotka ovat maksaneet itselleen itse määrittämäänsä palkkatuloa (200 000 miestä ja 100 000 naista?) ? Hatarasti kerrottu, joten arvaan.

Naiset siis saavat 76 % miesten ansioista. Kun poistamme luvuista ylityökorvaukset (noin 2-3% miehillä enemmän), naiset saavatkin 78-79 % miesten ansioista (nyt siis ilman tuntiperustaisesti maksettuja ylityökorvauksia). Ylityöt ovat syrjimätön palkanosa, niitä maksetaan naisille ja miehille saman taulukon mukaan. Mutta niitä maksetaan vain niille, jotka niitä tekevät ja joiden työsopimuksessa lukee, että niistä maksetaan erillistä korvausta, joten niitä ei tule huomioida.

Kun naisten ansiotaso on siis 78-79 % miesten vertailukelpoisesta ansiotasosta, niin pitää huomata, että ne samat naiset tekevät noin 79 % miesten vuosityötunneista normaalin talouden vuonna.

Tämä käy ilmi monestakin eri tutkimuksesta Suomessa, siitä ei voi syntyä mitään epäselvyyttä.

Vuosi 1999 oli laman jälkeinen ensimmäinen normaali vuosi presidenttiehdokas Paavo Lipposen mukaan ja uskomme tässä häntä. Eli miesten ja naisten välillä ei ole palkkaeroa, kun tarkastelemme asiaa EU-parlamentin päätöksen 2008/2012(INI) mukaan, kun huomioimme tehdyt työtunnit. Tämän päätöslauselman alullepanijana on EU-parlamentin "Naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunta", googlaa: FEMM, joten emmeköhän usko heitä, kun siellä oli 31 naista ja 4 miestä silloin päättämässä.

Mutta ei tämä vielä tässä.

EU:n palkkaerodirektiivissä (2006) sanotaan, että eläke on erottamaton palkan osa. Palkansaajien Tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Reija Lilja on todistanut STM:n verkkosivuilta löytyvässä  artikkelissa, että naisten eläkehyöty on 8 %, jos miesten ja naisten elinikien ero on 6 vuotta. Vuonna 2015 miesten ja naisten kuolinikein ero oli keskarvoltaan 7,8 vuotta ja mediaaniltaan 9 vuotta. Eli naisten hyöty vuonna 2015 olikin 10 % tai yli.

YLE siis todistaa tietämättään, että naisen euro onkin 110  senttiä tai enemmän, riippuu siitä, mitä tasa-arvoon kuuluu. Onko YLE:n mukaan tasa-arvoista se, että miehet tekevät 4-8 % elinikäisistä työtunneistaan ilmaiseksi valtion piikkiin asevelvollisuuslain pakottamina, riippuen palvelusajan pituudesta? Jos se otetaan huomioon, on naisen palkkaero-euro jo 115 senttiä.

 

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu