Valhe, emävalhe, tilasto – saavuttaako BKT vuoden 2008 tason?

Taloussanomien uutisen mukaan Ilmarinen ilmoittaa, että Suomen BKT saavuttaa tämän vuoden aikana ennen finassikriisiä olleen tason. Siis vuoden 2008 tason.

Mutta tuo vertaus ei kerro totuutta. Emmehän voi sellaisenaan verrata Suomen ja Ruotsin bruttokansantuotetta keskenään. Tai toki Ilmarinen voi, mutta sellainen vertailu ei kerro mitään.

Suomen väkiluku on noussut 10 vuoden aikana, kiitokset tai haukut maahanmuutolle, noin 3,9 %. Kansantuotetta voi verrata toiseen kansantuotteeseen per capita-luvuilla eli BKT per asukas. Ja silloinhan olemme tuon 3,9 % vuotta 2008 jäljessä.

Jos talouskasvu ei hiivu eikä tule uutta maahanmuuttoaaltoa, Suomi saavuttaa vuoden 2008 kansantuotteen per capita vasta parin vuoden päästä. Väkiluku kasvaa nykyvauhdilla vain alle 1000 asukasta kuukautta kohden.

Mutta uusi hallitus ehtii halutessaan turmella kaiken ennen sitä, sillä eduskuntavaali on jo ensi vuonna. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu