Vastaus Kiviniemelle

Vastasin Mari Kiviniemen blogikirjoitukseen osoitteessa marikiviniemi piste net, mutta se hylättiin sensuurissa.

Arvioikaapa itse, mikä vastauksessani oli niin kamalaa, ettei Mari uskaltanut julkaista sitä, vaikka Mari on sukulaiseni isäni puolelta.

Mari sanoi näin: ”Keskimäärin naisen palkka on noin 18 % miehen palkkaa pienempi. Tärkein
yksittäinen sukupuolten palkkaeroihin vaikuttava tekijä on toki naisten
valikoituminen eri tehtäviin kuin miehet.
 
Kaiken kaikkiaan, kun on huomioitu toimiala, yritys, tehtävä sekä joukko
työntekijän osaamista kuvaavia taustaominaisuuksia, sukupuolten välille
jää n. 6 % suuruinen selittämätön palkkaero. Tähän olisi puututtava.
Tasa-arvoinen palkkaus on oikeudenmukaisen, laadukkaan ja tuottavan
työelämän perusedellytys. Sekä hallitus että työmarkkina-keskusjärjestöt
ovat sitoutuneet edistämään palkkatasa-arvoa.
 
Tärkeä ja toimiva keino samapalkkaisuuden edistämiselle olisi
palkkaerojen syiden perinpohjainen selvittäminen.”

Sensuuriin jäänyt vastaukseni oli:

”Pauli Sumanen kirjoitti:
Kommenttisi odottaa hyväksyntää.
28.11.2011 22:02

”Tilastokeskuksen palkkatilastot eivät ole tasa-arvotilastoja, sanoo Tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskanen-Sundström. Tilastokeskuksen palkkatilastoissa ei oteta huomioon tehtyjä työtunteja, jotka ovat miehillä paljon suuremmat. Niistä saadaan tasa-arvotilastoja, kun otetaan huomioon, että kokoaikatyötä tekevät miehet tekevät noin 22 % enemmän työtunteja vuodessa kuin naiset.
Eli miesten palkka tehtyä työtuntia kohden onkin vähemmän kuin naisten tuntipalkka.
Nyt on pistettävä panokset siihen, että miesten palkka saadaan nostetuksi naisten palkkojen tasolle!!!”

Jos joku kohta vastauksessani on väärää tietoa, eikö ex. pääministeri osaa siitä huomauttaa?

Muuten, tuo on minulle uutta tietoa, että naisen ansiot ovatkin 6 % miesten ansioita pienemmät, kun aineisto vakioidaan Kiviniemen kertomalla tavalla. Kun ansiot sitten vielä vakioidaan 22 %:lla, mikä on vuosityötuntien ero, niin naisen euro onkin 115 senttiä, kun minä olen väittänyt sen olevan 110 senttiä. Aina oppii uutta, mutta uskaltaakohan noihin Marin laskelmiin luottaa?

paulisumanen

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies". “The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking - "Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard - "On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu