Muutosvastarinta on hyvä ja huono asia

Tekosyitä riittää aina, jotta muutoksia voi vastustaa. Näin muutosvastarinta sanana monesti koetaan. Siis pakottavaksi ylhäältä tulleeksi käskytykseksi.Työpaikalla muutosvastarinta on kuitenkin usein parempi vaihtoehto kuin välinpitämättömyys.Vastarinta kertoo, että ihmiset ovat ainakin todenäköisemmin kiinnostuneita työstään ja muutoksen kourissa oleva asia on heille merkityksellinen.
Vaikka muutos olisi huolellisestikin mietitty, aina voi paljastua asioita, joita ei ole otettu huomioon.Onko sellainen tilanne ylipäänsä  edes mahdollinen, ettei muutosvastarintaa ole?
Henkilökohtaisesti haluamme  muutosta itseämme koskien ja toisaalta emme. Yksi osa meistä piiskaa itseä toimintaan ja toinen osa meistä laiskottelee. Ja hyvästä syystä. Muutosvastarinnaksi kutsuttu ilmiö on nimittäin psykologi Robert Keganin ja Lisa Laheyn mukaan tärkeä osa kehon henkistä immuniteettijärjestelmää.

Tunnettu kouluttaja Petri Niskanen on pohtinut laajasti muutosta. Sitä pelätään, sitä tarvitaan.
Kun joku ehdottaa muutosta sanotaan usein, että näin on tehty aina ennenkin. Se tappaa rohkeuden ja estää innon.Useinkaan emme näe muutosta mahdollisuutena vaan uhkana. Muutoksen tie ei ole aina helppo ja muutokseen tarvitaan uusi tapa ajatella ja se on suuri haaste.  Ihmismieli suhtautuu muutokseen pikemminkin uhkana, kuin mahdollisuutena, vaatiihan se poistumista omalta mukavuusalueelta. Oma mukavuusalue pienenee, ellei sieltä koskaan poistu. Lisäksi valmius kohdata uusia asioita vähenee jatkuvasti.

Liiketoimintaorganisaatioiden osalta  organisaatioiden taidot ja kyvykkyydet ovat sidoksissa rutiineihin joilla ne toteuttavat tehtäväänsä. Inertia on luonnollinen olotila eli firmat tekevät sitä mihin niillä on rutiinit tehdä ja tästä syystä muutoksen toteutuminen ja toteutttaminen on hidasta.  On myytti, että nimenomaan ruohonjuuritaso vastustaa muutoksia.Se ei ole esimerkiksi minkään ammattiryhmän tai organisaatioportaan ominaisuus, vaikka joissakin tapauksissa yleistyksissä on jotain totuuden siementäkin.Oikeastaan ei vastusteta muutosta sinänsä vaan sitä, että joutuu itse muuttamaan jotain ja pelko mitä siitä seuraa.

Legendaarinen asennekouluttaja Olli Linjala kehottaakin muutoksia suunnitellessa, että ihmisiä arvostetaan etenemällä avoimesti ja rehellisesti kunnioittaen yhteisiä näkemyksiä paremmasta huomisesta. Jokaisella ihmisellä on oikeus kuulua työyhteisöönsä ja kokea toimintansa mielekkääksi. Avoimuus ja luottamus ovat muutoksen perusarvot.

Pauli Vuorio

 

Lähteitä:

 http://www.talouselama.fi/tyoelama/muutosvastarinta+on+hieno+asia/a2147626

http://www.talouselama.fi/tyoelama/muutosvastarinta+on+iloinen+asia/a2093004

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/stressivapaa-vyohyke-miten-ylittaa-muutosvastarinta

http://www.variantti.fi/content/helmikuu-muutosvastarinta-mit%C3%A4-se

http://www.vaikutus.fi/mediapankki/minaolenvastuussa.pdf

http://www.vaikutus.fi/artikkelit/ala-lamaannu-toimi.html

http://www.vaikutus.fi/kouluttajat/ollilinjala.html

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu