Oletko kala vai ajopuu?

Elämme informaatioaikakautta. Aikakausi vaihtui nopeasti kehittyvän informaatioteknologian myötä. Harvoin tulee kuitenkaan pohdiskelleeksi itse termin merkitystä. Koko aikakauden vaihtumisen määritti siis informaatio, tieto. Perinteinen kuvaus perustuu talouteen, jonka pääpaino siirtyi fyysisistä tuotantokoneista digitaaliseen ympäristöön. Oleellisesti kuitenkin muuttuivat myös informaation lähteet. Sanomalehtien ja toreilla sekä turuilla tehtävien kuulutuksien rinnalle tulivat radio ja televisio. Ennen pitkää vähintään radio löytyi jokaisesta kodista, joten radiokuuluttaja saattoi saavuttaa merkittävästi suuremman kuulijakunnan kuin kollegansa kaupunginhuoneen portailla. Informaatio siirtyi aalloille. Television ansiosta asioita voitiin esittää myös kuvallisesti.

Sitten informaatiolähteiden keskuudessa tapahtui valtava mullistus: internet yleistyi nopeasti. Suorastaan räjähdysmäisen nopeasti yhä useammalla tavallisella ihmisellä oli pääsy suurempaan tietomäärään kuin kellään koko ihmiskunnan historiassa koskaan. Filosofit ja ajattelijat maalailivat ruusuista utopiaa: koko maailma muuttuu vääjäämättä paremmaksi paikaksi, kun kaikki tieto on vihdoin vapaasti saatavilla. Ihmiset pystyvät ottamaan asioista selvää ja sivistämään itseään. Vallanpitäjä ei kykene enää pitämään kansaa pimennossa kontrolloimalla valtamediaa eli perinteisiä informaatiokanavia, kuten sanomalehtiä, radiota ja televisiota. Nyt vuosi on 2021 ja voi kuinka väärässä nämä utopistit olivatkaan.

Yhden asian he saivat oikein. He ymmärsivät, miten tärkeää informaatio on. Kyseessä on ikiaikainen filosofinen kysymys: ovatko ihmisen ajatukset, puheet ja toiminta vain ja ainoastaan hänen saamansa informaation summa? Materialisti sanoo, että on. Jonkin toisen metafyysisen haaran puolestapuhuja sanoo, että tietoisuus saa informaatiota myös muista lähteistä kuin viiden aistin kautta. Maailmankatsomuksesta riippumatta, viiden aistin kautta saatu informaatio on silti äärimmäisen tärkeä osa kokonaisuutta. Se kiistämättä muovaa vahvasti ajatuksiamme ja reagointiamme. Entä mikä meni optimistisilla filosofeilla pieleen? No, tietoa oli kyllä saatavilla, mutta loppuen lopuksi oma-aloitteista sivistymistä ei juuri tapahtunut. Koko kansasta ei tullut valveutuneita ajattelijoita, vaikka heillä oli siihen avaimet. Sen sijaan sirkushuvit kiinnostivat entiseen malliin ja kiinnostavat edelleen. Voi olla, että spontaani sivistys oli joidenkin aikalaistenkin mielestä toiveajattelua. Sen sijaan internetin ajateltiin olevan vapaan tiedon kehto. Arkisto, jota kukaan ei hallitse. Verkko, jossa totuus pääsee julki. Informaation kultainen aikakausi on kuitenkin päättynyt viimeistään nyt, jos sitä koskaan olikaan. Aikakauden päätti kaksi asiaa: sota ja sensuuri.

Maailma on informaatiosodassa. Valtiot, korporaatiot ja muut tahot suorittavat aktiivista toimintaa, jota kutsutaan informaatiovaikuttamiseksi. Nämä tahot ymmärtävät informaation perustavanlaatuisen merkityksen. Informaatiosotaa ei pidä sekoittaa kybersotaan. Kybersodassa pyritään tunkeutumaan vastustajan järjestelmiin, häiritsemään viestintää, lamauttamaan infrastruktuuria ynnä muuta. Sitä käydään nimellisesti armeijoiden eli sotilaiden välillä. Informaatiosodan kohteina ovat pääasiassa siviilit ja toimijoina eivät ole pelkästään armeijat. Perusajatuksena on vaikuttaa informaation avulla kokonaisiin kansoihin ja jopa globaaliin väestöön. Strategioita on monia erilaisia. Niistä kenties kavalin on väärä tieto. Moni luulee, että tämä koskee lähinnä vaihtoehtomedioita ja somehuhuja. Väärin. Misinformaation lähde voi olla myös nk. valtamedia. Väärää tai suoraan valheellista informaatiota voi tulla mistä tahansa lähteestä eikä todenperäisyyttä pysty välttämättä selvittämään tai päättelemään mitenkään.

Pilliinpuhaltajat ovat aina olleet piikki vaikutusvaltaisten ihmisten lihassa. Siitä ovat esimerkkeinä vaikkapa Edward Snowden ja Chelsea (Bradley) Manning. Dilemma on aina olemassa: valonaralle toiminnalle tarvitaan käytännön suorittajia, mutta samalla tieto kyseisestä toiminnasta leviää suorittavalle portaalle. Tällöin on riski, että joku näistä suorittajista kokee niin vahvaa moraalista vastenmielisyyttä, että päättää paljastaa toiminnan itselleen koituvista ongelmista huolimatta. Toinen mahdollisuus on, että arkaluontoista tietoa pääsee leviämään tietoturvaongelmien vuoksi. Vuodosta koituvat vahingot pyritään tietysti minimoimaan. Miten? Esimerkiksi levittämällä tarkoituksellisesti keksittyjä salaliittoteorioita laidasta laitaan kaikilla informaatiokanavilla. Osa teorioista on täysin naurettavia, eikä niihin usko kuin kourallinen ihmisiä. Näitä syötetään valtamediaan jatkuvasti, jolloin ihmiset oppivat tietoisesti tai alitajuisesti ajattelemaan, että salaliittoteorioihin uskovat vain kuuhullut hörhöt eikä niissä ole mitään perää. Tällöin, oikean tietovuodon sattuessa, termiä salaliittoteoria voidaan käyttää tehokkaasti suuren yleisön hämäämiseen hyödyntäen tarkoituksellisesti luotua assosiaatiota. Tuoreena esimerkkinä on IT-miljonääri John McAfeen kuolema espanjalaisessa vankisellissä. Avoimesti Yhdysvaltain varjohallituksesta puhuneen McAfeen kuolinsyyksi ilmoitetaan itsemurha. Järjestetty murha on naurettava salaliittoteoria, aivan kuten Jeffrey Epsteininkin tapauksessa. Tragikoominen fakta on se, että mikäli vastaavaa tapahtuisi Venäjällä, asia tulkittaisiin murhaksi saman tien. Länsimaiden kansalaiset elävät käsittämättömässä informaatiovaikuttamisen aikaansaamassa denialismissa.

Osa tekaistuista salaliittoteorioista puolestaan vaikuttaa loogisesti järkeviltä. Niillä voidaan johtaa harhaan ihmisiä, jotka raapivat asioita pintaa syvemmältä. Mikäli informaatiokanavissa liikkuu paikkansa pitävä tietovuoto, sille luodaan vastine, jossa on järkeä. Muodostuu kaksi leiriä, jotka alkavat kinastella keskenään. Aika ja energia menee väittelyyn ja toisaalta voi olla loogisesti erittäin hankalaa päätellä, kumpi teoria pitää paikkansa vai pitääkö kumpikaan. Yleensä tällaisiin kriittisiin aiheisiin tarttuvat hanakasti niin sanotut faktantarkastajat. Valitettavasti näiden informaatiovirtojen valkoisten ritarien näennäisen puolueeton toiminta voi olla kaikkea muuta kuin riippumatonta. Ne ovat ilmiselviä informaatiosodan toimijoita, joiden taustataho voi olla mikä tahansa. Paikkansa pitävän informaation ”debunkkaus” perustuu pääasiassa olkiukkojen rakenteluun: käytetään retorisia keinoja ja sanamuotoja, joilla luodaan alkuperäistä väitettä pintapuolisesti vastaava olkiukko ja mätkitään se palasiksi. Naurettavien väitteiden tapauksessa ei toki olkiukkoja edes tarvita.

Viimeinen niitti vapaalle informaatiolle on kasvava sensuuri. Tekoälyn avulla voidaan määrittää ennalta yhä tarkemmin, mikä informaatio saavuttaa ihmiset ja mikä ei. Tässä avainasemassa ovat hakukoneet. Ilman niitä internet on kuin mutainen lammikko, josta on erittäin vaikeaa löytää haluamaansa. Hakukoneet siis määrittävät, mikä tai millainen informaatio saavuttaa käyttäjänsä. Tämän tärkeyttä ei voi riittävästi painottaa. Internetsensuuria on toki ollut jo pitkään. Vaikkapa Kiina on aktiivisesti estänyt kansalaistensa pääsyä ulkomaiseen informaatioon. Valtio haluaa näet hallita koko informaatiovirtaa, koska se on käytännössä sama asia kuin kansalaisten hallinta. Suora sensuuri on kuitenkin helposti havaittavissa: mikäli yhteys ulkomaisille sivustoille estetään, käyttäjä ei voi olla asiaa huomaamatta. Hakukoneiden tekemässä valikoivassa sensuurissa asia on toisin. Käyttäjälle voi jäädä käsitys, että hakutulos on objektiivinen ja esimerkiksi vastakkaista informaatiota ei kerta kaikkiaan ole. Tämähän ei missään nimessä pidä aina paikkaansa. Monimutkaiseen asiaan liittyy aina eriäviä näkökulmia. Mikäli niitä ei löydy, kyse on sensuurista.

Tekoälyä ollaan valjastamassa myös sosiaalisen median sensurointiin. Ihmisen tekemän sensuurin eli moderoinnin ongelma on sen hitaus. Parhaimmillaan tuhannet ihmiset ehtivät nähdä ja levittää informaatiota ennen kuin se ehditään luokitella disinformaatioksi. Nykyään tekstiä voidaan kuitenkin enenevissä määrin ajaa tekoälyn seulan läpi reaaliajassa ja tunnistaa ei-toivottu sisältö. Sosiaalisen median alustoista, kuten Facebook ja Twitter, on tullut itseoikeutettuja tuomareita. Ne sensuroivat avoimesti julkaisuja kiistanalaisista asioista disinformaationa. Some-korporaatiot pääsevät toki käsiksi myös kaikkiin käyttäjien välillä lähetettyihin yksityisviesteihin. Muuta ei kannata kuvitella, vaikka yhtiöt väittävätkin toista. Tästä monet valtiot ovat erittäin kateellisia ja ovat yrittäneet saada viestimien salauksen poistettua, jotta pääsisivät itsekin helposti dataan käsiksi metsästääkseen rikollisia ja väärinajattelijoita siinä samalla.

Tässäpä teesit, jotka jokaisen informaatiovirrassa elävän tulisi tietää:

  • Käynnissä on informaatiosota, jonka osapuolet pyrkivät tavoitteellisesti vaikuttamaan tavallisiin kansalaisiin kaikin mahdollisin keinoin.
  • Vaikuttamisen tavoite on oman etupiirin vallan lisääminen eli tavallisten ihmisten vallan vähentäminen.
  • Yksilön ajatukset, puheet ja käytös ovat erittäin vahvasti riippuvaisia saadusta informaatiosta. Informaatiovirran hallitsija käytännössä hallitsee kaikkia niitä yksilöitä, joiden saamaa informaatiota se pystyy kontrolloimaan.
  • Mikään informaatio mistään lähteestä ei ole lähtökohtaisesti luotettavaa vaan epäluotettavaa.
  • Yksilö, jonka saamaa informaatiota kontrolloidaan täysin, on pelkkä marionetti vailla omia mielipiteitä tai omaa tahtoa.
  • Vapaa ja riippumaton tiedonkulku on lähestulkoon yhtä kuin vapaus eli sensuuri millä tahansa perusteella on potentiaalisesti susi lampaan vaatteissa.

Tämä kirjoitus ei ole pyrkimys murentaa luottamusta riippumattomaan ja luotettavaan tiedonvälitykseen. Sehän edellyttäisi sitä, että olisi olemassa riippumaton ja luotettava tiedonvälittäjä.

+8
Paulus Kaipainen

Puuseppä, konetekniikan DI, tapahtumien tarkkailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu