Raha on illuusio, mutta petos todellinen

Paljonko sinulla on rahaa tililläsi? Kaikki varmaan tietävät vastauksen ainakin jossain määrin tarkasti. Vastaukset myös vaihtelevat huomattavasti eri ihmisten välillä. Tämän kirjoituksen aihe ei kuitenkaan ole taloudellinen epätasa-arvo vaan kysymys: tiedätkö, MITÄ se raha tililläsi oikein on? Teksti on pitkä, mutta pyydän, että lukisit edes lopun.

Yleistilanne taitaa olla, että melko harva tietää. Useimpaa ei varmaankaan järin suuresti kiinnosta alkaa kahlaamaan monimutkaisen talousteorian läpi. Rahaa pidetään välineenä, jolla vaihdetaan omaa työtä hyödykkeisiin ja muiden tekemään työhön. Käytännön tasolla se toimiikin näin. Palkka tulee tilille ja sen voi käyttää (ainakin osittain) parhaaksi katsomallaan tavalla. Tähän malliin liittyy kuitenkin ikävä piirre: sen toiminta on riippuvainen olosuhteista. Olosuhteiden ollessa vakaat, ongelmaa ei juuri ole. Palkat nousevat samaa tahtia kuin kustannukset ja ostovoima pysyy samana vuodesta toiseen. Olosuhteet voivat kuitenkin muuttua ja ymmärtääkseen, mitä ovat kyseiset olosuhteet ja millaisia vaikutuksia niiden muuttumisella on, täytyy ymmärtää, mitä on raha.

Kaikki raha ei ole samanlaista. Rahavaranto erotellaan yleisesti termeillä M1, M2 ja M3, joilla on omat määrityksensä. Otetaan suorat lainaukset Suomen Pankin sanastosta, koska ne ovat lyhyet, selkeät ja ytimekkäät [1]:

M1: liikkeessä olevat setelit ja kolikot sekä yön yli, eli heti nostettavissa olevat, pankkitalletukset. Käytetään myös nimitystä suppea raha.

M2: yhteenlaskettuna M1, alle 2 vuoden maturiteetin määräaikaistalletukset sekä 3 kk:n aikana irtisanottavissa olevat talletukset.

M3: yhteenlaskettuna M2 sekä euroalueen rahalaitosten liikkeeseen laskemia instrumentteja, mm. takaisinostositoumuksin myytyjä arvopapereita, rahamarkkinarahastojen osuuksia ja enintään kahden vuoden maturiteettisia velkapapereita.

Luokituksia erottaa ennen kaikkea likviditeetti. Viimeistään nyt alkaa näkyä asia, joka aiheuttaa merkittävää haittaa talousasioiden helpolle ymmärtämiselle: termejä ja sivistyssanoja on liikaa. Termi selitetään toisella termillä, joka selitetään kolmannella jne. Likviditeetti on lainasana ja tulee englannin kielen sanasta ”liquidity” eli suomeksi nestemäisyys. Se on hyvä kuvaus rahan eri muodoista. Jos raha on nestemäistä, sen voi kuvainnollisesti juoda eli käyttää saman tien (M1). Mikäli raha on jäässä, sitä täytyy sulatella kauan aikaa ennen kuin sen voi juoda (M3). Välissä on M2, joka ei ole jäässä, mutta niin kylmää, että sen on pakko antaa hieman lämmetä huoneenlämmössä ennen käyttöä.

Mielikuva, jossa kaikkea rahaa vastaa fyysinen kolikko tai seteli, ei voisi pitää vähempää paikkaansa. Vain pieni osa kaikesta löysästä eli M1-rahasta on fyysistä. Lisäksi suuri osa löysästäkin rahasta on sähköisessä muodossa. Siitä seuraa, että fyysistä rahaa on vain pieni osa kaikesta löysästä rahasta (M1) ja todella pieni osa koko rahavarannosta (M3). [2]

Nyt on selvillä, että rahavaranto jaotellaan löysyyden mukaan. Monet ovat saattaneet kuulla, että rahavarannon koko on viime vuodesta lähtien kasvanut. Mistä sitä rahaa oikein tulee? Tällä hetkellä käytössä on nk. vähimmäisvarantojärjestelmä. Se tarkoittaa, että pankin (minkä tahansa pankin) ei tarvitse pitää kaikkia sen asiakkaiden tekemiä talletuksia hallussaan, vaan se voi lainata rahoja eteenpäin. Itse asiassa, ei läheskään kaikkia talletuksia. Tarkalleen ottaen eurooppalaisella pankilla on määräysten mukaan oltava vain yksi prosentti talletuksista. [6] Loput 99% se voi lainata eteenpäin.

Vitsi piilee siinä, että pankki lainaa 99% rahoista jollekin toiselle, mutta talletusasiakkaan saldon mukaan rahat ovat edelleen tilillä ja nostettavissa käyttöehtojen mukaan. Mistä pankki sitten sai rahat, jotka se lainasi sille toiselle? Vastaus on, että se tekaisi ne täysin tyhjästä. Pankilla on vähimmäisvaatimusten mukaan oltava vain ja ainoastaan yksi prosentti siitä rahasta, jonka se voi lainata. Sillä ei ole läheskään, ei lähimainkaan, niin paljon rahaa kuin se lainaa. Nyt täytyy hieman määritellä, mikä oikeastaan on laina. Mitä eroa on lainalla ja talletuksella? Onko erimerkiksi asuntolainasi laina? Ei ole! Asuntolaina on velkakirja, jonka mukaan sinä lupaudut maksamaan kirjattujen ehtojen mukaisesti velkakirjassa lukevan summan verran rahaa sen haltijalle. Pankki haluaa olla tuon velkakirjan haltija. Pankki siis ostaa sinulta sen sinulta täsmälleen samalla summalla kuin olet velkakirjassa lupautunut maksamaan. Pankin virkailija kirjoittaa summan järjestelmään ja painaa enteriä. Hokkus pokkus! Raha ilmestyy tilillesi, mutta suuri osa siitä ei ole peräisin mistään.

Entä mikäs se talletus oikein on? No laina, tietenkin! Kun menet tallettamaan pankkiin jonkin rahasumman, se on pankin taseessa heti suorituksen jälkeen. [7] Tämä tarkoittaa sitä, että tallettamasi rahat eivät ole enää sinun rahojasi. Ne ovat pankin rahoja, jotka lainasit sille tiliehtojen mukaisesti. Käyttötiliehtojen mukaan voit vaatia lainan takaisinmaksua eli nostaa rahasi itsellesi milloin vain. Pitkäaikaissäästötilillä rahojen saanti takaisin kestää pidempään. Professori Richard Werner on tehnyt rahan syntymiseen liittyen pitkällistä tutkimusta [8] ja antanut monia haastatteluja, joissa hän selittää asiat tavalla, jonka vaikkapa kaltaiseni maallikkokin voi ymmärtää.

Jäljelle jää käteinen. Selvä, sileä seteli. Sehän on rahaa. Niinhän se on, ja raha on velkaa. Seteli on velkakirja, jonka mukaan velkakirjan liikkeellelaskija eli keskuspankki on sinulle pystyssä setelissä lukevan summan. Sama pätee myös kolikoihin.

Pankki kirjaa talletuksena antamasi lainan taseeseensa ja siitä tulee osa pankin varantoa, jolla on vähimmäisvaatimus. Sanotaan, että talletit 10 000 euroa. Kirjanpidollisesti pankki on sinulle velkaa saman summan. Sinä kuitenkin ajattelet, että velka on sinun rahaasi. Niin se onkin, sillä raha on velkaa. No, tässä vaiheessa rahan eli velan määrä on tuo 10 000 euroa. Sitä vastaan pankki voi vähimmäisvarantovaatimusta noudattaen ostaa velkakirjoja 9 900 eurolla. Ostotilanteessa jonkun toisen tilille putkahtaa tämä sama 9 900 euroa. Sinun näkökulmastasi omistat kuitenkin edelleen 10 000 euroa, etkä vain sataa euroa. Jonkun toisen tilillä taas on 9 900 euroa. Yhteenlaskettuna, saadaan kokonaissummaksi 19 900 euroa. Se tarkoittaa sitä, että raha on ensisijaisesti kirjanpidollinen asia. Pankki on kirjanpitäjä, joka välittää rahaa ja luo sitä kiertoon lisää.

Tässä ei kuitenkaan ole vielä läheskään kaikki. Spekuloidaan lisää ja sanotaan, että pankki osti 9 900 eurolla velkakirjan henkilöltä tai yritykseltä, jolla on tili toisessa pankissa. Muistetaan, että kaikki tilille menevät talletukset, myös lainoista peräisin olevat, ovat lainaa pankille ja päätyvät sen taseeseen. Toinen pankki saa siis varantoonsa 9 900 euroa, joista 9 801 euroa se voi käyttää velkakirjojen ostoon. Sen jälkeen kirjanpidollinen kokonaissumma on 28 801 euroa. Samanarvoista, aitoa rahaa koko summa. Mikään ei estä ketjun jatkumista kolmanteen, neljänteen pankkiin ja niin edelleen. Rahaa tulee maailmaan lisää joka kerralla. Itse asiassa tavalliset pankit luovat uudesta rahasta 97%. Keskuspankkien osuus on vain 3%. [R. Werner, 2018] Pankkiketjun aikaansaaman rahavarannon lisääntymisen voi laskea todella yksinkertaisella kaavalla (money multiplier formula):

∆ M = ∆ D / r

Merkki tarkoittaa yhtälöissä usein muutosta. M tarkoittaa rahavarantoa, joten ∆ M on siis rahavarannon muutos. D puolestaan tarkoittaa talletusta, joten ∆ D on talletusmäärän muutos. Pieni r on vähimmäisvarantovaatimus. Euroopassa se on 1% eli 0.01 ja vaikkapa Yhdysvalloissa oli pitkään 10% eli 0.1. Aiemmin puhuttiin 10 000 euron talletuksesta. Lasketaan, paljonko rahavarannon muutos kokonaisuudessaan voi suurimmillaan olla:

∆ M = 10 000€ / 0.01 = 1 000 000€

Kymppitonnin talletuksesta syntyy siis enimmillään miljoonan euron muutos rahavarantoon. Tyhjästä. Velan takaisinmaksu puolestaan pienentää rahavarantoa.

Kuten kaikki varmasti ymmärtävät, pankki ei saa tyhjästä tekemäänsä rahaa itselleen. Sen ainoa motiivi suorittaa edelläkuvattu järjestely on se fakta, että velkakirjassa lupaudut maksamaan velan takaisin korkojen kera. Monella on kokemusta asuntolainoista. Nyt kannattaa pohtia, mikä on omarahoitusosuuden merkitys ja miten tilanne aikajärjestyksellisesti menee. Aivan. Omarahoitusosuus on talletus, vaikkapa 10% velkasummasta. Se menee pankin taseeseen ja siitä on jonkin verran hyötyä vähimmäisvarannon kannalta. Omarahoitusvaatimus tulee kuitenkin ensisijaisesti lainsäädännöstä. Mikäli pankilla riittää vähimmäisvaranto, sen kannattaisi korkotulojen kannalta olla vaatimatta ollenkaan omarahoitusosuutta. Mitä pankki sanoo, jos haluat rahoittaa vaikkapa 30 prosenttia uudesta asunnosta itse? Se sanoo, ettei kannata. Sijoita ylimääräiset rahat mieluummin tähän sijoitusinstrumenttiimme, josta saat paremman tuoton lainakuluihin verrattuna. Tämä sanoma voi jopa pitää paikkansa noususuhdanteessa. Laskusuhdanteessa nettotulo on sen sijaan negatiivinen. Pankille sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Oleellista on saada sidottua rahojasi mahdollisimman pitkäaikaisiin talletuksiin eli vähemmän löysäksi M2- ja M3 -rahaksi. Ne ovat pankin kannalta paljon arvokkaampaa rahaa, koska et voi karhuta antamaasi velkaa heti takaisin. Alhaisen vähimmäisvarantovaatimuksen vuoksi M1-raha on ongelmallista, koska akuutin kriisin sattuessa ihmiset voivat vaatia rahansa takaisin massoittain ja pankilla ei ole niitä rahoja. Seuraa helposti pankkikriisi. M2 ja M3 antavat enemmän aikaa suunnitella ja reagoida tilanteeseen.

Nyt lienee selvää, että pankki ei ole mikään instanssi, jolla on holveittain rahaa. Se on enemmänkin taho, joka pitää kirjaa veloista ja ottaa palkkiokseen korkotulot. Pankit eivät kuitenkaan suinkaan ole luonnostaan haitallisia toimijoita, päin vastoin. Pankkeja tarvitaan oleellisesti, koska investointeihin tarvitaan usein enemmän rahaa kuin itseltä löytyy. Hyvät investoinnit taas lisäävät tuottavuutta ja saavat aikaan talouskasvua. Vedoten taas professori Richard Wernerin puheisiin: lainan käyttökohde on täysin, absoluuttisen, oleellinen. Esimerkkinä hän nostaa esille Saksan tuhannet pienet paikallispankit. Paikalliset ihmiset lainaavat pankille rahojaan ja pankki sijoittaa niitä rahoja paikallisten yritysten investointeihin. Tämä on toiminut äärimmäisen hyvin. Saksassa on ylivoimaisesti eniten nk. ”salaisia mestareita” (hidden champions) eli alansa johtavia yrityksiä, jotka ovat kooltaan pieniä tai keskisuuria. Niitä ei tunneta yleisesti, koska itse toimialatkin ovat pieniä. Tullakseen määritetyksi tällaiseksi mestariksi, yrityksen on oltava alallaan maanosansa suurin tai maailmassa vähintään kolmanneksi suurin. Saksassa tällaisia yrityksiä on 1307. Seuraavana Yhdysvallat, jossa sijaitsee 366 salaista mestaria. Forbesin listan 10. sijalla on Espanja, 11 mestarillaan. Se tarkoittaa sitä, että Suomessa on vähemmän, koska emme yllä kymmenen parhaan joukkoon. [6]

Prof. Wernerin mukaan tämän menestyksen yksi avaintekijöistä ovat pienet pankit, jotka ovat ikään kuin sijoittaneet rahaa viisaasti hyvin tuntemiensa paikallisten pk-yritysten investointeihin. Investointi on lähtenyt tuottamaan, yrityksestä on tullut entistä menestyvämpi ja se on pystynyt maksamaan velkansa ajallaan takaisin. Vaikka prosessissa syntyi uutta rahaa, se ei ole ongelma. Kakkukin kasvoi, joten ylimääräisestä rahasta ei seuraa inflaatiota. Niin pitkään kuin kakku kasvaa, ei seuraa ongelmia. Se tarkoittaa sitä, että velan määrän seuraillessa valtioiden BKT:ta ei ole ongelmaa. Uuden rahan määrä on oikeassa suhteessa kasvaneeseen kakkuun. Talouskasvun kannalta uutta rahaa tarvitaan: se on pakollista. Muuten seuraa deflaatio. Toinen pakollisen lisärahan tarpeen aiheuttaja on tietenkin velan korko. Maailmassa ei koskaan ole rahaa maksaa velkojen korkoja. Niiden maksamiseen tarvitaan lisää uutta rahaa. Tällä hetkellä laajan rahavarannon (M3, johon sisältyvät siis M2 ja M1) koko on maailmassa erään lähteen mukaan n. 96 000 miljardia. Velan määrä puolestaan on n. 253 000 miljardia, mikä on sittemmin kasvanut. [7]

Valtion velanotto ei määritelmällisesti poikkea juurikaan yksilön tai yrityksen velanotosta. Valtio myy velkakirjan ja saa korvaukseksi tyhjästä tehtyä rahaa. Poikkeama tulee siinä, että useammat tahot ovat kiinnostuneita valtioiden velkakirjoista ja niillä voi käydä aktiivista kauppaa. Lopulta suuri osa velkakirjoista päätyy sijoitus-, vakuutus-, ja eläkerahastojen omistukseen.

Nyt olemme maailmanlaajuisesti tilanteessa, jossa velan eli rahan määrä kasvaa huimasti, mutta kakku pienenee. Tulossa on suurempi velkakriisi kuin vuonna 2008 ja tällä kertaa ongelmissa eivät ole pelkät kansalaiset vaan myös kokonaiset valtiot. On mielestäni suorastaan jokaisen kansalaisen velvollisuus ymmärtää pankkijärjestelmää ja rahaa itse, eikä vain jättää asiaa ”asiantuntijoiden” haltuun. Valtiontalous yhdistettynä globaaliin talouteen on monimutkainen asia, se on totta. Päätökset, kuten liittyminen Euroopan Vakausmekanismiin (EVP), koskettavat kuitenkin koko kansakuntaa. Vetäytyminen taloustieteen kiemuroiden ja jargonin taakse on harmillisen yleistä, vaikka monet asiat ovat kaikkien käsityskyvyn ulottuvilla, kun asiat esitetään selkeästi. Se on vallankäyttöä. Kritiikki kuitataan ymmärtämättömyydellä. Vain ekonomisti voi kuulemma ymmärtää talouden kokonaisuuden päälle. Uskallan kuitenkin väittää, että jokainen ekonomisti todellakin ymmärtää kokonaisuuden päälle ja suurin osa päättää silti olla valistamatta meitä yksinkertaisia maan matosia sen enempää tuon kokonaisuuden ongelmakohdista. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Euroopassa vähimmäisvarantovaatimusta pudotettiin kahdesta prosentista yhteen vuonna 2012 [9]. Yhdysvaltain keskuspankki FED puolestaan pudotti vaatimuksen kymmenestä prosentista nollaan viime keväänä [10]. Mitä pienempi prosentti tarkoittaa? Aiemmin käsitellyn kaavan avulla asian ymmärtäminen on helppoa: mitä pienempi prosentti, sitä enemmän rahaa tulee tyhjästä varantoon. Mitä tapahtuu, kun jakaa nollalla? Silloin yhtälön tulos lähestyy positiivista ääretöntä. Mikäli pankit eivät siis itse hillitse vähimmäisvarantonsa hupenemista, rahavarantoon voi teoriassa tulla ääretön määrä uutta rahaa.

 

JOS ET TULLUT LUKENEEKSI YLLÄ OLEVAA SEN PITUUDEN VUOKSI, PYYDÄN LUKEMAAN TÄSTÄ ALKAEN.

 

Ekonomistit ovat kovia keksimään toinen toistaan monimutkaisempia talousteorioita ja sitten riitelemään niistä keskenään. Tässä tulee kuitenkin pääsäännöt, jotka pitävät suunnilleen paikkansa.

1. Jos rahapolitiikka on löyhää eli velan luontiin kannustetaan pienellä vähimmäisvarantovaatimuksella ja velan ottoon puolestaan kannustetaan matalilla koroilla, rahavarannon kasvu nopeutuu.

2. Jos kakku eli karkeasti rahavarantoon kuuluvien valtioiden bruttokansantuote ei kasva yhtä matkaa rahamäärän kanssa, seuraa inflaatiota. Rahan arvo heikkenee, koska rahaa on enemmän, mutta sillä ostetaan edelleen paloja entisen kokoisesta kakusta. Samalla rahalla saa pienemmän palan kuin ennen.

3. Tässä tulee ekonomistien kiistakapula: elvytys. Kuinka paljon ”liikaa” rahavarantoa kannattaa hetkellisesti kasvattaa, jotta sillä saataisiin aikaa talouskasvua eli käytännössä bruttokansantuotteen kasvua tulevaisuudessa. Tällöin kakku suurenisi ja kasvu pienentäisi inflaation entisekseen.

Mielestäni tässä on oleellinen ongelmakohta. Mikäli elvytystä/investointeja tehdään väärin eli velkaa otetaan tuottamattomiin tarkoituksiin, kuten juoksevat kulut, kiinteistöt, osakkeet, arvopaperit jne., ei synny tuottavuuden kasvua tulevaisuudessa. Se ei ole mahdollista. Velkaa ei investoida mihinkään, mistä voisi syntyä kasvua. Kiinteistöjen, osakkeiden ja arvopapereiden arvo euroissa kyllä tietenkin kasvaa, kun rahaa tulee varantoon lisää. Se ei kuitenkaan ole tuottavuuden kasvua! Syömävelan ottamisen kutsuminen elvytykseksi on SUURI VALHE!

On tärkeää ymmärtää, mihin laittaa nimensä pankissa. On yhtä lailla tärkeää edes yrittää ymmärtää, mihin päättäjämme laittavat nimensä kansakunnan mandaatilla! Velalla on aina ehdot ja pitää tietää, millä säännöillä pelataan. Velka ei itsessään ole ongelma, kunhan sen synty pidetään tiukasti hallinnassa ja terveellä pohjalla. Koronaa käytettiin keinona ja oikeutuksena avata hanat täysin auki ja kaikkien aikojen kriisi on jo pedattu. Tietämättömyys pelisäännöistä ja sääntömuutosten vaikutuksesta on ongelma. Tietävätkö poliitikkomme vaikkapa kaikki pelkästään tässä blogitekstissä käsitellyt asiat tehdessään taloutta ja velanottoa koskevia päätöksiä? Mikäli eivät, se on ongelma. Sen sijaan se, että tietää pelisäännöt ja pelaa silti edustamansa kansakunnan edun vastaisesti, on mielestäni vielä huomattavasti pahempi ongelma. Joku voisi kutsua tällaista toimintaa maanpetturuudeksi. Puoluekuri tai tyhjän äänestäminen ei poista henkilökohtaista vastuuta! Nyt on tullut aika osoittaa, että löytyy sitä luottamusaseman vaatimaa selkärankaa toimia kansakunnan edun mukaisesti, ei vastaisesti.

Elpymisvälineeseen liittyminen ei ole Suomen kansan etu, vaikka ministerit, MEP:t kansanedustajat, virkamiehet sekä jotkut ekonomistit ja asiantuntijat mitä väittäisivät. Perustelu liittymisen puolesta kuitenkin näyttää olevan lähinnä se, että liittymättä jättäminen olisi Suomelle mainehaitta ja häpeä. Aivan täydellisen absurdia! Nauraisin tälle, jollei tilanne olisi niin vakava. Elämme kohtalon hetkiä itsenäisinä kansalaisina ja kansakuntana. Vakausmekanismi sitoo meidät valtavaan velkajärjestelmään ja uuden velkakriisin tullessa Suomi tai moni muu valtio ei välttämättä selviä vastuistaan. Tähän tilanteeseen on sangen kaukonäköisesti kehitetty jo valmis ratkaisu: The Great Reset.

Tiedämme, että raha on velkaa ja velka tehdään tyhjästä. Haluammeko luopua omistusoikeudestamme sekä itsemääräämisoikeudestamme ja alistua vuokralaisiksi globaalin omistavan luokan hallinnan alle sitä vastaan, että tyhjästä tehty velka nollataan takaisin tyhjyyteen? Mikäli eduskunta päättää liittää Suomen velkaunioniin, voi olla, että meiltä ei enää asiaa edes kysytä. Velkakriisin koittaessa sanotaan, että näin on pakko tehdä. Silloin perääntyminen vaatii jo kovempia toimia.

Mietitäänpä. Seuraava massiivinen velkakriisi on tahallisesti aiheutettu ja sen tulo hyvin tiedossa jo nyt. Ratkaisu (The Great Reset) tähän tulevaan velkakriisiin on jo valmiina.

1 + 1 lienee 2 eli tavallisia kansalaisia ympäri maailman yritetään jälleen kerran vetää kölin alitse. Sikäli mikäli jälleen päädytään sukeltamaan, asiasta syytetään kuitenkin koronaa, sattumien summaa, kohtalon kättä, maailmantalouden ennakoimatonta käytöstä, talousjumalien epäsuotuisuutta ja tietenkin kansaa itseään. Syyttämisen hoitavat ne todelliset syylliset.

 

 

P.S. En ole ekonomisti. Minulla ei ole muodollista talousalan koulutusta. Mikäli harjaantuneempi silmä huomaa tekstistäni asiavirheitä, korjaan ne ja merkitsen selvästi, mitä tulin virheellisesti väittäneeksi.

Tämän tekstin tarkoitus on tuoda talousasioita esille mahdollisimman yksinkertaisesti tavallisen kansalaisen ymmärryksellä. Se tarkoittaa sitä, ettei kaikkea käydä juurta jaksain läpi ja kaikkia yksityiskohtia ei oteta huomioon. Kattavan taloustietämyksen omaksumiseen käydään vuosien koulutus. Teksti ei ole missään kohden oppikirjateksti, vaan minun näkemykseni siitä, miten asiat käytännössä ovat sekä tulkintani käyttämistäni lähteistä.

Lähteet:

[1] https://www.suomenpankki.fi/fi/opi-taloudesta/sanasto/

[2] https://www.investopedia.com/articles/investing/092413/how-currency-works.asp

[3] https://www.ecb.europa.eu/explainers/tell-me/html/minimum_reserve_req.en.html

[4] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-pankkiin-tallettamasi-rahat-eivat-olekaan-sinun/5346646

[5] https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1057521915001477

[6] https://www.forbes.com/sites/rainerzitelmann/2019/07/15/the-leadership-secrets-of-the-hidden-champions/

[7] https://www.visualcapitalist.com/all-of-the-worlds-money-and-markets-in-one-visualization-2020/

[8] https://www.suomenpankki.fi/fi/opi-taloudesta/opi-taloudesta/mita-raha-on/

[9] https://www.ecb.europa.eu/explainers/tell-me/html/minimum_reserve_req.en.html

[10] https://www.thebalance.com/reserve-requirement-3305883

+5
Paulus Kaipainen

Puuseppä, konetekniikan DI, tapahtumien tarkkailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu