Äänestysapatiaa paikallisissa vaaleissa

Politiikan aktiiviselle harrastajalle on tämä vuosi varsinainen yhteisten asioiden hoitamisen supervuosi. Kesällä olivat kuntavaalit ja syksyllä odottavat korkeakoulujen edustajistovaalit, osuuskaupan edustajistovaalit ja osuuspankin edustajistovaalit, joiden jälkeen voikin alkaa kääntämään katsettaan jo aluevaaleihin ja seurakuntavaaleihin. Olen kuitenkin nyt omakohtaisestikin joutunut toteamaan faktaksi vanhan pelottelun äänestysaktiivisuuden laskemisesta. Kuntavaalien äänestysprosentti jäi vaatimattomaan 55,1 prosenttiin, joka on heikoin sitten vuoden 1945 vaalien.  Varmasti käynnissäoleva pandemia vaikutti tähän harmmilliseen kehityskulkuun, mutta eihän se hyvältä näytä tulevaa ajatellen.

Näiden muiden pienten paikallisten vaalien osalta tilanne on vielä huolestuttavampi. Edellisissä yliopistojen edustajistovaaleissa vuonna 2019 äänestysprosentti oli vain 32.4 prosenttia. Siitäkin huolimatta, että yliopistojen edustajistovaaleissa käsitellään, kuntavaalien tapaan, kaikista lähimpänä olevia asioita. Tässä tapauksessa oman opinahjon asioita. Äänioikeutettuja olivat jokainen yliopisto-opiskelija, mutta äänestäminen ei innostanut, vaikka ainakin Joensuussa, jossa tuolloin opiskelin, tekivät kaikki ryhmät kovaa vaalityötä ryhmästä riippuen joko oman alansa opiskelijoiden kesken tai puoluepoliittiseen tapaan yleisesti mehua jakaen. Ammattikorkeakouluissa tilanne on vielä surullisempi. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK kertoo, että vuonna 2018 ammattikorkeakoulujen edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 17,35.  Kuvaavaa on, että en edes löytänyt valtakunnallisia äänestystuloksia viimevuoden vaaleista. Usein kuulee sanottavan, että yliopiston edustajistovaalit eivät kiinosta pakkojäsenyyden takia, mutta tämä vertailu mielestäni kumoaa tämän väitteen. Ammattikorkeakoulussa ei ole pakkoa kuulua opiskelijakuntaan, mutta siitä huolimatta yhteisten asioiden hoitaminen ja niihin kantaa ottaminen herättää vielä vähemmän kiinnostusta. Tämä on mielestäni surullista, koska opiskelijapolitiikka on kuitenkin hyvä osa demokratiakasvatusta ja tapa opettaa aktiivisia kansalaisia, jotka muistaisivat vähintäänkin äänestää vaaleissa. Olen itse luotsaamassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun edustajistovaaleissa opiskelevien kokoomuslaisten listaa ja aika-ajoin olo on hieman epäuskoinen sen suhteen, että vastaavatko vaaleilla valittavat edaattorit opiskelijoiden näkemyksiä. Tätä samaa trendiä on myös seurakuntavaaleissa, joissa äänestysprosentti oli viimeksi 14.4. Nämä kaikki prosenttimääräthän ovat sellaisia, että vaalien ylivoimainen voittaja oli apatia. Keskimääräisen äänestäjän mielipide on ollut ”ei kiinnosta.”

Mikä sitten avuksi? Varmasti nämä kaikki instanssit voisivat teroittaa omaa viestintäänsä ja kertoa selkeämmin ja enemmän, miksi niissä on edustajistoja ja miksi äänestäminen on tärkeää. Paikallisen tason asiat kun kuitenkin ovat niitä, jotka konkreettisesti näkyvät elämässämme. Toisaalta paikallisuus lienee myös aika-ajoin ongelma. Vaikuttaa siltä, että ihmiset enää harvemmin asettuvat aloilleen niin nuorina, että heille syntyisi identiteetti jonkun alueen vakituisena asukkaana, tai palveluiden käyttäjänä. Tämän ei toki pitäisi vaikuttaa ainakaan oppilaitosten edustajistovaaleihin, mutta se voisi selittää matalaa äänestysprosenttia kunta- ja seurakuntavaaleissa. Viimeksimainitun äänestysaktiivisuuden syy on nähdäkseni aika selkeä: keskimääräinen kirkon jäsen ei välttämättä käytä seurakunnan palveluita muuten, kun häiden ja hautajaisten kohdalla. Tällöin sen asiat voivat tuntua kaukaisilta siitäkin huolimatta, että seurakunnan luottamushenkilöthän eivät tee mitään aatteellisia linjavetoja, vaan hoitavat seurakunnan käytännön asioita. Talouden hoitoa ja muuta kaikkia seurakuntalaisia koskettavaa.

Osa tahoista puolestaan sensijaan vaikuttaa pyrkivän välttämään liikaa demokraattisuutta. Esimerkiksi osuuskaupan edustajistovaaleissa vaalikelpoinen ihminen on ainoastaan sellainen, joka on ollut jäsenenä jo edellisen vuoden lopussa siinä osuuskaupassa, jossa asettuu ehdolle ja osuusmaksukin on tullut olla suoritettuna juuri siihen osuuskauppaan. Tämä aiheuttaa sen, että osa aktiivisista ihmisistä jää päätöksenteon ulkopuolelle. Itse vaihdoin osuuskauppaa nyt kesällä vihdoin ja viimein miltei vuosi sen jälkeen, kun muutin pois PKO:n alueelta ja tämä teki minusta nyt keskisuomessa vaalikelvottoman, vaikka osuusmaksu on suoritettu jo kauan aikaa sitten ja osuuskaupankin jäsenenä olen ollut monta vuotta. ”Halutaan nuoria päätöksentekoon, mutta vain jos olet ollut meidän jäsen aina” -tyyppinen toiminta ei varmasti rohkaise ketään lähtemään ehdolle ja mukaan toimintaan.

Yleensä olen varsin hanakasti  esittänyt omia ratkaisujani ongelmiin, mutta tähän teemaan en osaa tarjota ratkaisua. Minä rakastan demokratiaa ja yhteisten asioiden hoitamista. Minulle on aina ollut selvää, että haluan osallistua aina yhteisöjen sisäiseen debattiin ja päätöksentekoon, mutta miten se voi olla reilua ja oikein, jos keskimääräinen jäsen ei halua ottaa mitään kantaa siihen, miten asiat hoidetaan? Silloin päätöksiä tekevät ne ihmiset, joilla on eniten kavereita eivätkä ne, joilla on eniten näkemystä asioiden hoitamiseen. Tympääntyminen puoluepolitiikkaan selittää varmasti osaltaan sitä, miksi vaikkapa kuntavaalien äänestysprosentti on alhainen, mutta se ei selitä näitä muita. Näissä kaikissa ”pienemmissä” vaaleissa on aina ollut kattava määrä myös puhtaan epäpoliittisia listoja esimerkiksi opiskelijajärjestöjen tai seurakunnassa herätysliikkeiden puolelta. Mutta nämä listathan taas vievät päätöksentekoa helposti enemmän tuohon suuntaan, jossa päätöksiä tekevät ne, joilla on eniten kavereita. Reilu demokratia on vaikea laji. Jos hyvä lukijani, osaat antaa ratkaisuja tähän äänestysapatiaan, niin lukisin ajatuksianne mielelläni.

0
Peetu Luiro
Kokoomus Jyväskylä

Keski-Suomalainen kaupallisen alan aloittelija, yhteiskunnallinen optimisti ja Jyväskylän kokoomusopiskelijoiden hallituksen jäsen.

Minulle tärkeää päätöksenteossa on päätösten järkiperäisyys. Haluan toimia syrjäytymistä ja vastakkainasettelua ehkäisten omakohtaisten kokemuksieni myötä.

Ydinteemani: Ei kiusaamiselle (koulussa, töissä, politiikassa)
Kyllä pragmaattiselle, asiakeskeiselle politiikalle.
Ei jähmeälle byrokratialle
Kyllä yhteistyölle ja keskustelulle poliittisten rajojen ylitse.

Haluan tehdä politiikkaa, jossa asiat otetaan asioina ja ihmiset ihmisinä. Lupaan istua alas ja keskustella kaikkien muiden kanssa, olivat poliittiset rintamalinjat mitä ikinä ovatkaan. En usko Twitter-politiikkaan, enkä sitä saatikka Facebookia näinollen myöskään käytä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu