Hallituksen apu ei ehtinyt ajoissa, konkurssiuutisia tulee

ESS uutisoi koko sivun uutisella, että Vierumäki Country Club on konkurssissa. Reilu kuukausi sitten kassavirta tyrehtyi kokonaan, 170 ihmistä menetti työpaikkansa.

Kyllä näitä uutisia nyt tulee riittämään.

Ei isoillakaan yrityksillä ole sellaisia pääomavarantoja, joilla voitais pitkään kassaa paikata, kun ei ole edes mitään tietoa, koska saa taas aloittaa toiminnan.

Hallituksen toimilla olisi ollut kiire, mutta niitä tehtiin nyt sitten vielä hutiloiden, niin että ei saadakaan pelastetuksi yrityksiä, vaan niiden on joutuisasti jätettävä konkurssihakemus oikeudelle. Rahoja virtasikin monille tahoille, jotka eivät mitään pelastamista tarvinneetkaan.

Tietoa kyllä oli tilanteesta, mutta taitoa nyt ei ollut nopeaan pelastusoperaatioon. Tai sitten oli salaisia ajatuksia tuossa kohtaa puoluepomoilla – niitähän heillä tahtoo olla.

Hallitus kyllä julisti uljaasti, että he pelastavat yritykset koronan aiheuttamilta ongelmilta, niin etteivät yritykset mene konkurssiin. Puheet eivät riitä, tarvitaan tekoja, oikeita kohdennettuja tekoja. Hallitus kyllä pystyi parissa päivässä rustaamaan poikkeuslain vaatimia lakeja ja asetuksia, mutta ei nyt sitten oikeasti haluttukaan pelastaa yrityksiä, koska kyllä siihen olisi ollut aikaa jopa vähän enemmän kuin pari päivää. Olisi kyllä nopeasti voitu laatia tilapäinen laki yritysten pelastamiseen, laki, joka olisi kohdistanut pelastustoimet koronan vaarantamille yrityksille. Tuliko esteeksi sitten korruptiopuolueiden kähminnän mahdollisuus ohjata rahoja niille tahoille, joilta voidaan odottaa myöhemmin vastapalveluksia esimerkiksi puoluetukien muodossa. Kukas nämä kähminnät tutkisi – ne on niin hyvin junailtu, ettei niistä saa oikeuskanslerikaan selvää.

PekkaLehtinen1

vanha ukkopaha, joka tarkkailee maailmanmenoa sivusta, puolueisiin sitoutumaton, mutta useimmiten löytää ehdokkaansa demareista, mutta ei aina

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu