Nuoren unelmat ja haaveet ja liiallisen alkoholin ja huumeiden käytön valistus.

 

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten koulujen alkoholivalistus ja huumevalistus tänä päivänä hoidetaan. Siitä on jo monta kymmentä vuotta, kun olen ollut koulussa kuuntelemassa jotakin valistustapahtumaa, kun omat lapseni olivat siinä iässä. Tuossa tapahtumassa huumeista puhuttiin irrallisena aiheena, elämästä ikään kuin erillään olevana asiana. Keskityttiin niihin haittoihin, joita terveydelle voi koitua, mutta unohdettiin kokonaan se tärkein elämän yhteys.

Noista asioista pitää myös puhua silloin, kun nuorten kanssa puhutaan elämän unelmista ja haaveista. Vaikka nuorilla ei vielä peruskoulun yläasteella ole mitään tietoa välttämättä siitä, mikä hänestä tulee isona, niin silti pitää puhua siitä, että jokainen teistä joutuu miettimään sitä, mistä ammatista on kiinnostunut tai mihin lahjat ja kyvyt viittaavat. Peruskoulun jälkeen on jo haettava johonkin opiskelemaan. Miten tuohon tulevaan ammattiin kouluttaudutaan ja miten sitten päästään siihen työhön, johon haluaa mennä. Ehkä tulevaisuudessa nuori haaveilee perheestä, aviopuolisosta, lapsista ja kodista. Ehkä nuori haaveilee harrastuksesta tai jos on jo mukana, miten sen rahoittaa sitten, kun on itsenäisessä elämässä. Ehkä haaveilee ulkomaan matkoista. Monia muitakin haaveita voi olla.

Noihin unelmiin ja haaveisiin pitää nyt kytkeä se alkoholi- ja huumevalistus. Liiallinen alkoholin käyttö vaikeuttaa sinun omien unelmiesi ja haaveidesi toteuttamista. Huumeiden käyttö vaikeuttaa samoin sinun omien unelmiesi ja haaveidesi toteuttamista. Miksi?

Nyt tulemme siihen tärkeimpään asiaan. Liiallinen alkoholin käyttö ja huumeiden käyttö voi estää sinun pääsysi opiskelemaan unelmiesi ammattiin tai voi keskeyttää opintosi, kun koulu antaa sinulle potkut tai et suoriudu opinnoista.

Liiallinen alkoholin käyttö tai/ja huumeiden käyttö voi estää sinua pääsemästä siihen työpaikkaan, johon haluaisit päästä.  Tai sitten, jos olet päässyt, voi olla potkut edessä. Miksi?

Sinä et suoriudu työstäsi, niin kuin pitäisi. Sinulle tulee poissaoloja liiallisen alkoholin tai huumekäytön johdosta. Vielä merkittävämpi asia on seuraava.

Yksikään työnantaja ei kestä sitä negatiivista mainetta, jonka yritykseen tuo sellainen työntekijä, joka käyttää vapaa-aikansa ryyppäämiseen tai huumeiden käyttöön. Työnantajat seuraavat työntekijöidensä somepäivityksiä, jos ne ovat avoinna seurattaviksi. On toki muitakin asioita, joita työnantajat joutuvat seuraamaan. Esimerkiksi rikollinen toiminta vapaa-ajalla, moraaliton elämä jne. Ei ole siis ihan sama, miten vapaa-aikasi käytät. Jokainen työntekijä on yrityksen edustaja myös vapaa-ajallaan, vaikka ei sitä ajattelisikaan.

Mikäli yrityksen asiakkaiden eli yrityksen tuotteiden ostajien tietoon tulee yrityksestä tieto, että yrityksessä on alkoholin liikakäyttäjiä tai huumeiden käyttäjiä töissä, asiakkaat hyvin nopeasti etsivät toisen toimittajan, eivätkä osta enää tuollaiselta yritykseltä. Mikäli tuollainen maine alkaa vaikuttaa siihen, että asiakkaat jättävät yrityksen, yrityksen omistajalle tai omistajille ei jää kuin alkaa miettiä, miten yrityksen toiminta lopetetaan.

Tuollaista maineen menetystä ei yksikään yritys kestä kauaa. Tuollaisen maineen menetyksen korjaaminen on myös yritykselle lähes mahdotonta. Vaikka yritys hyvin nopeasti irtisanoo alkoholin liikakäyttäjät palveluksestaan ja huumeiden käyttäjät palveluksestaan, maineen puhdistaminen on tänä päivänä lähes mahdotonta. Some kuljettaa negatiiviset uutiset hyvin nopeasti kaikkien yrityksen sidosryhmien tietoon.

Liiallinen alkoholin käyttö ja/tai huumeiden käyttö voi myös tyssätä sinun muut elämän unelmat. Sinun mielekäs harrastuksesi ei jatkukaan enää. Samoin ihmissuhteesi voivat kärsiä pahasti, jos sinun vapaa-aikasi kuluu alkoholin käytössä tai huumeiden käytössä.

Jotenkin tällä tavalla nuo asiat on kytkettävä nuoren elämän unelmiin, jotta he ymmärtävät, mitkä asiat voivat estää heidän unelmiensa toteutumisen. Ehkä koulujen alkoholi- ja huumevalistus on jo nyt kytketty nuoren elämän haaveisiin ja unelmiin ja puhutaan oikeasti niistä asioista, jotka voivat estää nuoren omien haaveiden ja unelmien toteutumisen.

+3
PekkaLehtinen1

vanha ukkopaha, joka tarkkailee maailmanmenoa sivusta, puolueisiin sitoutumaton, mutta useimmiten löytää ehdokkaansa demareista, mutta ei aina

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu