Suomi valitsi ainaisen koronan – miksi?

Kohta puolitoistavuotta on kulunut koronan pysäyttävästä vaikutuksesta. Siitä huolimatta, vaikka aikaa on ollut kouluttaa rajoille uutta henkilöstöä koronatorjuntatöihin, sitä ei ole tehty. Suomessa on työttömiä sadointuhansin ja moni on jo koulutettu alallekin, joten ei olisi ollut vaikeaa kouluttaa rajoille uudet ihmiset koronaa torjumaan.

Se on todella outoa. Rajat pitäisi pitää auki, mutta rajoilla pitäisi olla niin paljon korona torjuntahenkilöstöä, kuin tarvitaan, jotta korona ei tule rajojen yli. Eihän siitä ole mitään hyötyä, jos rajat vuotavat kuin seula ja aina yhä uusia mutaatioita rynnistää maahan ja levittää taudin taas epidemiaksi asti.

Eihän Suomea voida sulkea ja avata yhtenään. Kaikki muu sairauden hoito lykkääntyy yhä, kun koronaihmiset on otettava rajoille siitä normaali terveydenhoitohenkilöstöstä.

Kyllä pitäisi saada nyt sellaiset ihmiset vastaamaa tästä asiasta, että se hoituisi. Koko maailmaa ei saada koskaan rokotetuksi – rahaa ei siihen kertakaikkiaan ole!

+5
PekkaLehtinen1

Maailman menoa vielä tarkkaileva mies, joka yrittää ottaa asioista selvää monella tavalla, vaikka aika tosin ei riitä kovin paljoon, kun on vielä muutakin elämää. Mielenkiintoisia asioita ja juttuja olisi enemmän, kuin ehtii harrastaa. Elämä on vielä rikasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu