USA presidentin vaalit on selvä peli

Trumpin jatkokausi lienee selvä nyt, kun haastaja ei pääse edes kamppanjoimaan, niin että ihmiset voisivat tavata haastajan. Bidenin vanhat seksijutut taitavat myös tulla esteeksi voitosta.

Trumpin etuna on se, että häneen amerikkalaiset voivat luottaa siinä, että hän jos kukaan pystyy nostamaan amerikan talouden taas koronan jälkeen jaloilleen. Tuo asia nyt taitaa painaa vaaleissa kuitenkin eniten, kun työttömyys on noussut huippuunsa. Työttömät luottavat Trumpiin enemmän kuin Bideniin talouden elvyttäjänä.

Outoa tässä on se, ettei noin isosta maasta löydy nuorempia haastajia molemmista puolueista – siis varteenotettavia haastajia – olihan niitä muutama heppoinen yrittäjä.

Mihin amerikka on menossa, sitä nyt ei osaa kukaan sanoa. Sen tietää, että kansa jakautuu entistä enemmän kahtia. Mitä se tuo tullessaan on täysin hämärän peitossa. Luultavasti amerikka ei tule yhtenäiseksi enää muutoin kuin sodan uhkan ja todellisen amerikkaa uhkaavan sodan vuoksi.

PekkaLehtinen1

vanha ukkopaha, joka tarkkailee maailmanmenoa sivusta, puolueisiin sitoutumaton, mutta useimmiten löytää ehdokkaansa demareista, mutta ei aina

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu