Suomenkielinen Maamme-laulu 150 vuotta!

Lauantaina on jälleen Maamme-laulun juhlapäivä. Johan Ludvig Runebergin Vårt land -runo laulettiin ensi kerran Fredrik Paciuksen sävellyksenä 13. toukokuuta 1848, silloin tosin vain ruotsiksi.

Suomenkieliset säkeet ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” odotuttivat vuoteen 1867. Siitä on nyt 150 vuotta, joten meillä suomalaisilla on erityistä syytä juhlia Maamme-laulua. Riemujuhla saattaa tosin jäädä itsenäisyyttä juhlivien kansalaisten varaan. Suomi100-tasavalta ei tunnu lauluun yhtyvän.

Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Nykymuotoisina nämä julkaistiin vuonna 1867 runovihkossa, joka oli osa Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäistä kokonaissuomennosta. Sitä työsti tiiviissä yhteistyössä ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä: Bernhard Fredrik Godenhjelm, Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), Aleksanteri Rahkonen, Kaarlo Slöör (Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

1867 – ”Oi maamme, Suomi”, isänmaa saa nimensä

Viisikon kirkkain idea on niin ilmiselvä ja niin välttämätön, että me nykysuomalaiset taidamme luulla senkin olevan lähtöisin Runebergiltä. He toivat mukaan isänmaan nimen ja vieläpä runon ensi riville. Suomeksi maa on selvästi Suomi, eikä ”Maamme, maamme, isänmaamme”. Poliittiset olot olivat toiset. Matti Klinge on kuvannut, kuinka Floran kevätjuhla ja luontoa romatisoiva laulu olivat itse asiassa ylioppilaiden kumousmielen kanavointia.

Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. Hymnisäkeistöjen käännös ei ollut ensimmäinen, mutta juuri se, joka vakiintui arkeemme ja isänmaan juhlapäiviin.

Lea Laitinen esitteli Virittäjä-lehdessä vuonna 2008 mielenkiintoisen kokoelman eri versioista. Käännöstyö jatkui vuoden 1867 jälkeen, vaikkakin kansallislaulumme osalta se jäi turhaksi – koululaitokseen ulottuneesta monivuotisesta muutosyrityksestä huolimatta.

1889 – ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”

Vuonna 1889 Kansanvalistusseura julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoista uuden suomennoksen, joka toimitti Paavo Cajander. Maamme-laulun alkusäkeen hän korjasi muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Näin se sisältyi toistakymmentä vuotta myös kirjan koulupainoksiin. Voidaan sanoa, että muutos laulettiin suohon.

Toimittaja taipui vuonna 1901 ja palautti myös ”Cajanderin käännöksissä” ensimmäisen ja viimeisen säkeistön meille tuttuun vuoden 1867 muotoon. Stoolin suomennos jäi kuitenkin kokonaan hänen nimiinsä ja ilmeisesti sen myötä myös laulukirjoihin pesiytyi merkintä ”Cajander 1889”. Niin tuli Suomi opetetuksi.

Ensimmäisestä painoksesta tuota merkintää on muuten turha hakea – tai kymmenestä ensimmäisestä. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Paavo Cajanderia suomentajaksi. Vasta vuoden 1899 yhdestoista painos kaikkine runoineen jäi hänen nimiinsä.

2017 – Suomi100, tietämätön juhlavuosi?

Nolostuttavasti tätä tunnettua virhettä on jäänyt arvovallallaan ylläpitämään jopa Valtioneuvoston kanslian Suomi100-sihteeristö, jonka kansallisten tunnusmerkkien esittelysivu kertoo:

”Paavo Cajander suomensi Stoolin tarinat vuonna 1889. Nykyisin Maamme-lauluna lauletaan runon ensimmäinen ja viimeinen säkeistö Cajanderin suomennoksen mukaan.”

Saman Suomi100 vahvistaa myös ruotsiksi ja englanniksi. Tosiasiassa vakiintunut ”nykyinen” käytäntö juontaa Taavi Hahlin vuonna 1871 julkaiseman Ylioppilaslauluja-kokoelman 1. vihkosta, jossa Hahl nykyaikaisti myös kielen. Nimenomaan hän teki viimeisen korjauksen vaihtamalla sanan ”pohjainen” sanaan ”pohjoinen”.

Laulammeko siis todella ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”? Ehkä Suomi100-sihteereillä on taiteellinen totuus? Ehkä tämä avaus on korkeatasoisempi? Maallikon korvassa kuulostaa iskevältä.

Olen muutaman kerran virheestä kanslialle kirjoittanut, mutta sieltä ei sanaa vastata. Maaliskuussa sain lopulta sihteeristön sijasta vastauksen ja lupauksen arvostetulta Mainostoimisto SEKiltä, jolle valtio on ilmeisesti Suomi100-viestinnän ulkoistanut:

”Selvitämme tätä havaitsemaanne yksityiskohtaa ja korjaamme mahdolliset virheet sisällössä.” – Selvitys jatkunee tiiviinä?

Kansalaisen kiitosjuhla Hietaniemessä

Ei tästä sen enempää. Mieluummin juhlin yksin kuin 550 valtionkanslistin kuorossa. Niinpä sytytän ylihuomenna, Floran päivänä kynttilän neljän runovänrikin viimeiselle leposijalle.

”Miks leivo lennät Suomehen”-laulun kirjoittajan ja jo vuonna 1865 oman suomennnoksensa Maamme-laulusta tehneen Aleksanteri Rahkosen hauta jäi luovutettuun Viipuriin. Hänen kumppaninsa lepäävät Hietaniemessä, kuten myös Fredrik Pacius ja Paavo Cajander, hekin kynttilänsä ansainneet.

”Kunnia tästä isänmaanmielisestä työstä on tuleva viidelle miehelle, jotka ovat yhdistäneet voimiansa saadaksensa nämät kalliit hedelmät kielen nykyistä kantaa myöten miten mahdollista täydelliseen muotoon. Nämä viisi miestä ovat J. Krohn, K. Slöör, B.F. Godenhjelm, A. Törneroos ja A. Rahkonen.”

Näin ennusti Kirjallinen Kuukauslehti huhtikuussa vuonna 1867. Toivottavaa on, että suomalaiset kustantamot täyttävät ennustuksen laulu- ja nuottikirjoissaan nyt 150 vuotta myöhemmin.

Hyvää Maamme Suomen juhlavuotta, suomalaiset!

Lähteitä ja lisätietoa:

• Pekka Linnainen, Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus, Estofennia 4.10.2019
• Pekka Linnainen, Kierros Hietaniemen hautausmaalla 150-vuotiaan suomenkielisen Maamme-laulun kunniaksi, US 13.5.2017
• Pekka Linnainen, Käänsivätkö virolaiset Maamme-laulun äidinkieleensä ensin? US 13.5.2015
• Lea Laitinen, Maamme – Meidän maa, Virittäjä 2008
• Lea Laitinen, Maamme-laulun versioita: suomennoksia ja muunnelmia, Virittäjä 2008
• Soi sana kultainen, Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä, Yliopistopaino 1998
• Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat, WSOY 1982
• Matti Klinge, Suomen sinivalkoiset värit, Otava 1981
• Maamme 4 vuotta ennen Cajanderin versiota, Suomen Raittiuden Lehti 1.12.1885
• Vänrikki Stoolin Tarinat, runoilijan luvan saanut suomennos, kustantaja J. Krohn 1867
• Runebergin Vänrikki Stoolin Tarinat, Kirjallinen Kuukauslehti 1.4.1867